Laitoinpa pitkäastä aikaa koronaluvut: Suomessa todetut tapaukset - sairaalahoidossa olevat - teholla olevat - tautiin menehtyneet. Oma rokotusvuoroni alkaa lähestyä. Eipä vuosi sitten ollut aavistustakaan, että vielä vuoden päästä tapellaan saman taudin kanssa ja että siihen olisi käyttökelpoisia rokotteita.
Piti olla tänään agilitykisoissa. Luokat olisi viety nopeasti läpi. Aikaa rataantutustumisesta omaan starttiin olisi ollut alle 10 minuuttia. Koira olisi sitä ennen kököttänyt kylmässä autossa ainakin vartin (radan katselu ja tutustuminen). Hallissa ei sallittu turhaa oleilua, joten siellä ei ollut lämppäesteitäkään. Ja näin koronaturvallisesti kuului ollakin! Mutta hemmetti. Luvattiin lumisadetta ja +1 ja huonoa ajokeliä. Lähtö olisi ollut klo 6. Talvirenkaat oli vielä alla, mutta tiesin, ettei kaikilla muilla olisi. Aloin pähkäillä kylmässä autossa kököttämistä ja Giblin lämmittelyä sohjoisella asfaltilla muutamassa minuutissa ja lämpimänä pitämistä, kisakuuman koiran kanssa hihna hampaissa päällystakin ja -housujen riisumista ja kenkien vaihtamista sekä manttelin riisumista rillit huurussa maskin kanssa. Muistin Ojangon kisat loppusyksystä, jolloin vannoin itselleni sateessa autossa istuessani, että ei enää ikinä tätä. Että jos ei kisahinku muulla häviä, niin tällä ainakin. Ja kun ei ole pakko jahdata mitään nollia. Lisäksi vilustuminen on nykyisin paljon monimutkaisempaa kuin aiemmin. Peruin lähtöni.
Perumisen jälkeen iskee aina epämääräinen inhotusolo, epäonnistumisen tunne, ja jonkin saatavilla olevan poimimatta jättämisen fiilis, ja samalla itselle vakuuttelu siitä, että päätös oli oikea. No, kävin sitten hallilla. Gibli oli varsin virkeä. Jos tiistaina kaikki meni käytännössä kerralla pakettiin, nyt ei oltu samalla kartalla ihan heti.
Teetin avokulmaa kepeille, edelleen jäi opeteltavaa. Sitten tehtiin mukailtua Suomalaisen Jarin agilityrataa, ja kolmantena yhtä treenipätkää (jonka muistin väärin). Puomin ylösmenoa voi opettaa loputtomiin. Video kertoi lahjomattomasti, että aina, kun Gibli teki jotakin "väärin", vika oli minussa. Puomin ylösmenon vieritän kyllä koiralle itselleen, mutta vaikea on ylösmeno opettaakin. Gibli tekisi oikein, jos tietäisi, mitä toivon. Noh, video on tässä.
Sitten käytiin pitkällä metsäkävelyllä, Lysti oli mukana myös. Ilolla jaksan katsoa, kuinka Lysti on peloton Giblin seurassa. Lopussa kuvia kotoa. Sitähän se arki on.
 |
| Lenkin alkuun kuuluu aina se, että Lysti antaa hatkat. Ja Gibli pyytää niitä. |
 |
| Taitaa aurinko käydä molempien silmiin. |
 |
| Giblikki siirtelee vilttejä ja tyynyjä itselleen mieleisekseen. |
 |
| Lysti katsoo, että mitä siinä kuvaat päiväunia. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti