Tein Giblille rutikuivaan metsään jäljen. Tuuli hyvin puuskaisesti, lähtiessä oksa tipahti viereisen auton katolle. Gibli ei olosuhteista hätkähtänyt. Se oikein imi kuonollaan alustaan. Jäin pohtimaan mitä sitä tekisi. Haluaisin sen jäljestävän vetämättä ja sillä tavalla hallinnassa, mutta nyt, kun huomautin, että katsopas, kun tämä piuha soi, se katsoi ja ihmetteli, että eikö tässä kuulunutkaan jäljestää. Annoin sen sitten jatkaa valitsemallaan tavalla. Voisin siirtää vihdoin esineitäkin jäljelle.
Tottistelin siinä jäljen päätteeksi: seuraamista, sivulletuloa ja luoksetuloa. Edelleen namipalkalla. Jos se näkee vilahduksen narupallosta, jää sitä kyttäämään. Pitää ihan katsoa, miten aikoinani sain Lykyn luopumaan ja keskittymään hommiin. Tässä kohtaa tuuli yhä lisää ja alkoi sataa. Tultiin metsän laidalta pois.
Kohta sade taukosi ja pysähdyin kotimatkalla jatkamaan tottistelua. Häiriönä oli lentopalloilevia miehiä. Hinkkasin Giblin kanssa niitä samoja: seuraamista, luoksetuloa, paikkamakuuta, irrotuksia ja luopumista lelusta. Ihan kuin seuraaminen edistyisi? Ehkä pitäisi noutokapula esitellä uudelleen.
Lystin tassurikko märki eilen. Sitä katsellessa tuli lapsuuden asfaltti-ihottumat mieleeni. Lisäsin paikallishoitoa eli putsaan useammin ja suojaan mahdollisimman ilmavasti. Tassu näyttää tänään huomattavasti paremmalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti