Jaksan päivitellä tätä elämistä, kun ei ole koira kaverina.
Aamulla, päivällä tai illalla ei ole tarvetta käydä ulkona.
En suunnittele, minä päivinä käyn metsässä.
Ei koirakaveria autossa ja kauppareissulla.
Ei tarvitse huolehtia, että on tuoretta vettä. Ei tarvitse laittaa aamu- ja iltaruokaa.
Ei koiran jumppaamista.
Ei kynsien leikkaamista tai harjaamista. Ei tassujen huuhtomista ja kuivaamista.
Ei agilitytreenejä. Ei agilitykilpailuja kokonaisvaltaisine kilpailupäivineen.
Nahkamaha ei ole vieressä. Iltaisin ei ole koiraa, mitä rapsuttaa tai hipeltää niskastaan. Tai vähän hieroa.
Ei ruokailuseuraa. Ei ruokahävikin huolehtijaa. Ei uunivuoan pesijää.
Ei saunakaveria.
Tietokoneella ollessa viereen ei tule seisomaan koira, mitä silitellä siinä samalla.
Ei ole niin turvallinen olo. Hohtoa katsoessa vilkaisin kerran pimeään eteiseen. Koiran kanssa ei tarvitse vilkuilla.
Ei urp-urp. Giblihän juttelee paljon.
 |
| Olen varma siitä, että koira tietää, tuliko nollarata. (c) Irene Erling |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti