Vuosi 2018

Lysti

Vanha kunnon Luotto-Lysti. Lunastimme paikkamme belgianpaimenkoirien Suomen edustusjoukkueeseen, minkä hohtoa meiltä ei vie kukaan ikinä. En olisi ikinä kuvitellut, että meistä oli siihen. Tammikuun lopussa särjin olkapääni putkipainoa nostaessani. Sen paranemiseen meni lopulta reilu puoli vuotta ja torpedoi reissumme. Olen lohduttanut itseäni sillä, että Lysti tuskin olisi nauttinut lentomatkasta ja vieraista ympyröistä, samalla tiedostaen, että "kerran elämässä -tilaisuus" oli siinä. Jäi meille edustuspaita ja Suomi-Finland-talutushihna.

Kävimme kuudennet yksilö-SM-kisat, tulee varmasti olemaan henkilökohtainen ennätykseni. Radalla tipahti yksi rima ihan lopussa. Lysti jarrutti putkea päin hypätessään. En tajunnut riskiä etukäteen, jälkiviisaana olisi pitänyt kierrättää koira toisen siivekkeen kautta. Ehkä joku olisi voinut suunnitella siihen enemmän tilaa.

Kisoissa startattiin yhteensä 12 kertaa. Tehtiin niissä 4 x 0. Lysti sai hyppysertin ja Suomen hyppyvalion arvon. Nollatuloksilla sijoituimme 1., 2., 4. ja 7.:ksi. Tuplanollakin tuli itsestään. 4 x tehtiin vitonen (rima x 3, puomin alastulo x 1), 2 x 10 vp (rima ja kepit, puomin ja A:n alastulo), 2 hylkäystä (keskeytin puomin loikan jälkeen ja käänsin takaakiertoon epäonnistuneen valssini jälkeen).

Lystin agilityura oli tarkoitus päättää omissa kisoissa, mutta tassu meni rikki. Niinpä päätimme uran yhdellä hyppärillä 16.9. Tehtiin nolla. Poika oli mukana, kuten silloin joskus ennenkin, kun kaikki oli vasta alussa ja poikakin lapsi. Joku olisi varmaan vielä jatkanut kisaamista, nythän yhteistyö oli parhaimmillaan. Huomasin kuitenkin, että Lysti ei tullut enää yhtä lujaa kuin aiemmin enkä halunnut näyttää ohjaajalta, joka vedättää radalla koiraa, jonka kroppa ei enää ihan pysy mukana. Lisäksi suihkuttaessani Lystiä kisojen jälkeen takajalat alkoivat levitä kylpyhuoneen lattialla, jolloin huomasin kisaamisen käyvän ystäväni voimille liikaa. En myöskään tahtonut altistaa Lystiä loukkaantumiselle, josta toipuminen olisi ikääntyneenä ollut jo epävarmaa. 

Terveys: Alkuvuodesta hoidettiin Slovenian kisareissua varten Lystin revähtäneitä rinta- ja olkalihaksia, mitkä toipuivat fysioterapialla ja laserilla. Kävimme fysioterapiassa muutamaan otteeseen. Luusto kuvattiin ja se oli kauttaaltaan priimaa. Rokotukset leptospiroosia myöten laitettiin kuntoon samaa reissua varten. Tassut aukenivat muutamaan otteeseen, minkä vuoksi peruttiin parit kisatkin. Lysti sieti siklosporiinin ilman veriarvomuutoksia. Kesällä tuli häntään hotspot uimisen seurauksena. Syksyllä poistettiin patti rintarauhasten välistä, osoittautui onneksi rasvapatiksi. Samalla reissulla poistettiin hammaskiveä ja tsekattiin hampaat, mistä ei löydetty isompia ongelmia. Hampaissa on jkv kulumaa. Kannattaa miettiä kahdesti, kun leikittää koiraansa hiekkaisilla leluilla. Olen kuullut saman kokeneilta koiraharrastajilta, mutta ei sekään tieto konkretisoidu ennen kuin siitä on omakohtaista kokemusta.

Aloitimme eläinfysioterapeutin vetämän urheilukoirien jumppakurssin elokuussa. Se tekee Lystille hyvää ihan kropan kannalta, mutta myös alusta-arkuuden rohkaisemisen suhteen.

Gibli alias Tomba

Oikeakätisenä ilman oikeaa kättä ei "pentua" kouluteta, kun kädellä ei voi pitää hihnaa, leikittää vetolelulla tai heittää mitään. Tottis laahaa kaukana siitä, mitä olisi pitänyt olla ja mitä se oli samassa iässä Lykkyyn verrattuna. Jälkiä ajoin jkv, mutta laji ei vaan nappaa. Agilityssä sain sentään kepit opetettua ja loppuvuodesta päätettyä kontaktimetodinkin, minkä ehkä vaihdan kuitenkin. Koira on kisaikäinen, muttei kisataitoinen. 

Kesällä tarkistettiin luusto. Selkä ja lonkat olivat priimaa, mutta kyynärät menivät ykkösiksi, koska kyynärpäiden ulokkeiden yläpinnassa oli lievää uudisluumuodostusta. Onneksi kuvat lausunut Lappalainen piti muutosta vaarattomana kasvunaikaisena reaktiona, koska itse nivelissä ei ole muutoksia.

Kesäkuussa Gibli juoksi kovalla vauhdilla puussa olleeseen oksaan, mikä katkesi. Oikeaan kylkeen tuli kunnon ruhje, mitä paranneltiin pari viikkoa.

Heinäkuussa Gibli sai Serestosta neurologisen reaktion, mitä paranneltiin hyvän aikaa. Loppukesä mentiin ilman myrkkyjä. Todennäköisesti ensi kesänä kampaan Giblin joka ilta furminaattorilla ja toivon parasta.

Gibli on herkkä kumirouheelle, mitä se nielee lelujen mukana. Sillä oli sen laukaisemana yksi suolistotulehdus ja muutaman kerran on treenin jälkeen oksentanut rouhetta. Yhä etsin lelua, johon ei tarttuisi rouhe niin herkästi tai josta on kuola nopea pyyhkiä pois. Treenaamme niin paljon ulkona kuin voimme.

Fysioterapiassa kävimme muutaman kerran. Siellä ei löytynyt ihmeitä.

Gibli oppi uimaan ja innostui siitä tosissaan. Viime kesä oli lämmin ja uimme paljon.

Loppuvuodesta käytin Giblin Agilityliiton virallisissa mittauksissa, säkäkorkeus varmistui 55-56 cm:ksi, joten minulla on minimalinois, mikä ei haittaa.

Elokuussa aloitimme eläinfysioterapeutin vetämän urheilukoirien jumppakurssin. Gibli on etevä, innokas ja nopea oppimaan ja harjoitusten edetessä alkoi suhtautua treeniin rauhallisemmin.

Luonteeltaan Gibli vaikuttaa yhä ei-terävältä. Saalisviettiä on riittämiin. Se on fiksu ja kova. Alusta- tai ääniarkuutta ei ole ilmennyt. Ihmisistä se yhä tuntuu tykkäävän jopa liikaa. Ääntään Kiljukki tykkää käyttää. Älkää kysykö, olenko harjoittanut rauhoittumista ja luopumista. OLEN.

Giblissä välähtää ajoittain samaa kuin Lykyssä, mutta hyvässä mielessä. Se nukkuu tismalleen samoissa paikoissa kuin Lykky: työhuoneeni kynnyksen takana, sohvalla ja sisääntulon kuramatolla. Giblissä on samaa saalisviettiä, nopeaa reagointia ja jotakin samaa tuntumaa, mitä en pysty kuvailemaan. Giblin hyväksi (ainakin toistaiseksi) siinä on eroa, pitääkö pelätä toisten puolesta vai ei.

Lykky

En ole unohtanut Lykkyä. Voin yhä kuvitella, miltä Lykyn turkki tuntui silittäessäni, mikä on helpotus. Kuolemansa jälkeen pelkäsin yli kaiken, että kadotan tuntuman. Olen myös tajunnut, kuinka terävä Lykky oli. En väitä, että pahinta lajia, mutta ihan tarpeeksi. Mutta siinä koirassa oli Sitä Jotakin ja paljon.

Lykyllä oli ideaali kroppa, mahtava asenne ja ohjausherkkyys agilityssa, missä se olisi ollut kova luu missä seurassa vaan. Jos suljen silmäni, voin yhä tuntea, millä voimalla se kulki agilityssa. Joskus minulle tuli kylmät väreet, kun tunsin, millaisella moottorilla se lähti lähdöstä. Koira tarjosi valtavaa euforiaa, mitä en unohda ikinä. Sen jälkeensä jättämät saappaat ovat niin isot, että niihin ei kasva kukaan. Mantteli roikkuu yhä kuraeteisessä.

Lykky viimeisenä joulunaan. Olisin voinut vääntää
Lykyn solmuun ja se olisi vain nauttinut.

Jouluaattona sytytin Lykylle oman kynttilän toista kertaa.

Minä

Olin jälleen heikoin lenkki. Tammikuun lopussa särjin oikean olkapääni putkipainoa nostaessani, ensimmäisen kerran elokuussa se alkoi näyttää toipumisen merkkejä. Ei sillä vieläkään mitään heitetä yläkautta. Kuljin läpi olkapäärumban: magneettikuvat varjoaineen kanssa ja ilman, 2 ortopedia jne. Paskin osio oli se, että jouduin perumaan FMBB-reissun. Lentoboksin, matkalaukkujen ja koiran kanssa todellakin tarvitsee kaksi kättä.

Syyskuussa vasemmasta alaraajastani hävisi tunto ja kävin läpi selän magneetit, fysioterapiat ja muut rumbat. Selän ahtaumat etenevät, mutta tunto on vähän palannut. Alan tuntea nilkkani, jos koputan siihen terävästi. Tämä realisoi sen, että isoja koiria ei enää tule. Oikeasti niitä ei pitänyt tulla enää Lykyn jälkeen, mutta ikävä, suru ja elämäntilanne päätti toisin. Tarvitsin täytettä elämääni.

Tammikuussa sain valmiiksi agilityn loukkaantumiskyselyn tulokset. Minusta olisi järkeä jatkaa agilityvammojen rekisteröintiä, mutta kukaan ei siihen kysynyt, joten annoin olla. Koen tehneeni sen, mitä yksilö voi koirien hyväksi tehdä. Pidän toistaiseksi omistani huolta ja vältän vaaran paikkoja.

Siviilielämässä vaihdoin työnantajaa yli 20 vuoden jälkeen. Toistaiseksi tuntuu hyvältä.

Tavoitteet vuodelle 2019

Lystikki saa nauttia eläkevuosistaan. Agilitya emme enää harrasta, joskus humputtelemme jotakin. Jatkamme pitkiä metsälenkkejä ja urheilukoirien jumppakurssia. Lystiä voisin pitää kanssani irti missä vaan. Nautin. Lystin kanssa tavoitan jotakin sellaista, mikä ei ehkä ikinä toistu.

Giblin kanssa korkkaamme kisauran varmaan keväällä. BH:n teen joskus. En välttämättä ensi vuonna. 

Yritän itse pysyä terveenä. Jokainen elämää nähnyt ja elänyt tietää, että se ei ole omasta päätöksestä kiinni. 

Toivon, että tulen taas. Def Leppard ja Rock of Ages. Olkaa hyvät.

"I got somethin' to say
Yeah, it's better to burn out  
Yeah, than fade away..."