lauantai 31. elokuuta 2024

Lysti

Tänään tulee 3 vuotta Lystin kuolemasta. Keskustelin juuri ystävän kanssa siitä, että kai senkin voi yrittää hyväksyä, että päätöksen kanssa ei voi olla ikinä aivan sinut. Se on liian iso ja vaikea. Että se kalvaa loppuun saakka. Aina voi jossitella. Mutta sen kanssa voi silti elää. Ja kuten toinen ystäväni aikoinaan sanoi: "Kun se on vaan hyväksyttävä, että koira elää lyhyemmän aikaa kuin ihminen."

Lysti, rakas Champion, toivottavasti sinun on hyvä olla siellä jossakin.

Lepoviikko

Mitenkäs tämä viikko on nyt mennytkään. Maanantaina fysioterapia, tiistai ja keskiviikko hihnakävelyä. Torstaina ja perjantaina metsässä ja uimassa, tai enimmäkseen Gibli ruoppaa rantaa. Olen joka päivä venytellyt Giblin ohjeiden mukaisesti.

Tässä on kuvia SM-finaaliradalta:

(c) Susanna Raulio

(c) Irene Erling

Kävin keskiviikkona (?) juoksemassa kuntoportaat ylös ja alas ja lisäksi erikseen menin yhden pätkän pidemmillä harppauksilla. On siitä lähtien olleet lihakset kipeinä.

maanantai 26. elokuuta 2024

Tuhannen mutkalla

Lauantaisen kaatumisen jäljiltä vein Giblin varsin kevyin mielin "varmuuden vuoksi -tarkastukseen" fyssarille. Toisaalta tiesin, että Gibli jumittaa herkästi ja en ole ennenkään havainnut ongelmia. "Tultiinko turhaan?" karisi tarkistuksen edetessä.

Giblistä löytyi voimakasta kireyttä koko rintakehästä, erityisesti oikeasta lavantauksesta ja rintarangan molemmin puolin. Kireyttä oli koko niskan matkalla ja kallonpohjassa, voimakkaammin vasemmalla. Vasen eturaaja sisäkierrossa. Oikeassa takaraajassa ja lanteessa tiukkaa. 

Hoidolla saatiin liikeradat normaaleiksi, myös vasemman eturaajan kierto suoristui melko hyvin. Mitään varsinaista rikki mennyttä kohtaa ei löytynyt, onneksi.

Nyt pari päivää hihnalenkkiä, sen jälkeen omaehtoista ja rentoa liikkumista. Varovaista treeniä viikonloppuna tai alkuviikosta. Kontrolli varattiin reilun viikon päähän.

lauantai 24. elokuuta 2024

SM-kisat

"No hyvää huomenta vaan pitkästä aikaa täältä Valkeakoskelta. Sitten viime kisojen Repe pyysi taas kaveriksi ja ollaan vähän käyty humputtelemassa. Elämää eletään vain kerran, juu nou. Tänne kaivattiin hyvää selostajaa ja kun taskurahaa ei ole ikinä tarpeeksi, niin meikäpoika tarttui mikkiin.

Siinä onkin Gibli lähdössä karsintaradalle. Kysyin ohjaajaltaan tunnelmia ennen rataa. Hän päätti ohjata kakkoshypyn valssilla, jotta Gibli pitäisi riman paremmin. Näyttää rima pysyvän. Eka putken jälkeen hän ajatteli ohjata päätyhypyn ulkokautta, jotta ehtii persjättöön toisen putken jälkeen. Sekin näyttää menevän suunnitelmien mukaisesti. Okserin jälkeistä puolenvaihtoa hän mietti pitkään, mutta päätyi siihen, jotta ehtii jatkossa viemään kepeille. Ja siellä hän edellä Gibliä kääntääkin. Keppien ohjausta hän mietti ihan radalle menoon saakka, ohjatako edellinen putki ulko- vai sisäpuolelta. Päätyi sitten sisäpuolelle, jotta ehtisi parempiin asemiin. Gibli solahtaakin pujottelemaan juuri oikein. Sen jälkeen kulmassa Gibliltä tipahtaa rima, taitaa osua vähän siivekkeeseen. Loppuun hän sitten kaavaili viskin ennen viimeisintä putkea. Kysyn tunnelmia radan jälkeen."


- "Odotas, katson videota. En edes nähnyt, että rima tippui, mutta kisakaverit sanoivat niin käyneen. Keppien jälkeen jouduin Gibliä vähän tönimään kulmahypylle. Aha, ja ai, just se rima tippuikin. Ja oijoi, live streamissa Gibli kyntää kuonollaan viskileikkauksen jälkeen ihan radan loppupuolella. Juuri, kun tuumin, että pohja tuntui hyvältä." 

- "Riittääkö vitonen?"

- "En tiedä. Juuri tuli kisakavereilta tietoa, että ollaan sijalla 14. 40 pääsee finaaliin. Siellä on ne 30 kuuman ryhmän koiraa vielä jäljellä tai no niitä on mennyt jo aika monta."

"Nyt tulokset ovat varmistuneet. Hyppyradalla Gibli ja ohjaajansa tulivat sijalle 23 eli finaali kutsuu. Ja  missä tunnelmissa?"

- "No katson ja vääntelen Gibliä ja jalkojansa, että tuntuuko mitään eka radan jälkeen. Jos koira tuntuu olevan kunnossa, jatketaan. Eka radalle mennessä vähän jännitti, mutta musiikki auttoi. Nyt ei oikeastaan enää jännitä. Katsoin finaalirataa, että siellä on vaikka kuinka monta käytännössä 180 asteen käännöstä, jotka vähän hirvittävät, jos alusta luistaa. Ei ole ajallisesti meidän bravuuria muutenkaan tuollainen rata. Aamun radalla sai paremmin luukuttaa. Tässä finaaliradassa olisi puolenvaihdon paikkoja, mutta taidan vaan ottaa Gibliä vastakkaisella kädellä tai puolivalssilla mukaan."

- "Ja siellä startissa Gibli nyt onkin. Siitä eka hyppy pois päin, päällejuoksulla ja ikään kuin valssilla putkeen ja sieltä hyppy ja kepeille. Pujottelusta ohjaajan on erkaannuttava, joten ei pääse Gibliä kirittämään. Keppien jälkeen rengas ja kulmaus, Gibli ottaa ne nätisti. Putkeen ja hyppy ja puomille. Nätti kontakti. Hyppy ja keinulle. Keinulta hyppy ja kauimmainen putki. Ja mitä nyt käy?! Ohjaajan jalka osuu putkipainoon, hän horjahtaa ja käsi osuu putkeen. Tuomari antaa vitosen! Ohjaaja myöhästyy seuraavasta ohjauksesta ja Gibli on jo lähdössä väärälle hypylle, mutta kääntyy sitten oikealle hypylle, vielä A, putki, pituus ja okseri ja näinnn! 5 virhepistettä. Annetaan ohjaajan rauhoittua ja mennään sitten kyselemään."

- "Mitkä fiilikset?"

- "No harmittaa, että osuin putkipainoon. Katsoin sitä ennen, että Gibli varmasti menee taaimmaiseen putkeen ja oma juoksulinja jäi vähemmälle huomiolle. Näin juuri stadionin takana tuomarin. Hän kertoi, että vitonen annetaan, jos estekosketuksesta tuli ohjaajalle etua. Hän katsoi minun hyötyneen putkeen kädellä osumisesta, koska muuten olisin kaatunut. Harmi, koska tuli vain 3 nollatulosta. Harmi se putkeen osuminen myös siksi, että sen jälkeisen esteen ohjaus myöhästyi pahasti ja siitä tuli lisäaikaa. Jos oltaisiin saatu nolla ja niin ees päin, niin, no sitä voi jossitella. Giblihän teki nollan, että voin olla Gibliin pelkästään tyytyväinen. Mutta kun näitä tilaisuuksia ei kauhean monesti tule. Olisin voinut törmäillä esteeseen jossakin muualla kuin SM-finaalissa."

- "Itse asiassa teillä ei mennyt huonosti. Finaaliradalla sijoituitte sijalle 9 ja yhteistuloksissa sijalle 8. Tässä on finaalirata."

- "Oho, olemme sitten SM-kaseja. Nyt harmittaa vielä enemmän oma vitonen. Eka radan kaatuminen harmittaa Giblin kannalta. Onneksi itse kaatuminen näyttää vain hetkelliseltä kuonolla ryystämiseltä. Gibliä todella kääntelin ja vääntelin joka kohdasta eikä missään tunnu mitään ja koiruus liikkuu on normaalisti. Sain onneksi ajan fysioterapeutille tsekkaukseen jo maanantaille. Jos kaikki on ok, niin on tulossa ohjatut treenit ja jatketaan tätä kisataan viikonloppuna -hommaa."

- "Onko musiikkitoiveita?"

- "No se Gregory Porterin Revival svingaa edelleen. Ja oikeasti? Oltiinko me kahdeksansia? No se on oikeasti hyvä sijoitus."

torstai 22. elokuuta 2024

Lepoa, jumppaa, treeni

Maanantaina lepäsimme.

Tiistaina ja keskiviikkona teetin pikkujumpat.

Tänään kävimme kentällä lyhyesti. Kaikki muut tehtävät menivät kerralla oikein, paitsi itsenäinen eteneminen, jolloin rima tippui.

  • Set point muurilla
  • Vastakäännökset tavallisella hypyllä ja pituudella (aina kisoissa alan miettiä, osaanko näitä ja tiputtaako Gibli riman)
  • Saksalainen molemmin puolin
  • Tiukat takana leikkaamiset kepeillä molemmilta puolilta (kisoissa aina mietityttää, osaako Gibli pujotella, jos leikkaan takana)
  • Kerran puomi
  • Kerran keinu
  • Loppusuora
Tämä SM-kisojen alusaika on aina vähän tämmöistä. Vähän kisat mietityttävät ja jotenkin ahdistavat, sitten muistutan jälleen itselleni, kuinka hienoa onkaan, että päästään starttaamaan.

Harjasin eilen Giblistä yhden chihuhuallisen karvaa. Viikko sitten otetussa kuvassa näkyy pörröinen Gibli. Näkyy myös, että jumpattu on. 

(c) Tiia Tahvanainen

sunnuntai 18. elokuuta 2024

Gambler-valio Gibli

Tänään kävimme Laamasen gambler-radalla. Kaikki meni muuten suunnitelmien mukaan, mutta ennen putkea tuli ylimääräinen käännös 2 kertaa, jolla ei ollut merkitystä. Suoritimme ongelmitta jokerin, minigamblen ja loppugamblen. Itselle muistiin, että 16 estettä/30 sekuntia, sis. kerran 6 keppiä ja keinu x 2. Pisteitä kertyi peräti 69. Sillä luokkavoitto ja SERT. Jätimme toisen radan menemättä ja ajoimme kotiin. Kuten snooker-valion arvon, tämänkin voi hakea vasta 1.1.2015.


Upea Gibli.

lauantai 17. elokuuta 2024

2 hylkyä

Elipä kerran Giblin omistaja ja Gibli, jotka lähtivät pidemmälle metsäreissulle uimaan ja syömään mustikoita sekä puolukoita. Uimakaveriksi tuli yksinäinen sorsa, jonka Gibli noteerasi silmäkulmassaan, mutta muuten ei välittänyt tuon taivaallista. Oli hiostava ilma, paidan selkämys alkoi kostua ja autolle palatessa mielessä siinsi siellä olevat juomat sekä koiralle että omistajalleen. Mutta ohhoh, 200 m ennen autoa omistaja huomasi, että paksumpaa kaulapantaa ei ollutkaan missään. Niinpä omistaja ja koiransa hölkkäsivät takaisin uimapaikalle, mistä panta löytyi ja kävelivät takaisin autolle, missä juomat tuntuivat entistä palkitsevammille.  

Tänä aamuna starttasimme Kivihalmeen radoille. Päätin jo etukäteen, että jos tuntuu lämpimältä, menen pelkät agilityradat.

Ekalla radalla puomi oli ystävällisesti 2 kertaa. Gibli tiputti hyvin alussa puomin jälkeisessä takaakierrossa riman, jälkiviisaana siinä olisi pitänyt auttaa hyppäämään vähän eri tavalla, ja myöhemmin ohjasin pakkovalssin huonosti, jolloin kisakaverini ohitti riman. Sitten aika lopussa Gibli otti muurin, mitä en ollut tajunnut poissulkea. Sen jälkeisellä puomilla palkkasin Giblin lelulla hienosta kontaktista ja juostiin maaliin. Klippi on tässä, voi viedä väärään kohtaan, koska stream on kesken.

Toka radalla oli kaikenlaista kommervenkkiä. Se muistutti treenirataa, jolla testataan kaikenlaista ja sillä suunnitelmalla sinne meninkin. Kepeille meno oli ahdas ja tiukkaan kulmaan. Sitten oli 2 takaakiertohyppyä vähän hankalasti, ne ohjasin vippauksella, jotta ehdin puomin jälkeen persjättöön. Puomin jälkeen oli hypyillä putken leijeröinti - siinä kohtaa menin Giblin kanssa ja onnistuin vippaamaan kisakaverini virheellisesti väärälle hypylle. Lopussa oli hankala kääntö hypyltä, tultiin sen ohi, mutta sitten taas mentiin suunnitelmien mukaisesti. Vaikka oli kaikenlaista säätöä, kokonaisuus oli varsin ehjä ja tästä jäi hyvä mieli. Kaikille osallistuneille tuli tältä radalta hylätty tulos. Liitän videon myöhemmin tarvittaessa, luulen, että linkki vie väärään streamin ollessa kesken. Linkki

Auton mittari näytti 26 astetta. Gibli ei ollut erityisen läähättäväinen, mutta ajattelin lähteä kotiin, kun kerran on hyvä mieli ja niin tehtiin. Kotona suihkutin Giblin, minkä jälkeen Pieni Ystäväni nukahti ilmalämpöpumpun ilmavirtaan.

perjantai 16. elokuuta 2024

Kuva

(c) Irene Erling

 Yllä on kuva eilisistä kisoista.

torstai 15. elokuuta 2024

Kaikenlaista ja kisat

Olemme tällä viikolla käyneet metsässä ja uimassa, poimineet mustikoita, koirajumpanneet ja kiipeilleet ylämäkiä. Ja syöneet melonia. Kuoria koirat eivät saa syödä.


Tänään olimme päiväkisoissa Laamasen radoilla. Tein töitä kisoja ennen ja niiden jälkeen. Aika kiva uusi systeemi. 

Eka radalla oli hankala kulma putkeen, suunnittelin siihen sylkkärin, minkä teinkin. En halua Giblille uutta niska-kaulavammaa. Ensimmäisellä radalla Gibli varasti lähdöstä enkä tajunnut yllätettynä muuta kuin lähteä kyytiin mukaan. Hyvä niin, koska tehtiin nolla ja voitettiin.


Toisella radalla olin lähdössä tarkempi ja Gibli siellä hyvin pysyikin. Tällä radalla tuli pientä haparointia ennen viitoshyppyä ja kepeillä olisin voinut tukea Gibliä enemmän. Loppuradasta pari kaarrosta levisi. En halunnut häiritä Gibliä hypyillä. Jätin siksi vastakäännöksen tekemättä, olisi ehkä kannattanut tehdä. No tältäkin radalta tuli nolla, jolla sijoituimme toisiksi.

Näinpä Giblillä on nyt kaksi hyppärituplaa eli tuplatulos valmiina v. 2025 SM-kisoja ajatellen.

lauantai 10. elokuuta 2024

Treenit

Tomban kanssa treeneissä. Mennessä oli ajotiellä pyöräilijä pyöränsä kanssa poikittain. Tämä keski-iän ylittänyt idiootti ei suostunut väistämään, vaan käskytti kiertämään autolla ojan kautta. Hämmennyin niin, etten tajunnut esim. painaa torvea koko ohitustilanteen ajan tmv. ja impulssikontrollini nyt piti muutenkin. Toisaalta toivon, että oman puolen pitämisen taidot tai verbaalinen aggressiivisuus leimahtaisi spontaanisti. Sain onneksi palautettua itseni hyvälle mielelle ennen treeniä. 

  • Set point
  • Puomin alastulon vahvistus
  • Mene-mene
  • Etäpalkka
  • Vastakäännös hypyllä ennen putkea - tämä se olisi kannattanut tehdä keskiviikkonakin.
  • Takaakierto kauempaa
Kotona tarjoilin Giblille melonia ensimmäistä kertaa elämässään. Hyvin maistui. Kuoria tai siemeniä ei saa syöttää. Pitelin palasia käsissäni, kun Gibli teki tarkkaa työtä. Hellekisoihin on nyt tarjolla uudenlaista herkkua.


perjantai 9. elokuuta 2024

Urban Malinois

 




Oli kuuma, mutta otin Giblin kuitenkin asioille mukaan. Pieni Ystäväni matkusti ruuhkaisessa hississäkin todella rauhallisesti ja muita häiritsemättä.

keskiviikko 7. elokuuta 2024

Tomba-Tuhmeliini

Muotkan radoilla iltakisoissa. Gibli oli tuhma.

1. agilityradalla aika alussa hyppäsi puomin alastulon yli. Vein maaliin.

2. hyppyradalla tehtiin nollaa aivan loppuun saakka, mutta kolmanneksi viimeisimmän hypyn jälkeen Gibli jatkoi putkeen, vaikka jarrutin ja tuijotin selkeästi. Tuli yksi nolla, olisi meidänkin kannattanut tehdä.

3. agilityradalla haastetta aiheutti kaikille kepit, jotka olivat aivan heinikossa ja pusikossa kiinni. Giblikään ei löytänyt sisäänmenoa ekalla yrittämällä. Radan sinetöi puomin alastulon loiskautus, jota seurasi pikatiketti maaliin.

sunnuntai 4. elokuuta 2024

Hyl - 0 - 0

Tänään olimme Laitisen radoilla. Virallisesti oli 21-22 astetta, mutta tuntui huomattavasti tukalammalle minusta. Gibli sen sijaan pärjäsi hyvin. Sain vinkin pesusienen käytöstä koiran kastelemiseen ja se onkin toiminut hyvin. Sillä saa paremmin vettä karvojen juureen kuin pullosta tms. valuttamalla. Gibli pysyy aloillaan eikä väistele eli ehkä tuntuukin mukavammalle.

Eka rata oli agilityrata ja tehtiin hyvää nollaa miltei loppuun saakka. En sitten putken jälkeen työntänyt tarpeeksi takaakiertoon, joten Gibli hyppäsi hypyn väärin päin. Siitä hylkäys. Vähän tipahti hanskanikin ja Gibli jätti ottamatta puomin alastulon, mistä kisakaveriani kevyehkösti moitin.

Toka rata oli hyppäri. Loppuun saakka taas ihan hyvää rataa, mutta poispäinkäännössä Gibli hyppäsi ristiin eikä siivekkeen ympäri ja tipahti melkein raville. Siitä tuli myös lenkkiä, mutta poimin oikein päin seuraavalle hypylle. Tästä rankaistiin ajassa, jäimme 4 sek kärjestä. Sijoitus 3., etenemä 4,93 m/s. 

Kolmas rata oli myös hyppäri. Yhden kohdan ennen keppejä tein tietoisesti pidemmän reitin kautta, siitä tuli varmempi linja kepeille. Gibli oli hienosti ohjauksessa ja tältä myös 0, sij. 4., 5,14 m/s etenemä. Kärkeen 3 sekuntia.

Ei ollut sellaista fiilistä kuin viime sunnuntaina, jolloin oli vauhti molemmilla päällä. 

Kotiin ajellessa tuli radiosta tämä, minkä poimin talteen. Jotenkin svengaa hyvällä tavalla.


Niin, ja perjantaina kävin juoksemassa kuntoportaat. Pidin pidemmän tauon osioiden välillä enkä pistänyt kävelyksi, vaikka olinkin aivan maitohapoilla.

lauantai 3. elokuuta 2024

No nyt meni nappiin

Ajoin aamulla Kivihalmeen snooker-radoille. Radat tulivat onneksi jo illalla, niin ei tarvinnut herätä aivan liian aikaisin. Snookerissahan pitää alkuosuudella olla joka toinen hyppy punainen ja joka toinen piste-este. Loppuosuudessa on esteet 2-7, joista osa on sarjoja. Nyt punaiset hypyt olivat vähän hankalasti siellä täällä. Tein lopulta suunnitelman, että mennään kuviot 6-4-4 pistettä. Gibli piti rimat, pujotteli hyvin ja otti kontaktit (A ja puomi) aivan kuten kuuluu. Olimme maalissa ajalla 51,77, kun max-aika oli 55 sekuntia. Voitimme luokkamme 44 pisteellä, kun merkitsevä tulos on yli 37 pistettä. Nimen perään tuli SERT-S ja FI AVA-S. Jätin toisen startin menemättä. Säästin koiraa ja itseäni.


Kotimatkalla kuuntelin mm. tätä. Ehkä olen linkannut tämän ennenkin?


Kotona aloin rapsuttaa koneella valionarvohakemusta. Ja voihan TYRMISTYS! Snooker-valiota ei löytynyt Omakoiran listalta. Pienen selvittelyn jälkeen kävi ilmi, että tämän valionarvon voi hakea 1.1.2025 alkaen. Aivan virallisia snooker-valioita ei siis vielä olla, mutta tulokset ovat kasassa. Videota ei ole, koska livestream oli kaatuneena juuri meidän suorituksemme aikana.

perjantai 2. elokuuta 2024

Tupla-SERT-Gibli

Keskiviikkona olimme 2 gambler-radalla ja 1 snooker-radalla. Tuomarina oli Raita-Aho, joka oli tehnyt kivat kolmosluokan radat.

1. radalla loppu-gamble oli meille liian vaikea. En ole aikoihin treenannut poispäinkääntöä kepeillä enkä saanut sitä pihalla onnistumaan. Radalla en sitä edes yrittänyt, mutta vaihtoehtoinen ohjauskaan ei onnistunut. Saimme ihan hyvät pisteet ja tulimme toisiksi. Videolinkki on tässä.

2. radalla onnistuin suunnitelmien mukaisesti. Tämä rata voitettiin ja saatiin SERT. Tässä on rata. (Video ei pätki niin pahasti kuin 1. linkin kohdalla.)

3. rata oli snookeria, mitä pidän vaikeampana kuin gambleria. Siinä teimme 4-4-6-pistesarjan. Aika riitti juuri loppuosaan. Voitimme tämänkin radan ja tästäkin SERT. Rata on tässä.

Meillä on siis nyt sekä gamblerista että snookerista 2 sertifikaattia. Tupla-SERT-päivä on harvinaista herkkua voitoilla muutenkin. Lisäksi kilpakaverit ovat kovaa tasoa, mikä nosti suorituksen arvoa mielessäni. Kiitos ihana Gibli!


Noin muuten olemme edelleen käyneet metsässä, uimassa ja poimimassa mustikoita. Olen teettänyt myös iltajumpat ja kävin kerran juoksemassa kuntoportaat. Hyydyin pahasti yhdellä osuudella ja jouduin kävelemään loppuosan. Se laji selvästi vaatii ylläpitoa.