Kisapaikan valitsemisesta on tullut tiedettä, koska vältän liukkaita ja liian tarttuvia alustoja. Onneksi pitkäperjantaiksi oli tarjolla kunnon kivituhkaa ja lämpimät vesivessat. Kisasin Lystillä. Suoraan sanottuna olin aika pihalla ja mennessä nieleskelin kyyneliä moneen otteeseen.
Ensimmäinen rata oli hyppäri. Kolmannelle hypylle tuli takaakierto, jonka jälkeen oli linjattava, jos mieli saada koira oikeaan putkenpäähän. Kepeille vienti oli miltei 180 astetta nurjasta kulmasta. Lysti upposi pujotteluun hyvin, vaikka ensin kulmaa pelkäsinkin. Keppien jälkeisessä päällejuoksu-takaakierrossa myöhästyin. Putkijarru toimi. Aika lopussa u-putken jälkeen unohdin, missä piti olla. Jotenkin seikkailin oikeaan paikkaan. Nollalla tultiin maaliin. Oltiin kuudensia, kärkeen vajaa 3 sekuntia.
Toinen rata oli agilityrata. Siinä oli yksi tiukka hyppykohta, missä aika lähekkäin hyppyjä. En ottanut Lystiä kunnolla siivekkeen ympärikierron jälkeen haltuuni ja niin se poimi viereisen hypyn uudelleen. Hylkäys siltä radalta. Muuta virhettä ei tullutkaan.
Kolmas rata oli agilityrata. Olin juuri saapastelemassa kohti ekaa hyppyä, kun Lysti sujahti ohitseni. Karjaisin "paikka". Lysti pysähtyi juuri ennen ensimmäistä rimaa ja käskin sen uudelleen lähtöön. Sitten pysyi. Alun pystyi ohjaamaan useammalla tavalla, valitsin takaakierto-päällejuoksun. A:n jälkeisen elämän arvioin jotenkin väärin rataantutustumisessa. Ei tullut mieleenikään, etten ehtisi Lystin alta u-putken toiselle puolelle. Tuli hirveä kiirus, Lystin ohjaus myöhästyi ja se lenkitti varmaan 3 sekuntia. Jotenkin sain sen huidottua oikealle hypylle ja lopulta pääsin kyytiin mukaan, kun koira oli u-putkessa. Oikein huokaisin. Lysti haukkui putkesta tullessa minulle hyvin merkitsevästi. Sitten seurasikin päivän paras osuus. Se oli kepeillä tosi kiihtynyt ja mietin, että noinko pujottelee loppuun. Pujotteli se, ja seuraavaan slalom-välistävetokiemuraan se teki tosi pienet tiet, takajalat täynnä työntövoimaa. Oli oikein unelma ohjattava, "pakkohan tässä on jonkin töitä paiskia ja kiriä aikaa umpeen". Puomi otettiin puhtaasti, samoin loppukiemurat. Tehtiin toinen nolla. Oltiin seitsemänsiä. En jäänyt katsomaan tuloslistaa, mutta veikkaan kaarrosten maksaneen monta sijaa.
***
Oli haikeaa kaivaa Lystin kisakirja Lykyn kisakirjan ja papereiden vierestä. Jätin Lykyn paperit edelleen kisatarvikkeisiin. Kepeille viennissä toivoin, että minulla olisi ollut Lykky kisakaverinani. Välillä rataantutustumisessa mietin, kuinka olisin vienyt Lykkyä. Lisäksi tässä yhtenä iltana tajusin, että kun laitan makkarin oven kiinni, voin kuvitella Lykyn yhä olevan talossa ja hengissä. Suru ja ikävä on edelleen päällimmäinen olotila, vaikka hetkellisesti huokaisenkin, kun ei tarvitse enää pelätä. Lysti ei enää kurkista nurkan takaa kaula pitkällä.
Silti kaipaan Lykkyä kipeästi ja minusta tuntuu, että Lykyn kanssa olin jotakin enemmän.
Tuli pojan kanssa vielä Lykyn nimikin puheeksi. Se kun ei oikein ehkä sopinut. Poika totesi hauskasti, että se olikin sopivan hoopo nimi meidän Hoopo Hopolle. Silloin, kun Lykky läähätti tyytyväisenä, se muistutti Hessu Hopoa.
Viime viikolla lohdutti Kuningasidean Pohjolan tuulet. Erityisesti nämä säkeet osuvat: "Vaikka kuinka koetin nähdä ja ymmärtää paremmin, ehkä sittenkin ymmärtämättä vois olla helpommin..." ja "En tiedä mikä on vaikeempaa, se että muistaa vai se, että jotain unohtaa..." (Alun "onnen jakaminen" kuulostaa sen sijaan irvokkaalta.)
Sen vielä unohdin sanoa, että agilityporukka osaa olla hienotunteista. Sain monta surullista tervehdystä, jotka tulkitsin osaa ottaviksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti