Tietoinen kävely koiran kanssa

- "Gibli, tee pissa, ala tulla jo. Mennään." Älä haistele enää. On kiire. Paleltaa. On kylmä tuuli. Väsyttää. Haluaisin olla jo kotona. Pitää vielä tehdä kotihommia, käydä suihkussa ja ehtiä rauhoittua, jotta saan nukuttua kunnolla. Huomenna on kiireinen työpäivä.

Aika ajoin havahdun ja tajuan elää tätä hetkeä. Se on nimeltään mindfulnessia, tietoisuustaitoa tai tietoista läsnäoloa. Tämän hetken havainnointi rauhoittaa, rentouttaa ja poistaa ahdistusta. Tätä opetan töissä toisille.

Yleensä ahdistus tulee menneisyydestä tai tulevaisuudesta. Monesti menneisyyteen liittyy syyllisyys tehdyistä tai tekemättömistä asioista. Miksi tein niin? Miksi en tajunnut tehdä toisella tavalla? Miksi jätin tekemättä? Miksi valitsin sillä tavalla? Olisihan minun pitänyt osata päätellä, että... Tulevaisuuteen voi liittyä monenlaisia pelkoja ja epävarmuutta, joita voi murehtia loputtomiin. Entä, jos...? 

Mutta tämä hetki, juuri tämä sekunti on yleensä hyvä. Jos ei ole, kannattaa harkita siirtymistä konkreettisesti jonnekin parempaan paikkaan tai mielikuvituksen avulla turvapaikkaan, mikä onkin sitten toinen tarina. Mutta yleensä siis juuri tämä hetki on hyvä ja siksi aikaikkuna kannattaa kaventaa juuri tähän sekuntiin. Se on koko ajan tarjollakin, koska emme voi ajaa aikakoneella menneisyyteen tai tulevaisuuteen.

Yksi mahdollisuus harjoittaa mindfulnessia on havainnoida tarkasti tätä hetkeä. Voit esimerkiksi tunnustella nyt, miltä lattia tuntuu jalkojesi alla, tuoli takapuolesi alla tai sohva selän alla. Tämä tunnustelu on maadoittumista, tunnet, kuinka olet kiinni turvallisessa maapallossa. Sitten voit alkaa katsoa tarkasti ympärillesi, ikään kuin vain raportoisit silmilläsi mitenkään arvottamatta tai arvostelematta: seinä on harmaa, lattia on parkettia, verhot ovat vaaleanharmaat, tuossa on vanha lipasto ja tuossa tyyny, jonka kulma on rispaantunut. Voit tarkentaa yksityiskohtiin. Jos mielestäsi näköaisti ei ole tähän paras, voit sulkea silmäsi ja vain kuunnella tarkasti. Ilmastoinnista lähtee tuollainen hurina, jossa on tuollainen rytmi. Pakastimesta lähtee tuo tuttu ääni. Ulkoa kuuluu lentokoneen ääni tai auto ajaa ohi. Taas vain havainnoiden, arvostelematta. Kun ajatukset karkaavat, palauta itsesi lempeästi takaisin tehtävän pariin. "Ohoh, ajattelin näköjään ihan muuta, mutta palaan nyt kuuntelemaan. Tämä ei kuulemma ole helppoa ensikertalaiselle, mutta tähän oppii." 

Yleensä jo muutaman minuutin harjoitus vaikuttaa: Kun ajatukset rauhoittuvat, syke ja verenpaine laskevat, hengitys rauhoittuu. Kun syke ja verenpaine laskevat, aivot tajuavat, ettei ole hätää. Tieto kulkee siis kahteen suuntaan: fyysinen (somaattinen) puoli rauhoittaa psyykettä ja psyyke fyysistä puolta. Vaikutusta voi monitoroida: Laske sykkeesi ennen harjoitusta ja vertaa sitä sykkeeseen harjoituksen jälkeen. Tai mittaa ahdistuksen määrää 0-10 -asteikolla. Paljonko ahdistusta on ennen harjoitusta ja paljonko sen jälkeen?

Samaa rauhoittumista voi harjoittaa, kun tekee jotakin. Voit ottaa kaikki aistit mukaan: miltä näyttää, kuulostaa, tuntuu, tuoksuu tai maistuu. Kun siivoat, siivoa kuin hidastetussa filmissä, niin kuin se olisi elämäsi tärkein asia. Kun tiskaat yhtä kahvikuppia, tee se hidastetusti ja tunnustele, miltä vesi tuntuu, tiskiaine tuoksuu ja kuinka kupista tulee nahkea puhdistuessaan. Tai kun syöt voileipää, valmista voileipä huolellisesti ja syö se niin hitaasti kuin kykenet, jokaista suupalaa hartaasti pureskellen, makuun ja suutuntumaan keskittyen. Voi myös kävellä tietoisesti, ehkä normaalia hitaammin, keskittyen pelkästään kävelyyn: tunnustella maata jalkojen alla, tuntea, kuinka varpaat, nilkat, pohkeet, polvet, reidet, lonkat, vatsa, selkä, yläraajat, niska ja pää liikkuvat kävelyn tahdissa. Jälleen keskittyminen ja rauhoittuminen rauhoittavat somaattista puolta ja somatiikka aivoja ja psyykettä. 

Ulkoilen aika ajoin tietoisesti Giblin kanssa. Ei ole väliä, ollaanko kaupungissa vai metsässä. Keskityn Gibliin. Katson, miltä Giblin kuono ja korvat näyttävät, miten karva liikkuu niskassa ja selässä, miten väritys vaihtelee. 

Mitä Gibli havainnoi? Mitä ystäväni kuuntelee, katselee, haistelee? En hoputa, olenhan Giblin kävelyllä. Olen läsnä oman koirani kanssa, joka nauttii ulkoilusta. Nautin itsekin. Nämä ovat niitä hetkiä, joista olen lapsena toivonut ja niitä hetkiä, joita tulen joskus kaipaamaan... - Mutta nyt ajatukseni karkasivat! Palaan siis tähän hetkeen. Katson, kuinka Gibli haistelee, kävelee, ravaa. Kiireeni on lakannut. Välillä Gibli ottaa minuun katsekontaktin. Yhteys on olemassa. On rauhallinen ja hyvä olo.