Sohjoa ja kisat

En ollut kunnossa loppuviikosta, jäi valmennuskin väliin. 

Tänään kävin kokeilemassa kisaonnea. 

Eka oli agilityrata. Lysti oudoksui pohjaa, ei irronnut mihinkään enkä minä päässyt minnekään. Tehtiin miljoonakertainen kielto- ja hylkyrata.

Toka radalla Lysti oli normaali ja minä paremmin varautunut. Tehtiin kivaa rataa suht loppuun saakka, missä Lysti ponkaisi puomin alastulon, luulin sen jo osuvan, ja perään keppivirheen. 

Kolmas rata oli hyppäri, millä tehtiin nolla muutamalla huonosti ohjatulla mutkalla. Aika riitti 9. sijaan.

Gilberto Tomba jäi kotikaupunkiin viihdyttämään kaitsijaansa ja piti seuraa niin hyvin, että makaa nyt ihan reporankana. 

Paluumatkalla oli ketjukolari nelostiellä vastaan tulevalla kaistalla. Liikenne seisoi, jono oli pitkä. Jotkin välkyt tekivät uukkarin. Kiva oli ajaa ohituskaistaa reilua satasta, kun vasemmalta kääntyi motarin keskiosan läpi eteen pari autoa kävelyvauhtia. Jos en olisi väistänyt, olisi tullut rumaa jälkeä. Hitto, kun olisi kojelautakamera, laittaisin poliisille postia.

Pentuagilitya ja muutakin

Sunnuntaina palauduttiin kisapäivästä kahden tunnin metsälenkillä. 

Maanantaina huilattiin. Tiistaina ja tänään kävin Giblin kanssa agilityhallilla. Oltiin siellä lyhyen aikaa. Pentu harjoitteli rynnimätöntä sisäänmenoa, paikoilleen istahtumista ja 7 cm korkeiden hyppyjen hyppimistä.

Sisällä on harjoiteltu esineilmaisua *KLIK* molempien kanssa. Siltä varalta, että Giblistä tulee hyvä, kirjoitan metodin ylös. Maahanmenon Gibli osasi valmiiksi, kun vein sen eteen käteni, missä on ruokaa. Laitoin käteeni myös jälkiesineen, jota jätin yhä enemmän näkyville. Häivytin käteni pois. Jos Gibli epäröi esineen nähdessään, pyysin maahan. Hiljalleen siirsin esineen kauemmaksi. Kaikesta oikeaan suuntaan tapahtuvasta toiminnasta naksauttelin ja lopulta kehuin hienoa tyttöä tärkeän esineen löytymisestä. Jos pentu sitä haukkaa, sanon "höh" tms. Toistaiseksi sillä se on unohtanut haukkaamisen (eikä oikein alkuun päässytkään). Siirrämme treenit ulos, kun ilmat lämpenevät.

Koska pakkaset lisivät, olen vähentänyt Lystin siklosporiini-annosta 20-kiloiselle koiralle sopivaksi.

Tupla-Tikkinen ja etiikkaa

Eilen ajoimme kisoihin. Hallikautena tämä kisaaminen on ongelmallista, koska vältän alustoja, jolla koirani ovat liukastelleet tai joiden alusta on osoittautunut liian pitäväksi. Kisoja plaratessani houkuttelisi poimia lähikisat. Tällöin ajattelen, että eihän Lysti aiemminkaan ole loukkaantunut, vaikka on liukastunut tai tassut ovat tarranneet kiinni alustaan. Sitten ajattelen kertoja, jolloin on kuukausi paranneltu venähtänyttä olkavartta tai Lykyn loukkaantumista. Sen jälkeen mietin koiraharrastusta ja sen tarkoitusta, koirien omistamista, pitämistä perheenjäseninä ja vastuuta hyvinvoinnista. Katson Lystiä, joka ei ole enää nuori tyttönen. Kuvittelen meidät lähtöviivalle ja Lystin katsomaan minuun innokkaana ja luottavaisena. "Haluan pisteitä belgikisoihin ja siksi laitan sinut radalle. Tee nolla. Jos loukkaannut, en ylläty, koska tämä alusta nyt on vähän semmoinen. Loukkaantuminen voi tarkoittaa sinulle harrastuksen lopettamista tai loppuelämän vaivoja ja kipua. Mutta pisteiden jahtaaminen on sen arvoista." Ei. Minusta ei ole siihen. Tiedän, että mitä tahansa voi sattua radalla, mutta minusta ei ole ottamaan riskiä, joka on etukäteen tiedossa. Sen verran olen Mössykälle velkaa.

(c) Pauliina Havo

Niinpä sitten matkustelemme. Kisoissa oli 46 koiraa ja tuttuun tapaan tunsin itseni nukkavieruksi maalaiseksi, vaikka se ei ollut muiden kisaajien tai kisapaikan vika. Ne on nuo housut (joissa on helppo juosta kuin ei olisi housuja ollenkaan) ja pipo. :D Anders Virtanen tuomaroi. Pidän hänen radoistaan yhä. 

Eka rata oli agilityrata. Tehtiin nolla ja sijoituimme viidensiksi. Tässä on rata.  Kiitos Piia kuvaamisista! P.S. Tarkistin hätäisen näköisen keinulta lähdön hidastuskuvista. Lysti ponnistaa keinulta, kun keinu osuu maahan. Tarkka tyttö ja tarkka tuomari. :D

Kuvakaappaus videolta

Toinen rata oli hyppäri. Tehtiin silläkin nolla ja oltiin viidensiä. Etukäteen pähkäilin ensimmäisen putken jälkeisten hyppyjen ohjaamista, noin esteitä 6-8, mitä sinne ehtii tekemään. Valssi? Persjättö? Pakkovalssi? Viski? Valssilla lähdin liikenteeseen. Radalla huomasin tekeväni persjätön. Olin tyytyväinen, että joitakin ohjauksia tulee spontaanisti. Tässä on se rata. 

Kolmas oli jälleen agilityrata. En ollut tarpeeksi tarkka A:n alastulolla, vaan kiirehdin jo seuraavaan takaakiertoon. Tikkinen otti siitä vitosen. Oltaisiinko oltu kahdeksansia tai jotakin, nollalla viidensiä. Tässä on kolmas rata. 

Kotimatkalla mietin, miten tarkemmalla ja aikaisemmalla ohjaamisella voisi saada sekunnin pois. Videoita katsellessani löydän monta paikkaa, jossa olisin voinut näyttää tarkemmin jatkon suunnan. Ehkä edistyn vielä? Vedättämisellä voisi myös saada enemmän vauhtia. Toisaalta, kuten jo totesin, Lysti ei ole enää mikään nuori tyttö, joten en halua vedättää sitä liikaa. Korkeassa vireessä se menisi nopeammin, mutta myös lenkittäisi enemmän. Se on tarkka jaloistaan ja nykyisin tarkka ohjaamiselle, mikä palkitsee jatkuvasti. Alastulokontakteista joudutaan vähän joskus keskustelemaan. Mutta aina alkutilannetta ajatellessani muistan, että en olisi ikinä uskonut, että se paineistumatta selviää tuollaisessa hallissa ja työskentelee noin varmasti.

Gibli oli turistina ja sai tottua hengailemaan vailla huomiota. On se sen verran kasvanut, ettei enää saa ihastelevia pentukommentteja, mikä on hyvä.

Torstaina varasin ajan renkaiden vaihtoon. Se meni maanantaille. Lauantaiaamuna maa oli valkea. Tie suli päivän lähtöön mennessä. Puin molemmille manttelit. Kisat venyivät tunnilla, joten pääsimme lähtemään vasta iltaseitsemän jälkeen. Autojen ikkunat olivat jäätyneet. Paluumatkalla lämpötila laski auton mittarin mukaan yhteen plusasteeseen. Yhdessä välissä satoi sakeasti lunta, joka ei jäänyt tien pintaan. Liukkaus olisi silti voinut yllättää millä hetkellä tahansa. Pääsin kuitenkin kotiin normaalisti. - Tarkistin blogista. Viime vuonna vaihdoin renkaat "ensi viikolla". Seuraavana viikonloppuna oli kisat, jonne ajaessa tiellä oli reilusti lunta ja loskaa. Näillä korkeuksilla renkaat on näköjään vaihdettava syyslomaviikolla.

Otin molemmilta punkkipannat pois ja toivon, ettei mönkiäisiä enää liiku.

Jäläki ja ulkoilua

Eilen Gibli ajoi 280 m pitkän jäljen moitteettomasti. 

Illalla sisällä harjoittelimme esineen ilmaisua. Luulin, ettei Gibli osaa mitään. Naksautin, kun se haistoi esinettä ja samalla se kävikin makuulle etutassut esineen molemmin puolin. Näitä tehtiin useampia. Viimeisin treeni oli ilmeisesti hautunut juuri sopivasti.

Tänään kävimme ulkoilemassa pitkästi. Alkaa olla nollakelejä. Talvirenkaat vaihtuvat auton alle maanantaina.

Agilitytreenit

Meillä on nykyisin paikka omatoimisten treenaajien ryhmässä.

Tehtiin alkuun helpohko rata, jonka menin Lystillä pariin otteeseen. Kiinnitin niillä huomiota kontaktien alastuloon. Kokeilin myös kepeillä takana leikkaamisen, koska aina kisoissa pohdin, kestääkö Lysti kepeillä vai ei. Kesti se.

Sitten pääsi Giblikin tekemään hyppytekniikan perussarjaa (4 hyppyä x 4). Yhden riman se tiputti, muut piti. Hirveä hinku sillä on tutustua treenikavereihini. Ystävälliset kanssatreenaajani käyttäytyivät kuin pentua ei olisikaan ja minä yritin olla se mukava.

Leikkiä ja jälkeä

Eilinen levättiin.

Tänään leikin Giblin kanssa pentupurutyynyllä. Laitoin tyynyn piuhan päähän. Harjoiteltiin leikin ohessa luopumista, irrotuksia ja rauhoittumista.

Tein molemmille koirille jäljet nurmikolle. Lysti jäljesti vakaasti omansa. Gibli teki virheetöntä työtä 20 min vanhentuneella jäljellä, jolla oli pituutta noin 160 m. Astelin vähän normaalia lyhemmillä askelilla. Jälki loppui pennun mielestä kesken.

Sen jälkeen humputeltiin metsässä, minkä ohessa treenasimme luoksetuloa. 

Tupla-Tikkinen

Tänään sain herätä normaaliin aikaan. 

Pakkasin Lystin ja Giblin matkaan. Giblille laitoin fleecepuvun, joka on 10 cm selästä liian pitkä. Pentu näyttää Taikaviitalta se selässään.

Eka rata, hyppäri, oli pääosin Kermisen käsialaa (en ole ollut ikinä hänen radoillaan), mutta Reetta Pirttikoski tuomaroi. Siinä oli heti alkuun hankala "2 välistävetoa ja yksi eri suuntaan", paikka, jonka ohjausta mietin pitkään. Päädyin kahteen taaksetyöntöön ja pakkovalssiin. Kepeille vienti oli tiukka sulkukulma, jonka Lysti selvitti. Putkiansakin löytyi. Lysti käännähti yhden siivekkeen ympäri pyörittämisen ristiin, koska jäin itse seisomaan. Siihen paloi vähän aikaa. Nollalla maaliin ja sijoitus viides 39 koiran joukossa.

Toinen rata oli agilityrata, jolla päätin panostaa puomin alastuloon. Puomi olikin heti toisena ja Lysti sen selvitti. Putkilta oli tiukkoja käännöksiä takaisin. Ainakin oli tarkoitus käyttää putkijarrua. Sain mielestäni linjattua nätisti monta mietittävää kohtaa. Sain apua, kun mietin, kuinka olisin ohjannut Lykkyä. Vaikka Lykkyä ei enää ole tässä maailmassa, urhea ystäväni elää yhä mielessäni.  Mihinkäs minä jäinkään, niin, persjätönkin tein. Se näissä radoissa muuten oli kivaa, että oli eri vaihtoehtoja ja reittejä ohjata. Tulimme nollalla maaliin ja nyt olimme neljänsiä.

Kolmas rata oli agilityrata, jossa kutsuin Lystin liian aikaisin radalle enkä ehtinyt kunnolla ohjaukseen, joten valssi venyi ja sitä korjatessa pyörähtäessäni ohjasin Lystin puomille, kun piti putkeen. Tein sitten radan loppuun, se oli sujuvaa menoa. Yhdessä takaakierrossa Lysti tiputti riman. 

Gibli oli kisaturistina ja suhtautui häntää heiluttaen kaikkiin 2-4-jalkaisiin.

Monitoimipäivä

B.B. King sen sanoo: "Better not look down, if you want to keep on flying..."

Piti lähteä kisoihin, mutta en saanut nukuttua kunnolla. Herätyksen soidessa käänsin kylkeä nousemisen sijaan. Olin kuin nukkuneen rukous koko aamun, kunnes sain kiskottua päiväunet.

Kävin silti hallilla. Tsekkasin Lystillä kepit, niillä tiukan takana leikkaamisen ja kontaktit. Koiruus teki hyvin, mutta ei se ollut kisavireessäkään.

Sitten otin halliin Giblin, joka alkaa aika usein kulkea nimellä Tomba. Sen häntä alkoi heilua jo ulko-ovella, koska luuli tapaavansa muitakin kuin minut. Väitän, että meillä oli hyvät hetkemme. Gibli istahti nätisti viereeni ja sain tehtyä perushyppytreeniä. Rimat olivat noin 6 cm korkeudella ja tein perussarjaa, 3 x oikealta ja 1 x vasemmalta puolelta namialustalle. Noin epätasaisesti, koska piti varmistaa koiran paikallaan pysyminen. Ensimmäisellä kerralla se tiputti eka riman, sitten piti rimat paikoillaan. Vähän tottisteltiinkin, maahanmenoja ja seuraamista ruuan avulla. Yritin myös jalostaa esineilmaisua eteenpäin.

Iltapäivällä tein noin 2-3 cm korkealle nurmelle jäljen. Kävelin suht normaalisti, vähän lyhyemmällä askeleella kuin normaalisti. Ruokaa oli 5-20 askeleen välein. Kerran pentu hukkasi jäljen, mutta löysi sen uudelleen.

Kotona treenattiin vielä lelulla irrotuksia ja rauhoittumista. Irrotuksessa pidin lelua paikallaan, jotta pentu joutui siirtäämään päätään taaksepäiin saadakseen lelun tiputettua. Eka kertaa annoin baby-purutyynyn. Näytti maistuvan.

Jälkiä ja ulkoilua

Niinpä olen vaan tämänkin viikon viettänyt agilitya treenaamatta. Olemme ulkoilleet pitkästi. Olen ollut töiden jälkeen siinä mielentilassa, että koiria ei ole kannattanut treenata.

Molemmat luppakorvat huolehtivat monipuolisesta ruuasta ahmimalla raakaa kalaa. Ehkä pitäisi syöttää matokuurit? Lysti veti sen verran hiekkaakin siinä ohessa, että oksensi hiekka-mätäkalayrjöt pojan sängylle. Yrjö imeytyi päiväpeiton ja täkin läpi petariin saakka. Koira sen sijaan hymyili helpotuksesta puklunsa jälkeen ja taas maistui tavallinenkin ruoka. 

Pentu on jäljestänyt 2 tai 3 jälkeä viikonlopun jälkeen. Eilinen jälki oli eka kertaa ihan kunnolla vanhentunut, 1,5 tuntia vanha. Paras jäljestys ikinä! Pentu sai oikein ammattilaisen kehut. :)

Maahanmenoa ja istumista olen vahvistanut edelleen. Paikkamakuuta treenataan myös, pystyn käväisemään sisällä jo seinän takana. Tänään Gibli tuli sivu-käskyllä oikeaan paikkaan. Kokonaisuudessaan täytyy sanoa, että olen ollut hävettävän laiska näissä tokoiluissa ja agilityissa.

Kuvia, jälki, paino ja esineilmaisua

Tein Giblille jäljen, jonka Lysti jälkitarkasti. Laitoin nameja jo huomattavan harvoin, silloin pentu ajaa paremmin. Lystille jäi vain 3 namia.

Lysti vähän märässä turkissa heinikossa lahmoamisen

jäljiltä.

Alussa pentu veti ennen kuin tajusin siihen puuttua. Se ajautui 90 asteen kulman yli vähän matkaa, korjasi sitten erheensä.

Kotiruohikolla jatkoin esineilmaisun harjoituksia. Tarkoitus olisi, ettei Gibli maista löytämäänsä esinettä, vaan asettuu makuulle. Hyvin vaiheessa on vielä tämä touhu.

Giblin kaikki kulmahampaat ovat nyt vaihtuneet. Vasen alakulmuri tulee ahtaan oloisesti, yläikenen ulkopuolelle kuten kuuluukin, mutta ei sillä liikaa tilaa ole. Pentu saa leikkiä palloilla ja rauhoittua syliini hammasjumppaan.

Painoa Gilberto Tomballa oli tänään aika tasan 5 kuukauden iässä 14,6 kg. (Lykky painoi 18-viikkoisena  eli 4 kk 1 viikon iässä 16 kg.)

"In the End, we will remember not the words of our enemies, but the silence of our friends." Martin Luther King, Jr.

Otsikko liittyy loukkaantumiskyselyyn, josta kerron lopuksi lisää.

Ennen reissua kävin poskiontelohuuhtelussa, missä riitti tavaraa. Tänään kävin uusintahuuhtelussa. Saalista ei enää tullut, luultavasti ryystin sen aamulla lavuaariin. (Tähän joku oksetushymiö.) Toinen antibioottikuuri on loppunut. Henki ei vieläkään kulje normaalisti, mutta kait tästä pikkuhiljaa pääsen elävien kirjoihin. 

Olen treenannut koiria hävettävän paljon. Toisaalta jonkin sydänlihastulehduksen jälkeen tulisi vielä pidempi tauko. Agilityhallilla ei olla käyty sitten kahden viikon takaisten kisojen. Aloitin Lykyllä muinoin kevyet ohjaustreenit, kun se oli 10 kk ja siitä tuli hyvä. En aio nuorta Gibliä rasittaa liikaa, sitä paitsi se kaipaa eniten viretreeniä. Jälkiä en ole tehnyt. Tottisteltukin ollaan minimaalisesti. Silloin tällöin maihinmeno ja istuminen, seuruutusta ja seisahtumista. Kapulalla leikittiin yhtenä päivänä. Gibli tykkää siitä enemmän kuin leluista, kantelee häntä pystyssä ja järsii. Niin sitä on alkeet tehty... Lysti liittyy aina tottisteluseuraan ja pentu imitoi kivasti. Esineen ilmaisua olen aloittanut myös.

Olen ulkoiluttanut koiria irti yli tunnin lenkkejä, tänään viimeksi. Gibli tulee kivasti luokse, vaikka olisi kiinnostavaakin nähtävillä. Sen hihnakäytös on myös yllättävän siistiä. Sitä poikakin kehui spontaanisti lomamme aikana.

Tässä on video tältä päivältä. Tuollainen hännässä näkyvä nurinpäin oleva U ennakoi aina hyvävireistä koiraa. Sentään pentu pysähtyi lähelle. Siinä on niin paljon Lykkyä, että välillä itkettää. Jotenkin lapsellisesti ajattelen, että Giblin rinnassa oleva sydän on Lykyn terveiset tai jotakin. Tähän sydänhymiö. Oi että minulla on ikävä sitä koiraa.

Sisäsiisti Gibli on edelleen. Lomamatkamme aikana se ei tehnyt mitään sisälle kertaakaan. Sama trendi jatkuu. Otan sen yhä yöksi patjalle sänkyni viereen, itse nukun sängyssä. Kun se sai olla yöt talossa vapaasti, se pissi sisälle. Nyt se herättää puoli 7 jälkeen aamupissille. Ihan ok niin.

Gibli valmistautuu nukkumaan sänkyni vieressä varapatjalla.

Samalla patjalla nukuin, kun se tuli meille.

Gibli poikani huoneessa lomani aikana. Liekö joutunut valvomaan

myöhään, koska ilme on tuollainen. :) Huom. tyhjä 

kirjahylly. Tuolta näyttää, kun lapsi on muuttanut pois kotoa.

Aamulla, kun nukuttaisi, mutta pentu kurnuttaa, että

pissittää.

***

Otsikkoon liittyen. Vetoan nyt tarkoituksellisesti tunteisiin. Kuka pitää koirien puolta,  jos ei me ohjaajat tai omistajat?

Agilitykoirien loukkaantumiskyselyyn on tällä hetkellä tullut 96 vastausta. Se on oikeasti hyvin! Alun perin toivoin salaa vähintään 100 vastausta. Aikoinaan Cleanruniin tuli 529 loukkaantumisilmoitusta (pyysivät vastauksia myös ei-loukkaantumisista ja saivat yhteensä 1600 vastausta). Minusta olisi hienoa, jos pieni Suomi pystyisi samaan kuin jenkkien kansainvälisessä levityksessä oleva Cleanrun, vaikken koirien loukkaantumisia toivokaan. Että jos jollakin lukijalla on mielessä koiran loukkaantuminen, niin ilmoa vaan sisään. Kaikki pienetkin jutut kelpaavat. Ilmoitin just äsken myös Lykyn reisien ja alamahan ihorikot. Se kiipesi puomille, horjahti, jatkoi puomia toiset tassut puomin yläpuolella ja toiset puomin alapuolella - ja hypähti maahan muuten loukkaantumatta. http://loukkaantumiskysely.blogspot.fi/ Kiitän etukäteen. Kiitän koirien puolesta. 

Alicante 28.9.-1.10.17

Heinäkuussa sovin miesystäväni kanssa, että lähdemme "jonnekin lämpimään" syyskuun lopussa pitkän viikonlopun viettoon. Tavoittelin paikkaa, missä olisi päivisin tarpeeksi tekemistä, koska auringossa en voi itseäni paahtaa, mutta myös hyvä ranta, koska pidän lämpimässä meressä polskimisesta. Ison kaupungin ja kirkasvetisen ja rauhallisen laguunin yhdistelmä on haastava löytää ja vaatii kompromissia. 

Olen haaveillut Barcelonasta. Olimme sinne jo lentoja klikkaamassa, kun paikka alkoi tuntua liian isolta lyhyelle lomalle. Niinpä kohteeksi vaihtui Espanjan Alicante. Ei sekään mikään minipaikka ole, itse kaupungissa asuu yli 300 000 ihmistä. Tämän jälkeen googlasin kaupunkia enemmän ja alkoi harmittaa. Kuvaukset vaihtelivat yli menevistä hehkutuksista haukkuihin vanhasta teollisuus- ja satamakaupungista, jossa huorat päivystävät itäsaksalaisten betoniröttelöiden liepeillä kusenhajuisilla kaduilla. Lentojen vaihto olisi käynyt kalliiksi, joten lähdimme katsomaan, mitä on ostettu.

Ennen lähtöä Barcelonaan tehtiin terrori-isku ja uutisoitiin espanjalaisten turistivastaisuudesta, joka näkyi erityisesti Barcelonassa. Valencialainen Alicante nosti osakkeitaan ja aloimme opetella netin avulla espanjaa. Ennen lentoa luimme, että Barcelonassa järjestetään 1.10. Katalonian äänestys, jonka ennustettiin herättävän levottomuuksia. 

Reilu 2 viikkoa ennen lähtöä sairastuin flunssaan, mikä jalostui korvatulehdukseksi ja poskiontelontulehdukseksi. 2 päivää ennen lentoa kävin poskiontelopunktiossa, missä huuhdeltavaa riitti. Aloitettiin toinen antibiootti. Jonkin aikaa koko reissuun lähtö oli epävarma. 

Poika tuli katsomaan koiria, mikä helpotti matkajärjestelyjä merkittävästi. Gibli oli riemuissaan uudesta ystävästään ja Lysti tervehti lämpimän välittävästi. Tajusin, että saisin nukkua aamulla ensimmäisen kerran yli puoli seitsemän sitten juhannuksen, kun Gibli ei olisi herättämässä pihalle.

Lennot oli ostettu Norwegianilta, joka herätti hilpeyttä ja lievästi epäilytti halpalentoineen. "Norveegani" yllätti positiivisesti. Koneet olivat uuden oloisia molempiin suuntiin. Kaikki toimi. Perusturistilennon "glamour" puuttui: matkustajien keski-ikä oli 50 vuotta ja koneesta uupui hermojensa äärirajoilla matkustavat lapsiperheiden vanhemmat sekä kiintiölomajuopot. Lentokoneessa myytävä ruoka oli halvempaa kuin valmismatkoilla. Alempi lipun hinta näkyi siinä, että laukkupaikka ruumassa olisi maksanut. Toisaalta 4 päivän reissulle riitti käsimatkatavarat. Molemmat meistä on lentänyt eri firmojen koneilla (tähän ikään mennessä ehtii). Ensi kerralla valitaan sama firma, jos aikataulut ja kohde natsaavat. Korvani ja poskionteloni kestivät lennot hyvin.

Alicanten lentokenttä oli iso ja siisti. Kentältä ajettiin bussilla keskustaan. Netistä suositusten perusteella valittu huoneistohotelli sijaitsi pysäkiltä noin 400 m päässä. Paikka oli sellainen kuin pitikin eikä varauksessa ollut ongelmia. 

Liikennevaloissa näkyi sekunnit, miten kauan on jäljellä valon vaihtumiseen.

Kännykkäni ei suostunut ottamaan yhteyttä ulkomaailmaan muuten kuin satunnaisesti seuralaiseni wifin kautta, joten sain myös some-lomaa. Pankki-/luottokorttini ei toiminut ensimmäisenä päivänä. Harmaat hiukseni tuplaantuivat. Lopulta nettipankkiin päästyäni sain kortin vaihdettua myös ulkomailla toimivaksi enkä ollut enää käteisen varassa. 

Itse Alicante ei selvästikään ole turisteille tehty, mutta sellaisen paikan halusinkin nähdä. Sieltä ei juurikaan löydy turistikrääsäkauppoja. Paikalliset eivät puhu englantia emmekä me espanjaa kuin muutaman sanan. Siesta sulkee pienemmät kaupat kuumimmaksi ajaksi. Ruokalistoja ei välttämättä oltu käännetty englanniksi. Ravintolassa tarjoilija pyysi minua tilaamaan ruuat espanjaksi ja sujuihan se, kun luin listalta ääneen. Tarjoilija oli tästä riemuissaan, peukutti ja kannusti. Asiakaspalvelijat olivat opetelleet perussanastoa: -"Take away?" -"Yes, I will take it with me." - "Take away?!?" - "Jes!" Jos joku maksoi 2 euroa, se näytettiin sormin jne. Tämä oli tavallaan hauskaa, mutta vähemmän hauskaa olisi ollut, jos kieltä olisi pitänyt osata totisen paikan tullen. 

Hintataso oli Suomea matalampi. Alicantessa on satoja ravintoloita ja kuppiloita. Söin elämäni herkullisimmat grillatut jättikatkaravut ja viimeisimmän illan pizzaa tilaisin uudelleen. Alkupala, 2 pizzaa ja 2 valkoviinilasia maksoi yhteensä 29 euroa. Odottamani paella ei herättänyt "tätä on saatava uudelleen" -ajatuksia. Nahkaisia kävelykenkiä olisi saanut 18 eurolla. Kauppoja löytyy joka makuun eikä kolmen päivän kiertelyn jälkeen tuntunut, että oltaisiin kaikki jo nähty.

Arkkitehtuuri on jännää ja sekalaista. Siellä on hienoja ja tunnelmallisia vanhoja rakennuksia, mutta saman rakennuksen seinän jatkeeksi saattoi olla rakennettu talo, joka näyttää 80-90-lukulaiselta. Useissa kerrostaloissa kerroksia on 12-20 ja rakennukset ovat valtavan isoja myös sivuttaissuunnassa. Ne olivat hyväkuntoisia eivätkä mitään röttelöitä, mutta niiden ansiosta kaupunkia ei pysty kuvaamaan idylliseksi. Rannan vierestä löytyi 1 hotelli, muuten rantojen vierustoilla oli normaaleja kerrostaloja eli hotellien houkuttelevat sisääntulot puuttuivat rantamaisemasta.

Kerrostalo lähellä Playa St Juania, aamupäivästä oli
hyvin hiljaista.

Toinen kerrostalo samalta alueelta - tämä näytti kivalta.

En pitäisi kaupunkia rumana, kuten joku oli kokenut, vaan normaalina eurooppalaisena kaupunkina, missä on satsattu viihtyisyyteen. Ja kyllähän palmut saavat sydämeni sykähtämään.

Alicantessa on kauniisti katettuja leveitä kävelypromenadeja. 

Tarkkasilmäinen löytää kuvan takareunasta jättikerrostalon.

Pitkä rantakatu on päällystetty mosaiikilla, joka saa aikaan näköefektin, että kävelisit aaltojen pohjalla tai harjalla.

Huvisataman läheinen liikenneympyrä, takana näkyy

hauskoja taloyhdistelmiä.

Autokanta oli suht uutta ja on siellä rikkaitakin.

Kaupungista löytyy historiallisia rakennuksia, kirkkoja sekä viereiseltä huipulta linnoitus, jonne kävelimme. Linnoitus oli kapuamisen arvoinen. Se oli kohtalaisen hyvin säilynyt. Ylhäältä näkyi, kuinka laaja kaupunki onkaan.

Alicanten taloja

Tuolla keskellä asuimme.

Huvivenesatamassa oli valtavia jahteja.

Keskustassa on pitkä ja hienohiekkainen EU:n sinisen lipun hiekkaranta, mutta koska kaupunki on iso, en luottanut vedenlaatuun - vaikka vesi näytti kirkkaalta eikä haissut miltään. Uijia siellä riitti. 

Matkustimme kahtena aamuna metrolla lähirannalle, Playa St Juanille. Metro eli tram oli kokonaisuudessaan siisti, sen lattialta olisi voinut syödä. Maan alle pääsi vain lipulliset eikä siellä törmännyt syrjäytyneisiin juoppoihin sen kummemmin kuin maan päälläkään. 10 km matka maksoi 1,45 euroa per nuppi per sivu. Metro kulki suurimman osan ajasta maan päällä ja vauhti vastasi Linnanmäen possujunaa tai Tuomas Veturia, mutta maisemia ja kanssakulkijoita oli kiva katsella eikä meillä ollut kiire.

Lähin metroasema

Aikataulu piti minuutin tarkkuudella ja siitä tiedotettiin näyttötaululla. 

L4 oli meidän valintamme.

Playa St Juan on yli 7 km pitkä ja yli 80 metriä leveä. Vesi on kirkasta. Hiekka on hienojakoista, tuntui kuin olisi kävellyt perunajauhoissa. Vesi oli 24-25-asteista ja aaltoja tuli sopivasti. Ihmisiä ei ollut kamalasti, toisaalta polttavimpien auringonsäteiden aikaan ei siellä oltukaan. Yhteinen harrastus oli kävellä rantaviivaa pitkin. 

Meihin turisteina suhtauduttiin joka paikassa ystävällisesti ja palvellen. Barcelonan levottomuuksista luin vasta kotiin palattuani. Alicantessa ei sellaisista ollut tietoakaan. Toisaalta lauantaina ihmisiä kulki Espanjan lippu selässään, minkä uumoilimme liittyvän vaaleihin. 

Espanjalaisista katurosvoista on aina varoiteltu. Meiltä ei varastettu mitään. Alicantessa ei päivisin joutunut ruuhkassa kulkemaan, lauantai-iltana oli täydempää. Rannalle oli pakko jättää tavaroita uimisen ajaksi. Kilttien näköisten turistien välissä ne säilyivät. Turistit tuntuivat olevan puhekielen analyysien perusteella espanjalaisia muualta maasta, ranskalaisia ja hollantilaisia. Suomalaisiin törmättiin perillä kerran ruokaillessamme.

Itäisen Välimeren kohteisiin verrattuna Alicante on vauraamman oloinen. Tiet ovat hyväkuntoisia. Liikennesääntöjä noudatetaan. Taksit olivat uusia eikä lähemmäs miljoonan ajokilometrin Mersuja. Yleisolemus on siisti: katuja pestään, vessat ovat kiiltävän puhtaita, rannoilla ei ole vesipulloja, jäätelötikkuja, muovikasseja ja tupakantumppeja, ne putsataan koneellisesti. Vesijohtovettä ei silti uskallettu juoda. 1,5 litran vesipullo maksoi maltillisesti 55 senttiä.

Jännäsin säätä etukäteen. Suomen sääennustukset lupasivat 22-23 astetta ja puolipilvistä. Kävi kuten ennenkin, perillä oli lämpimämpää. Varjossa oli 26-27 astetta, öisin 21-24 astetta. Taivaalla oli poutapilviä, jotka pääosin väistivät aurinkoa. Tuuli sopivasti. Ilma ei ollut liian tukahduttava kävelyyn. Oli liikkeellä mihinkä aikaan tahansa, vaatteiksi riitti ohuet sortsit ja t-paita.

Loma vastasi sitä, mitä lähdettiin hakemaan: kaupunkielämää, rantaa, lämpöä, yhdessä vietettyä kiireetöntä aikaa ja uusia elämyksiä. 

Suomeen paluu on jälleen karu. Pilvistä, 9 astetta, pimeää. Sinne jäivät ihmiset nauttimaan elämästään. Aika syvällisesti mietin vaihtoehtoja vanhempien päivien varalle.