Tassuongelma ja Lykyn ikävää

Lysti alkoi illalla linkuttaa. Anturassa on taas liiankin tuttu rakkula. Paketoin tassun, jottei koira pääse sitä nuolemaan. Lisään siklosporiinin annostusta. Sitähän on mennyt vain 15-kiloisen koiran verran, koska samalla annoksella 2 x viikossa annosteltuna potilas pärjäsi viime kesän. Pitää testata, kestääkö tassut oikeasti kisaamisen. Nyt ne kestivät sunnuntaina hienojakoisen alustan, mutta tiistain karkeamman alustan treenin jälkeen oli tassu rikki. Jätänkö taas SM-kisojen joukkuepaikan vai riskeeraanko? Joukkuekisa on lauantaina ja yksilökisa sunnuntaina. Harmittaa, jos tassu rikkoutuu lauantaina, mutta harmittaa aina jättää joukkuepaikkakin.

Olenko jo unohtanut suruni Lykystä? En suinkaan. Muistan Lykyn säännöllisesti, monta kertaa päivässä. Haluankin muistaa. Testaan suurin piirtein kerran päivässä, voinko kuvitella sen otsan ja korvat käsieni välissä. Kyllä voin, Lykyllä oli hyvin löysä ja pehmeä nahka. Kuraeteisessä on Lykyn mantteli, joka sillä oli matkassa Mevetissä, kun kävimme näyttämässä varvasta. Manttelin sisäpinta on täynnä Lykyn karvoja.

Muistan, kuinka kannoin puoliunisen Lykyn eläinlääkäriasemalta ulos kadulle pysäköidylle autolleni. Kannoin lämmintä, rennosti retkottavaa koiraa, joka ei koskaan vastustellut syliin ottamista, ja ajattelin, että tässä me vielä yhdessä mennään. 

Lykky lähti yhteistuhkaukseen. En halunnut haudata sitä pihalle. Muuttaessani Lykky olisi jäänyt väärään pihaan. En halunnut myöskään takan päälle uurnaa, joka olisi tipahtanut olohuoneen matolle. Olin lukenut vanhan viisauksen, josta pidin kiinni: The one best place to bury a good dog is in the heart of his master.

Joku voisi ehdottaa, että pistä hyvä ihminen jo mantteli pois silmistäsi. En laita. En tahdo. En halua unohtaa Lykkyä. Se on sen ansainnut. Minä olen sen ansainnut. Haluan surra suruni omalla tavallani, vaikka se kestäisi kuinka pitkään. Toki välillä tajuan, miten helppoa on elämä, kun ei tarvitse elää silmät selässäkin ja keittää kaura-nautapuuroa. Mutta kyllä minä olisin Meidän Luttanan pitänyt, jos se olisi ollut mahdollista. Jos on opiskellut ammattiin, jonka tavoite on kallisarvoisen elämän säilyttäminen, luovuttaminen on ehkä vielä rankempaa? Olisin niin suonut sille koiralle pidemmän elämän. 

Kisoissa en voi olla miettimättä, kunpa olisi Lykky näyttämässä, miten lujaa tämän radan voi mennä - lyömässä kiilaa mustavalkoisten luppakorvien rintamaan. Ei sillä, eipä juuri virheettömiä ratoja tehty. 

Näin Lykky oli polvieni päällä, kun olin kotikoneella. Voi rakas pieni tyttö, miksi elämä ei mennyt toisella tavalla?

3/2016

En voi olla miettimättä, miten kamalaa sitten on, kun Lysti kuolee.

***

Kevennyksenä kerron vielä, että Lysti on ollut terassin alusesta kovin kiinnostunut. Se on mm. istunut selin minuun pitkiä aikoja terassin alle tuijotellen. Eikä suotta. Siellä on kaksi pikku puutarhuria, jotka emä on jättänyt turvalliseen paikkaan. Niillä onkin uuttera vahti.

Kuva suurenee klikkaamalla.

Uuttera pörrömahainen vahti:

B.B. King ei ollut mikään turha muusikko. Oli kunnia nähdä hänet kerran livenä. Tämän kappaleen alkusoinnut ovat niin kutsuvia:  Better Not Look Down.