Kisamotivaation kaivuu

Olin ilmoittautunut Giblin kanssa parin tunnin ajomatkan päässä oleviin agilitykisoihin. 

Eka startti oli alkamassa illalla puoli kuudelta. Laskeskelin, että olen takaisin kotona iltakymmeneltä. Pidän aamu- ja päivästarteista enemmän. Jos kisat ovat illalla, menee koko aamu odotellessa. Näihin kisoihin olin valmistautunut poikkeuksellisesti, koska säätiedote oli luvannut pakkasta ja lunta. Perjantaina vaihdatin talvirenkaat. Onneksi olin varannut rengasliikkeeseen ajan etukäteen, jolloin valinnanvaraa riitti. Perjantaina oli lunta täälläkin, rengasliikkeessä yhtäkkiä tungos ja sivusta kuunnellen myytiin ei oota.

Joka tapauksessa mietin, minkä ihmeen takia ilmoittauduin kisaamaan ja miksi pitää kisata, jos ei huvita? Ja mikä minut on saanut aiemmin huvittamaan? Miksi Lykyn tai Lystin kanssa kisaamisessa oli jotakin hienoa ja tavoittelemisen arvoista? Mitä Giblin kanssa nyt puuttuu? Kysyin miesystävältäni, että onko tämä jotakin poikkeuksellista vai onko tämä kisoihin lähtö ollut mulla aina samanlaista. Hän kertoi ja sitten muistin minäkin, että miltei aina ennen kisoja olen ollut perumassa osallistumiseni, mutta yleensä olen tyytyväinen kisojen jälkeen. Yksi merkittävä seikka on myös tavoitteiden puute. Gibli on vielä nuori ja osaamaton, joten en havittele mitään SM-kisanollia.

No, kisapaikalla ilmoitettiin aikataulun olevan puolisen tuntia myöhässä. Oikeasti se oli puolitoista tuntia myöhässä, mikä tiesi päivän venymistä puoleen yöhön. Päätin, etten enää katsele kelloa. Lysti oli matkassa ja molemmilla koirilla loimet nolla-asteisen ilman vuoksi.

Tuomarina oli Savioja ja kaikki radat loogisia ja mentäviä kolmosten ratoja. Etukäteen pelkäsin, miten kepit sujuvat ja onko Giblin meno sujuvaa/nopeaa/hyvävireistä ja miten saan sitä käännettyä.

Ekalla agilityradalla Gibli varasti vähän enkä tajunnut tehdä mitään. Se tuntui sukkelalta ja kääntyi hyvin. A mentiin radalla kahdesti, juoksukontakti onnistui molemmilla kerroilla. Takana leikkaaminen oli sujuva. Kepeille mentiin pituudelta ja kepit viettivät kohti seinää. Varoin ahdistelemasta, kuvittelin, että ollaan treeneissä. Gibli pujotteli hyvin ja hienolla sykkeellä virheittä. Keinu oli hyvä, ei siis tullut ylösmenovirhettäkään. Loppuun saakka meno oli sujuvaa. Yksi virhe me tehtiin. Radalla oli putki-puomi-erottelu takaakiertohypyn jälkeen. Putken molemmat päät olivat puomin ylösmenon ympärillä. Tiesin, ettei vielä osata erottelua kunnolla. Pitkään emmin, tehdäkö edeltävällä hypyllä persjättö vai valssi ja kumpi kääntää paremmin puomille. Valitsin persjätön. Gibli valitsi silti putken, mistä en voi sitä syyttää. Eli se oli hylkäys. Toisella yrittämällä se valitsi puomin.

Toisella agilityradalla Gibli varasti lähdöstä törkeästi ja vein sen maaliin. Oli se aika kuumakin ennen starttia.

Kolmannella, hyppärillä, tehtiin hyvää rataa myös. Gibli pysyi lähdössä. Pakkovalssi onnistui. Kepit olivat suht haastavasti, meno avoimeen suorakulmaan, ohjaajan puolen vaihto, lisäksi menivät "päin seinää" ja rata jatkui toiseen suuntaan. Loivensin kepeille menemisen kulmaa, jolloin Gibli ottikin putken toiselta puoleltani. Toisella yrittämällä se haki kepit hyvin ja pujotteli taas hyvällä rytmillä loppuun saakka. Aika lopussa hukkasin sen persjätössä ja joku sählinki tuli hypyn kanssa. Viimeisimmät kolme estettä mentiin käsikirjoituksen mukaan.

Hyvää: 

• Kepit - tämä on suuri helpotus, toivottavasti jatkuukin näin.
• Kontaktit
• Vire
• Käännökset (videota ei ole, mutta tuntuma niistä)
• Gibli pitää rimat.
• Osasin arvioida, miten koira liikkuu.
• Kaikki etukäteen miettimäni kehityskohteena olleet jutut onnistuivat.

Huonoa:

• Lähdöstä varastaminen - ole tarkempi!
• Ohjaan huonosti - kadotan kontaktin. Lykky ei olisi antanut anteeksi, Gibli antaa.

Yhteenveto: Edelleen Gibli on nuori kisakoira. 

Ajattelen, että agilityssa harjoitellaan kahta asiaa: pieniä temppuja ja laajempia kokonaisuuksia. Nyt painopiste temppupuolella on ollut kontaktit, pujottelu ja takaakierrot. Kisoissa tulee yhä vastaan ohjauksia, joita menisin tai menen siellä eka kertaa. Nyt esim. hankalan hyppykulman viskileikkaus (osasi) ja pakkovalssi (osasi). Näistä kisoja opeteltavaksi jäi putki-puomi-erottelu ja persjätöt, varmuutta voin lisätä myös yhä vaikeampiin viskileikkauksiin. Keppien kanssa jatketaan entisellä rennolla asenteella ja haastavilla kepeillä. 

Laajempien linjojen suhteen olen panostanut vireeseen eli tehnyt lyhyitä hyvävireisiä treenejä. Olen rakentanut vireen kestoa kuin johonkin BH-kokeen seuraamiseen, koska havahduin siihen, että yhtäkkiä muutaman esteen radoista on tullut yli 20 esteen kolmosten ratoja, jossa palkan saanti kestää ja kestää. Se näyttää tuottaneen tulosta. Videoita ei ole eikä ratoja kellotettu, mutta tuntuma on siihen suuntaan.

***

No miten se kotimatka? Matkaa ei lyhentänyt voitonriemu takapenkillä killuvista serteistä ja palkinnoista. Oli pimeää, kaikki valo imeytyi 1-3-asteiseen vitostien asfalttiin. Valkeita lumilaikkuja oli tien reunuksien nurmikoilla. Ajattelin, että tästä ei enää puutu kuin hirvi konepelliltä. Ja sitten, yhtäkkiä, oikealta tuli tielle kissa tai pieni supikoira. Jarrutin. Eläin jatkoi vastaantulijoiden kaistalle. Ja sitten se onneton teki u-käännöksen. Kaikki kävi hyvin nopeasti. Jarrutuksesta huolimatta vauhtia oli vielä, näin, että nyt osuu, ja sitten auton alla tömähti. Näin taustapeilistä, että karvaturri jatkoi matkaa juosten ojaan ja penkan yli pellolle. Varmasti se oli loukkaantunut. No, uukkari x 2 vitostiellä, (oli siinä pienet tienristeykset, joissa sain käännettyä), nopeusrajoitus 80-100 km/h, jolloin mietin, että tässä lähtee kohta henki kolmelta muultakin. Hätävilkut päälle, auto niin laitaan kuin ikinä, ja tiirailemaan pellolle ja kuuntelemaan, uikuttaako joku jossakin. Että eläinsuojelulakikin velvoittaa johonkin. Tajusin, että ei mulla siinä pimeässä ja aseettomana ole mitään saumaa tehdä yhtään mitään, varsinkaan, kun eläintä ei näkynyt missään. Että tappaisinko kuristamalla käsin tai talutushihnalla, jos löytäisin? Vai hakkaisinko kivellä päähän? Miten pahasti tulisin itse purruksi? Poliisille tai suurriista-avulle oli turha soittaa. Sinne jäi eläinparka ties minkälaisten ruhjeiden ja sisäisten verenvuotojen kanssa kuolemaan. Jos joku tietää, mitä olisi pitänyt tehdä ja kelle soittaa, voi kommentoida tai lähettää sähköpostia. Mulla on tarkka paikka tiedossa.

P.s. Tuli mieleeni, että auton varoituskolmio on varmaankin takakontissa koirahäkin alla. Todella kätevä kaivaa esiin tarpeen tullen. Tuskin olen ainut koiraharrastaja, jolla näin on.