Silitin Lykkyä viimeisen kerran 3 vuotta sitten. Pahin tuska on väistynyt, mutta onneksi itse koira on unohtumaton. Vieläkin voin tuntea käsissäni sen liian ison kaulanahkan. Ikävä ei häviä. Eikä syyllisyys. Otetaan pienet painit, kun sitten joskus nähdään, Pössykkäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti