Surusta

Olemme eläneet ilman Lykkyä nyt viitisen viikkoa, 30.3. alkaen. Jälkikäteen ajateltuna koko maaliskuu meni sumussa sen tilaa ahdistuneena seuraten. Huhtikuu se vasta sumussa menikin. Nyt jo enimmäkseen tajuan, että Lykkyä ei enää ole. Uusia kuvia, videoita, valmennuksia, kisoja tai tuloksia ei enää tule. Onneksi pystyn yhä tuntemaan Lykyn turkin käsissäni. 

Se oli kaunis malinois.

Lykky tarkkailee maailmaa maaliskuussa yhdellä lempipaikoistaan.

Oli sillä muuten valtavat tassut. Aivan lopuksi purin tassusiteen, jotta se saa siellä jossakin viilettää neljällä tassullaan korkeammalle, kauemmas ja nopeammin kuin yksikään muu.

Lysti ulvoo enemmän kuin ennen, unissaan. Se ulvoo usein öisin ja yhtenä päivänä vonkui vahvan serenadin, kun vedin kokousta etäyhteyden päässä. Muuttui palaverin tunnelma aika hilpeäksi sen jälkeen. Lysti on levittäytynyt koko huusholliin, makaa mielellään olohuoneessa tai keittiössä. Otan sen usein mukaani, kun lähden autolla jonnekin.

Kotikisat peruuntuivat tassuihottuman takia, eilen peruin muuten vaan. Nyt siklosporiinia on mennyt joka päivä eikä uusia tassumuutoksia ole tullut. Alan vähentää annostusta. Toivottavasti päästään jossakin vaiheessa 2 x /vko -annosteluun. En ole treenannutkaan, ei huvita. Sen sijaan on tehty pitkiä metsälenkkejä. Eilen potkin kickbikella Lysti vieressäin. Ai niin, ja voitti se alueemme kennelpiirin v. 2016 agilitykoiran tittelin.