Treenit ylös surun keskeltä

Merkataanpa nyt Giblin treenit ylös täältä itkun ja Lystin ikävän keskeltä. 

Tiistaina kävin Giblin kanssa treenaamassa, kun kaikki oli Lystillä vielä hyvin, luulin. 

Äsken kotiin tullessa tuli tosin hyytävä olo. Tiedättehän, kuinka unessa nähtyä hampaan menetystä vanha kansa tulkitsee? Kuolemaahan se tarkoittaa. Muistin yhtäkkiä, kuinka tiistaiaamuna kerroin työkavereilleni näkemästäni oudosta unesta, johon heräsin. Maassa makasi norsu, ei vielä täysikasvuinen, jonka oikeanpuoleisen syöksyhampaan salametsästäjät olivat vieneet. Norsuparka oli tajuton ja se kohta, mistä syöksyhammas oli kiskottu, oli ihan turvoksissa. "Hoitakaa nyt tuota elefanttia!" tokaisin unissani, ja heräsin. Lysti hyppäsi sänkyyni. Se ei täällä ole sänkyyni hypännyt vielä kertaakaan. Olin niin iloinen, että Lysti oli niin hyvävointinen! Pörrötin ystävääni tuuheista kaulakarvoistaan. Laitoin kahvin tippumaan ja ruuat valmiiksi. Lähdettiin aamun pissalenkille. Lystin maha ei ollut ihan kunnossa. Edellisen päivän ja viimeisten viikkojen huoli jatkui. Lysti oli reipas ja painoi kuononsa reittäni vasten Giblin maan haistelun aikana. Silitin Lystiä. Muistan sen jälkeen ajatelleeni, että jos joku meidän menoa katselee, niin näkee, että tuo ainakin välittää koirastaan ja koira luottaa häneen.

Lyhennetyn työpäivän jälkeen kävin treenaamassa Giblin. Teetin yhden SM-radan keppikuviota, sellaista, missä puomilta mentiin kepeille ja siitä takaakiertohypyn kautta putkeen. Kepeille tuli puolenvaihto. Testasin puolenvaihdon molemmin puolin. Gibli oli erehtymätön. Puomilla se ehkä teki ylösmenovirheen, minkä korjuutin.

Tein myös ratapätkää, missä eka hyppy oli "katsomoon" päin, sitten rengas, putki, keinu, putki puomin ali ja kepeille ohjaus ja takana leikkaaminen. Hyvä oli. Ei enempää tehty. Oli aika lämmintä ja aurinkoista ja säästelin Gibliä seuraavalle päivälle.

Keskiviikkona oli Suoknuutin Jaakon treeni, joskus keväällä sovittu. Ilmoitin jo etukäteen, että olen sitten itkuinen, koska olen joutunut lopettamaan koirani, mutta tulen treeniin. En kestänyt olla kotonakaan. Täytyy kyllä nostaa hattua inhimillisyydelle, mitä koiraihmisten kesken vallitsee. Harvassa ovat he, jotka eivät ole koiraa lopettaneet. Treenin alku meni koirien muisteloissa ja lopulta en päässyt Giblin kanssa kuin 7.  hypylle. Gibli myös tiputteli rimoja, toivottavasti juoksuhousuista ja huonosta ohjauksestani johtuen. Hyödyimme silti ja olin kiitollinen siitä tauosta, mitä sain Lystin ikävän keskellä.

Teen tänne joskus koosteen Lystin elämän lopun vaiheista, mutta vielä en pysty.

Alla on video maaliskuulta. Olen itkeneen näköinen. Oli sunnuntai, Lystin ruokahalu ei ollut kunnossa. Pelkäsin tulevaa haimatulehdusta. En turhaan, koska seuraavana päivänä oltiin jo eläinlääkärissä, samoin kuin yhteensä seuraavat kolme päivää. Otin Lystistä paljon kuvia ja videoita jo vuoden ajan, koska aika alkoi käydä vähiin. Olen iloinen, että video on otettu kännykällä niin lähellä, että edelleen voin tuntea Lystin sen välityksellä.

Tässä on video Lystin piehtaroimisesta reilu viikko ennen kuolemaansa. Minuun koskee nyt katsoa tätä. Toisaalta olen iloinen, että Lysti sai laadukasta jatkoaikaa käytännössä vuosien ajan. Kuten hyvä ystäväni totesi. "Joku tosiharrastaja olisi Lystin lopettanut vuoden ikäisenä." Minä rakastin sitä koiraa ja voin vannoa, että jotakin hyvää Se Koira minustakin ajatteli.

Laitan loppuun vielä kappaleen, mitä lapseni hyräili Lystille, kun sillä epäiltiin kohtutulehdusta, ja oltiin matkalla leikkaukseen. Lysti selvisi leikkauksesta eikä kohtutulehdustakaan lopulta ollut, leikkaus jäi steriloinniksi. Lysti ehti saada herätyspiikin ennen kuin ehdin estää. Paluumatkan (1,5 tuntia) Lysti ujelsi autohäkissä. Poika totesi takapenkiltä koiraa rauhoitellessaan kaikella rakkaudella, että "no eipä tarvita radiota". Ajattelin, että sitten, kun Lysti kuolee, julkaisen Iltalaulun Lystin kuolinilmoituksen kanssa.