Heräsin perjantain ja lauantain välisenä yönä tuttuun tapaan olkapääsärkyyn. Ehkä edellisen päivän valokuvaus oli ollut liikaa? Sälekaihtimien kääntäminen, kasvojen pesu, nenäsumutteen kevyt ravistus, housujen jalkaan vetäminen, kaikki sattui. Turvavyön laitto sattuu, vaihteen vaihtaminen sattuu, auton takaluukun nosto ja lasku sattuu. Fysioterapiassa "jumppa" on ihan alkeistasolla. Kevyt kuminauhajumppakin on vielä liikaa, saan vain "työntää" seinää höyhenenkevyesti. Jänne paranee hi-taas-ti. Tajusin, että kolmessa viikossa olkapää ei toivu. Olisin lirissä jo lentokentällä, kun pitäisi nostaa lentoboksi pois autosta. Vasenkätisenä kotona eläminenkin on vaikeaa puhumattakaan reissuamisesta, jossa kantelua ei voi välttää. Emme lähde belgien MM-kisoihin.
Ei tämä pääsiäisen seutu ikinä mitään riemujuhlaa ole ollut, mutta viime vuosi oli hirveä eikä tänäkään vuonna ilo läikehdi.
Kivana asiana todettakoon, että Lystin etujalan jumin purkautuminen ei ollut silmänlumetta.
.JPG/_img1280.jpg)
2 kommenttia:
No voi itku. Eikö ole mitään apua, kuten kenneltyttöä tai -poikaa tai edes kanssakisaajan apua saatavilla?
Ei ole. Lähimmät kysytty ja joukkueesta kukin menee omissa porukoissaan. Olisin ollut kusessa jo Hki-Vantaalla.
Lähetä kommentti