Perjantaina käväisin taas metsässä. Olen aiemminkin katsonut, että siellä käy "iso koira", mutta nyt, kun on ollut paljon susihavaintoja, huomioni kiinnittyi näihin jälkiin. Näiden lähellä ei kulkenut ihmisten jälkiä ja ravin askelpituus oli pitkä, askellus suoraa ja määrätietoista. Lemmikkikoirat kuulemma kulkevat mutkittelevammin. Kuomani ovat päkiän kohdalta 11 cm leveät. Ehkä siellä on vaan juoksennellut harvinaisen reipas bernhardilainen? Kävin ajatuskulun läpi, mitä tehdä, jos roteva harmaahukka iskee silmänsä Gibliin. Ehkä nostan Giblin niskaani ja kiipeän mäntyyn? Ehkä huudan tai laulan tai huidon hihnalla? Ehkä vielä yhden hukkasen kanssa sujuu, mutta entä, jos on kolmen lauma, kun näköhavaintoja on sellaisestakin?
Sanottakoon vielä, että mielestäni karhut, sudet, kyyt ja hirvet ovat olleet näissä maisemissa ennen ihmisiä. Ihminen se tunkeilija on jos joku, joten suotakoon rauha näille metsän eläimille.
Lauantaina oli myöhäiset iltakisat. Tuomarina taas Miia Kallio, jonka radoista pidän yhä surkeasta tulostasostani huolimatta. Eka radalta *KLIK* Gibli hyppäsi puomin alastulon. Risoo, etten keskeyttänyt rataa, vaan palkkasin iloisesti maalissa. Toka radalla Gibli teki samat, jolloin ääni kellossani muuttui. Tylysti vein koiran autolle ilman palkkaa. Harmittaa, jos pitää alkaa olla pomottava Gibliä kohtaan. Mieluummin olisin hyvä kaveri. Kolmannella radalla Gibli *KLIK* otti kontaktit hienosti ja oltiin tekemässä ihan loppuun saakka nollaa, kunnes poispäinkäännössä Gibli ei niin hyvin ollutkaan lukenut hyppyä kuin luulin. Siitä sitten hyl.
Tänään lähdin aamusta Kuopioon viettämään 85-vuotissyntymäpäiviä. Käväisin siellä nykyään niin parjatulla lentokoneella. Vaikka luontoa arvostankin, niin kyllä se lentokonekin on paikallaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti