Teinkö minä sen koiran kanssa tarpeeksi?

Pääsiäissunnuntai klo 5.55. Olen havahtunut hereille. "Minulla on kamala ikävä Lykkyä", sanon hiljaa. Jossakin vaiheessa nukahdan herätäkseni samaan ikävään. Tulee melankolinen päivä. 

Mietin millaista olisi, jos Lykky vielä eläisi. Se voisi jo lenkeillä, mutta varvas tuettaisiin yhä. Suunnittelisin hyppytekniikkatreenejä ja toivoisin, että varvas kestäisi. Se tepsuttaisi treenin jälkeen hankeen mahalleen jäähdyttelemään. Voisin rutistaa, pörröttää ja silittää sen liian isoa turkkia. 

Oikeasti Lykky ja Lysti olisi pitänyt eristää toisistaan loppuiäkseen. Lysti olisi elänyt loppuelämänsä makuuhuoneessa, koska Lykky ei olisi kestänyt olla yksin. Olisin käynyt viatonta Lystiä välillä moikkaamassa. Lykky olisi hallinnut muuta taloa ja liittoutunut enemmän kanssani. En olisi jaksanut ulkoiluttaa molempia erikseen, joten olisin käyttänyt ne ulkona yhtä aikaa. Joka kerta olisi ollut riskin paikka, kun Lysti olisi astunut huoneesta Lykyn valtakuntaan.

Alan pyörittää tuttua kehää: Miksi minä Lykyn lopetutin? Koska oli ajan kysymys, milloin käy liian pahasti. Koska Lykkyä ei voinut eristää eroahdistuksensa takia. Koska se laihtui luurangoksi eikä ruoka imeytynyt kunnolla. Koska en voinut laittaa kiertoon koiraa, joka ei voi olla yksin eikä toisten koirien kanssa, pissi sisälle ahdistustaan useita kertoja viikossa, jolla oli imeytymishäiriö, laajat ruoka-aineyliherkkyydet ja uutena riski varpaan särkymisestä uudelleen.  

Mitä minä Lykyssä kaipaan? - Olemusta ja intoa ja kaikkia hetkiä, jolloin olimme yhtä. Tällainen Lykky oli nuorempana ja olisi ollut vanhempanakin, jos sen olisi voinut sallia. Vanhempana se olisi alkanut vilkuilla tuolta Lystiä sillä silmällä. Lykyn kanssa minulla oli aina suunnitelmia, mitä tehdä ja mihin kiinnittää huomiota. Lykyn kanssa ei vain eletty. Totta, meillä oli aina joku projekti. Lenkillä tavoittelin rentoa tunnelmaa ja sopivaa hallintaa. Katusählyä pelaavien pallon ohitus oli tehtävä. Häiriötreenit hypyillä oli projekti. Takaakierto-persjättö ilman riman tiputusta oli projekti ja onnistuikin lopuksi. Yhdellä kesälomalla opetin Lykylle kepit. Jne.

Lysti on eri maata. Sen kanssa "vain" eletään ja harrastetaan. Välillä käyn vilkaisemassa, hengittääkö se. Lenkillä kävelen tavallisesti enkä skannaa ympäristöä haasteisiin varautuen.

Mikä nyt on elämäni tarkoitus? Myynkö kaiken ja muutan Lystin kanssa Välimeren äärelle lämpimään, missä niska ja selkä tykkää? Otanko uuden belgianpaimenen? Siksi belgialaisen, koska niihin olen siedättynyt. Haluanko oikeasti pennun vai kaipaanko vain Lykyn korvaajaa?

Minua on edelleen vaivannut, teinkö tarpeeksi Lykyn kanssa. Töitä minulla ei ollut sille tarjota. Terapiakoiran hommat olivat lähellä, mutta koulutukseen olisi vaadittu koirasosiaalisuutta. Lykky olisi ollut mainio etsimään kadonneita koiria, mutta lopputulos ei olisi ollut toivottu. Toko ja pk-puoli (jälki ja viesti), vesipelastus ja etsintätreenit jäivät, koska muiden koirien kanssa oli hankalaa. Jäljelle jäi agility oheistreeneineen, tottistelut kaduilla ja kentillä, vieheleikki, hajuhommat, ulkoilut, laumassa elämisen tasapainoilu ja arkihallinnasta kiinni pitäminen. Luulen, että aika harva tajuaa tai itsekään tajuan, mitä kaikkea arjen hallintaan ja pyörittämiseen kuului. Otin koirat usein matkaan kauppareissulle, jolloin voitiin käydä vaihteluksi eri seuduilla kävelyllä. Olisiko minun pitänyt ajaa Lykyn kanssa joka päivä 2 km:n asfalttijälki, jotta se olisi ollut tyytyväinen? Entä, jos varvas ei olisi kestänyt ja sairauslomat olisivat pidentyneet kuukausiksi, kuten suurimmalla osalla tietämistäni malikoista on käynyt?

Jos Lykky sai kotona rynniä, oli se ulkonakin ykkönen. Jos uloslähtö sujui hyvin, koira oli "minun" ja asiat sujuivat. Tällainen mielentila *KLIK* vaati vähän töitä, ei mitään hetken kikkaa, vaan määrätietoista elämisen tapaa.

Mitä Lykyn kanssa tuli tehtyä? (Lihavoituja tekstejä klikkaamalla pääsee videoihin.)

• Normaaleja pentuhommia: Paljon metsässä liikkumista ja jäljen aloitustreenit. Hihnakäytös. Etenkin Lystin ja muidenkin koirien kanssa oleminen. 
• Pentu mukaan kaikkialle, myös ilman Lystiä. Eihän Lykky mitään siedätystä tarvinnut, se oli kaikkialla heti kuin kotonaan, minne ikinä veinkin. 
• Yksin olemisen harjoittelua 
• Kosketusalustan treenaaminen
• Tottelevaisuuskoulutusta: tottista ja tokoa. BH-käyttäytymiskoe 2-vuotiaana erinomaisin arvosanoin, pian alokasluokan tokokoe tuomarin kehuin. Opetin myös avoimen ja voittajan tokoluokan liikkeet.
• Peltojälkeä noin 40 x, harrastus hiipui, koska se ei minua napannut. Sittemmin metsäjälkiä. Lykky oli todella motivoitunut.
• Viestitreenit
• Ihmisten etsimistä metsässä
• Asfalttijälkeä - joskus Lykyn kanssa jäljestin pojan tekemän reitin.
• Hajuerottelua
• Setelien etsintää ulkona ja sisällä
• Sienten etsintää
• Esineruutua x miljoona milloin missäkin metsässä tai niityllä, välillä spontaanisti Lystin tossua etsien ja kaupungissa esim. kesäteatterin katsomossa 
• Agilityn oheisharjoitteena jumppaa kavaleteilla tai tikkailla, pallolla, tasapainotyynyllä, ryteikössä rämpimistä, erilaisia jumppaliikkeitä, hyppytekniikkaa
• Tikapuita pitkin  taiteilu
• Uidessa esineen hakua, "hukkuneen" vetämistä, vireen hallintaa ja luopumista siinäkin
• Soutukaverina olemista
• Kaikenlaisia temppuja: narun katkaiseminen (siltä varalta, että olisin joutunut panttivangiksi sidotuksi vuoren sisään), gimme five, kattilan päällä tasapainoilu, laatikkoon meno, tuohen repiminen haloista sytykkeeksi, takajaloilla seisominen, kierähtäminen kyljeltä toiselle, peruuttaminen, takana kulkeminen (Lykky piti kirsunsa polvitaipeessa), jalkojen välissä kulkeminen, ryömiminen, kaulapannan omatoiminen pujotus, arkikäskyinä tassupesulle meno, pissin teko, kyljelleen rauhoittuminen jne.
• Arkikäskyinä paikalla oleminen, maahanmenon ja luoksetulon vahvistus, oli koira kaukana tai lähellä. Samoin irrotukset aina tarkat. "Nätisti"-käskyllä ohitettiin ilman seuruutusta hankalat tilanteet.
• Vieheleikki vireen purkuun ja hallintaan
• Erilaiset treenit vireen säätelyä varten Lystin kanssa tai ilman
• Peti-paikan opettelu ja siihen rauhoittuminen
• Pevi-koulutus ja siihen liittyvät laumalenkit (kaikki koirat irti) x useita 100 km:n päässä
• Itse agility, pentutreenit toisella paikkakunnalla, etäohjaukset, sittemmin erilaiset valmennukset omalla ja toisilla paikkakunnilla
• Muutaman tunnin kävelyt lähistön eri luontopoluilla
• Normaalit lenkit ja pidempi 1,5-2 h lenkki 2-3 kertaa viikossa (ei kovilla pakkasilla eikä kaatosateessa (paitsi joskus vahingossa))
• Canicross
• Kickbikella lenkit
• Lumikenkäily
• Hiekkakuopilla juoksentelu
• Ihan vain leikkiä ja nujuamista
• Fysioterapia
• Hieroin Lykyn säännöllisen epäsäännöllisesti
• Paljon yhdessäoloa: olin Lykyn aikana pitkillä sairauslomilla tai tein osa-aikatyötä ja etätöitä kotoa käsin. Tämä mahdollisti ulkoilut ja treenaamiset myös keskellä päivää. Lykky oli apuna myös halkohommissa ja mitä kotihommia ikinä tehtiinkään. Lystillä oli ainakin kuutena kesänä tassut auki allergian takia, joten Lykky oli se, jonka kanssa kesäisin puuhasin eniten.

Arkisysteemejä

• Makkarin ovi kiinni: olin resurssi.
• Vieraiden käyminen: Lykkyä ei saanut tervehtiä heti tai paijata liikaa, jottei itsetunto noussut ja käynyt Lystin kimppuun.
• Mistään ovesta ei saanut rynnätä.
• Autoon ja autosta pois sai hypätä vain pyynnöstä. Autohäkin ovea pystyi pitämään auki, ja näin kerran vahingossa agilityhallilla teinkin. Koira makasi häkissään, vaikka ohi kulki leikkiviä ja haukkuvia koiria. Itse asiassa Lykky oli häkissä hiljaa, jos häkin ovi oli auki. En luottanut siihen 100 %:sti, joten tein sitä vain keskenämme treenatessamme.
• Kumpikaan koira ei saanut olla keittiössä (paitsi Lysti joskus), jos siellä käsiteltiin ruokaa. Vain käskystä sai tulla syömään.
• Jos Lykky kävi kierroksilla, käskin sen "pedille" rauhoittumaan. Peti oli maton pääty tietokoneen lähellä. Siinä ei voinut olla mitään oikeaa petiä, koska se olisi voinut olla resurssi.
• Ei leluja lattialla
• Hihnassa ei saanut vetää.
• Irti ollessa "kohteliaan koiran" säännöt, oikeanlaiset ihmisten ohitukset, ei ryntäilyjä jne.
• Yksikään koira ei saanut tulla Lykkyä 1,5 metriä lähemmäs. Ei ollut paljon tulijoitakaan, mutta kisoissa piti olla tarkkana.
• Agilityssa en sallinut minkäänlaista napsimista, tosin ei Lykky sitä ikinä yrittänytkään. Lelun oli irrottava heti käskystä ja se toimikin alusta lähtien.