lauantai 31. joulukuuta 2016

Vuosi 2016

Toivoin vuosi sitten näin: 

Jospa yhdellekään meistä ei tulisi terveydellisiä romahduksia. Toivon upeita ratoja ja elämyksiä ensi vuodelle molempien kanssa. Jotakin uutta pitää kehitellä. Seuran ulkopuolisissa koulutuksissa voisin käydä enemmän. Etäohjaus ja paragilitypuoli voivat tarjota uusia elämyksiä. 

Miten kävi?

Kävin eri kouluttajilla: Koskelman Riinan, Kataisen Harrin ja Sannan, Kim Kurkisen ja Alen Marekovicin opissa. Kävin kevään loppun seuran omassa valmennusryhmässä Lahikaisen Marjalla. Viikkoryhmän vetäjät vaihtuivat. Treenasin etäohjausta.

Kisasin kohtalaisen paljon. Pohdin useaan otteeseen, pitäisikö kilpailla vain toisella. Toisaalta "lähikisoja" ei näillä seuduilla ole joka viikonloppu, joten koiria vuorottelemalla väli jäisi liian pitkäksi. Lykyn kanssa on saatava lisää kisatuntumaa, mikä ei kilpailematta onnistu. Lystin kanssa onnistutaan paremmin, joten olisi hölmöä pitää se naftaliinissa. Lisäksi kahdella koiralla kisatessa kisapäivät menevät sukkelaan. Osallistuin yksiin kisoihin myös minikoira Lorulla. Ajatuksissa siinsi paragility-kilpailut, joihin sittemmin jätin lähtemättä.

Jätin alkuvuodesta Lykyltä yhdet kisat väliin pakkasen vuoksi ja loppuvuodesta kolmet kisat samasta syystä. En jaksa palella itse tai pelätä koirieni paleltumista kylmässä autossa. Muutamista kisoista jäin pois Lystin tassurikkojen ja oman niskani tai selkäni vuoksi.

Selän ja niskan kanssa sain temppuilla koko vuoden. Niskaani tuli hankalampi pahenemisvaihe alkusyksystä, jolloin olin kuukauden sairauslomalla.


Lysti 

Terveys

Tassut aukesivat kesäkuun alussa. Kokeiltiin Apoquel, joka jouduttiin lopettamaan heti sivuvaikutusten takia. Sitten aloitettiin siklosporiini, joka alkusivuvaikutusten jälkeen alkoi sopia. Se pelasti Lystin hengen. Kennelliiton luvalla lääkettä saa käyttää kisoissa, joten Lystin kisaura jatkui. Siedätyshoito lopetettiin.

Fysioterapiassa Lysti kävi muutaman kerran. Paino kävi 26 kg:ssa kahteen otteeseen ja ruokaa piti alkaa säännöstellä tosissaan. Joulukuun kontrollissa virtsassa todettiin struviittikiteitä. Virtsa oli väkevää paaston jäljiltä muutenkin. Koiran nesteytyksestä pidetään huoli ja tilanne kontrolloidaan tammikuussa. Kaikki verikokeet olivat kunnossa.

Agility

Lysti lunasti alkuvuodesta vuoden 2015 pokaaleja: Suomen belgianpaimenkoirayhdistyksen 2. paras agilitykoira, kennelpiirin vuoden agilitykoira, oman seuran vuoden agilitykoira ja oman seuran vuoden maksiagilitykoira.

Kävimme jälleen SM-yksilökisoissa. Hylkäännyimme karsintaradalla. Lysti pelkäsi tuulen heiluttamia lähtökarsinoiden lakanoita ja suoritus oli sen mukainen. Joukkuepaikan luovutimme tassuja säästääksemme.

Jatkoimme kisaamista heinäkuun puolivälistä alkaen. Elokuun alussa meillä oli vuoden 2017 SM-vaatimukset kasassa: 9 nollatulosta, joista 6 agilityradoilta ja 3 hyppäreiltä. Ne sisälsivät myös kaksi tuplaa. Loppusyksystä epäonnistuimme monesti täpärästi, saldona hylkäyksiä ja vitosia. Lisäksi jouduin pitämään taukoa itseäni hoitaakseni. Keräsimme pisteitä kuitenkin sen verran, että pääsemme EO-karsintoihin 2017. Lysti tuli valituksi toiselle varasijalle FMBB-agilityjoukkueeseen eli Belgien MM-kisoihin Saksaan 2017.

Agilitytilastot

66 startilla saimme 31 x hyl, 2 x 15 vp, 1 x 10 vp, 12 x 5 vp ja 20 x 0 vp. Nollaprosentti oli 30. Lysti ylsi nollavoittoon ja teki kolme tuplanollaa.

Virheisiin olen laskenut myös hylätyiltä radoilta ylös merkatut virheet. Lysti teki keppivirheitä 10 kpl. Kontaktivirheitä tuli reilu 11: puomin alastulolta 6, A:n alastulolta 3 ja puomin ylösmenolta 2. Noita numeroita nostaa yksien kisojen epämääräinen merkintä "kontaktiloikat". Kerran ohjasin koiran putken ohi kieltovirheen verran. Lysti tiputti 1 riman, olin niistossa edessä.

Hylkäyksiä tuli vääristä putkista x 6. Keskeytin radan lähdöstä varastamisen takia x 5, kontaktiloikan takia kerran. Outoja irtoamisia tai estevalintoja Lysti teki SM-kisoissa (rengas) ja viimeisimmissä kisoissa takaaleikkauksen jälkeen. Selkeän ohjausvirheen tein x 4. Tähän sisältyy uusi hylkäyksiä aiheuttava virhesuma: esteen ohitus tai hyppy väärin päin x 14! Näihin kuuluu mm. pakkovalssilla ohjaaminen väärille esteille ja paluuhyppy saman riman yli. Olen tällöin unohtanut kisakaverini. Harmitus ja ärsytys.

Möykky kiitää.


Lykky

Terveys

Lykky alkoi reagoida ruokiin enemmän. Riisi, ohra ja peruna osoittautuivat sopimattomiksi, kuten myös kalkkuna, hirvi ja heppa. Koira syö nyt kauraa ja nautaa.

Alkuvuodesta tutkittiin virtsateitä verivirtsaisuuden takia. Mitään selitystä ei löytynyt. Loppuvuodesta virtsassa oli taas verta ja nyt myös bilirubiinia. Laajat verikokeet olivat ok. Virtsan uusintanäyte oli täysin puhdas eikä koirasta löytynyt vikaa eläinlääkärin tutkimanakaan. Muutokset selittyivät parhaiten kuivuneella koiralla ensimmäistä näytettä ottaessani. Tämän jälkeen olen kiinnittänyt huomiota molempien koirien juomiseen.

Agility

Lykyn kanssa tehtiin muutamia hyviä kisaratoja, koira alkoi siinä mielessä tuntua käteen sopivalta.

Agilitytilastot

Kisasimme 52 starttia, joista saimme 32 hylkäystä, 3 x 15 vp, 4 x 10 vp, 10 x 5 vp ja 3 x 0 vp, joilla Lykky keräsi 2 agilitysertiä ja yhden hyppysertin. Nollaprosentti on huikea 6.

Olen laskenut Lykynkin virheisiin kaikki merkkaamani, myös hylättyjen ratojen virheet.

Kontaktivirheitä tuli 16, joista ylösmenoilta vain 6: 3 puomilta, 1 A:lta, 2 keinulta. Alastuloilta virheitä kerättiin 10, yleensä A:lta tai puomilta ja kerran lentokeinusta. Monesti nämä johtivat keskeytykseen. Hyppy ohitettiin kiellon tai hylyn arvoisesti 8 x. Keppivirheitä koira teki 5, joko ei taipunut toiseen väliin tai muuten oli hakemisessa ongelmaa. Kerran meluisassa hallissa Lykky ei kuullut keppikäskyä ja ajautui ohi.

Rimoja tippui, pari kertaa muurin ja pituuden kalikka, yhteensä ainakin 25. Kaikkien hylkyratojen rimoja tuossa ei ole, niitä on siis vielä enemmän. Toisaalta noin 30 rataa selvittiin rimapuhtaasti.

Putki-puomi-erottelu toi yhden hylkäyksen, väärä putki 6 hylkäystä. Kontaktilta karkaamisen takia keskeytin 8 kertaa, lähdöstä varastamisen takia kahdesti. Ohjaus hajosi ja koira kuumui noin kolmesti, tällöin keskeytin myös.

Rimaongelma on todellinen. Ajoittain herpaantuvan tarkkaavuuteni ja Lykyn herkkyyden yhdistelmä on vaikea, lisäksi koira välillä kuumuu keskittyen vain etenemiseen, jolloin rimat jäävät toisarvoisiksi. Pitää vaan yhä petrata ohjausta ja siedättää Lykkyä epätäydelliseen ohjaukseen. Kontaktien alastulot tuottivat yllättäen enemmän ongelmia kuin ylösmenot. Muutaman kerran koira lukitsi jo kontaktin päällä väärän putkensuun ja painui sinne korvat luimussa. Tämä on hallinta-asia, johon saan yhä kiinnittää huomiota.

Tämmöisessä mötkäleessä on välillä hanskaan tunkemista.

Tavoitteet vuodelle 2017

Toivon terveyttä meille kaikille.

Kisaharrastajana toivon ehjää kautta ja ehjiä ratoja. Toivon kehittyväni ohjaajana - koulutusten ja valmennusten oivallusten soisin kantavan myös käytännön tasolle. Videointia olisi hyvä lisätä, olen laiskistunut sen suhteen.

Lystin kanssa kehitetään keppiosaamista. Saan sen kanssa olla yhä tarkka myös kontakteilla ja lähdöissä. Koiruus varastaa, jos tilaisuus on otollinen.

Lykyn kanssa pääteemana olkoot rimat, kontaktit ja iänikuinen hallinta.

3 viikon agilitytauolta paluu

11.12. aloitettiin tauko ja tänään se loppui Kurkisen Kimin treenissä. Menin Lykyllä 2 vetoa ja Lystillä yhden. Oli taas hyvä treeni.

Lykky
  • Katso valssin linja oikealle linjalle. Älä jätä liikaa tilaa, jolloin koiran linja valuu.
  • Älä ryntää takaakierto-päällejuoksussa just, kun koira on ponnistamassa. Lykylle tulee kiire ja taas rima lentää.
  • Oikaise radalla silloin, kun pääset koiran lähettämään ja seuraavaan paikkaan on ehdittävä.
  • Jos otat etumatkaa, ota koira kuitenkin mukaan katseella ja rintamasuunnalla.
  • Hankalan mallisissa slalomeissa voit omalla tiellä tehdä koiralle tilaa ja varmistaa välihypyn katsekontaktin avulla.
  • Älä peruuta valsseissa. (Monestikohan tämä pitää vielä kuulla?)
  • Lykky tiputti muutaman kerran riman. Muuten mentiin rauhallisemmin kuin viimeksi ja tuli hyvää pätkää.
Lysti
  • Ei irronnut eka kerralla niin hyvin putkeen kuin Lykky. Sain Lystin kahmaistua väärään putkenpäähän.
  • Hankalan slalomin Lysti lukee tosi hyvin.
  • Älä leikkaa liian sukkelasti A:n takana.
  • Koira kaarrattaa pystyhypyissä ja monissa muissakin paikoissa siksi, että jään katsomaan, minne se menee. Jatka omaa liikettäsi, jolloin koirakin tietää, minne mennään.
  • Älä pysähdy just väärään kohtaan, kun koira hakee kontaktin alastuloa.

tiistai 27. joulukuuta 2016

Juoko koirasi tarpeeksi? Varmasti?

Tässä yksi huono koirien omistaja, terve. Käytin just nuorempaa koiraani, Lykkyä, eläinlääkärissä. Viime viikolla sen pissassa oli verta, bilirubiinia ja urobilinogeenia. Toisaalta se eli edellisen yön hälytystilassa, koska lunta tippui katolta ja koira hyökki kohti ikkunoita karkoittaakseen terassilla tömistelevän rosvon. Yöllä se pissi reilusti. Aamupäivällä sain pienemmästä määrästä virtsanäytteen, jonka ominaispaino oli yli taulukoiden. Oli koira varmaan stressin ja läähätyksen ansiosta tavallista kuivempikin. Mullahan on myös tuo vanhempi koira, jonka virtsa tsekattiin myös. Siinäkin ominaispaino oli koholla ja bonuksena kiteitä. Ohjeena oli juottaa koiraa enemmän. 

Perehdyin aiempaa perusteellisemmin koirien nestetarpeeseen. Olen luullut juottaneeni niitä tarpeeksi. Lysti on saanut nappuloidensa jälkeen piimää. Lykky on syönyt ei-kuivaruokaa, josta on saanut nestettä automaattisesti. Lisäksi molemmille on ollut raikasta vettä saatavilla, jota ne ovat lotkineet halunsa mukaan. Jälkiviisaasti laskettuna sitä on mennyt max 3 dl päivässä yhteensä molemmille. Kisoissa ja treeneissä koirat ovat juoneet autolla vettä, piimää tai lihan keitinlientä 0,5-1 litraa per koira. Vettä (tai lunta... voi hirvitys) ne nirppivät äärimmäiseen janoonsa. 

Yksi hyvä lähde löytyi täältä. Koiran normaali nestetarve on 0,5-1 dl kilolle vuorokaudessa. 25-kiloiselle koiralle se tekee 1,25-2,5 litraa vuorokaudessa. Harjoitusten tai lämpimän ilman seurauksena tarve voi olla 1,5 dl/painokilo/vrk eli omilleni 3,75 LITRAA vuorokaudessa. Agilitykisapäivää verrattiin kestävyyssuoritukseen. Nesteytyksestä löytyy kohtalaisen yhdenmukaisia ohjeita.

Joulun pyhinä juotin molempia koiria "runsaasti" (=laskennallisen tarpeen mukaisesti). Annoin molemmille vettä 2 x 0,5 litraa aamu- ja iltaruokaan sekoitettuna + päivällä lihalla tai piimällä maustettua vettä 0,5 litraa eli 1,5 litraa vrk:ssa. Vein tänään Lykyn kontrolliin uuden pissanäytteen kera. Tulokset olivat täysin normaalit. Ei ollut koiran voinnissakaan ongelmia. Luultavasti minulla on ollut kroonisesti kuivat koirat. Vau.

perjantai 23. joulukuuta 2016

Hyvää joulua

Tuli ihan liikaa väsättyä joulukortteja. Jokainen saa nyt valita sopivan. 

1. Jos haluaa perisuomalaisen haikean ja surullisen mustan joulun tunnelman, voi valita tämän.


2. Jos haluaa riemullisempaa poljentoa, voi kokeilla tätä Immi Hellenin runolla ryyditettyä Lykyn kuvaa.


3. Tämä on oma suosikkini.


4. Tämä on taiteellinen ja minimalistinen (?) valinta, joka on klikattava suuremmaksi, jos aikoo saada tekstistä selvää.


Joululahja

Lykyn verikokeet vastattiin. Niitä otettiin hyvin laajasti. Kaikki ok. Niiden perusteella maksa, haima ja munuaiset ovat kunnossa. Verenkuvastakaan (hemoglobiini, valkosolut, trombosyytit) ei löytynyt poikkeavuuksia. Kaikki ajateltavissa olevat muutkin arvot olivat moitteettomat. 

Eipä silti. Koira itsekin on terveyden perikuva. Se lopetti merkkaamisen. Se hilluu, syö ja juo normaalisti ilman pahoinvoinnin häivää. Tiistaina käydään näytillä.


P.S. Tällä viikolla olen tehnyt yhdenlaisen ennätyksen: vakuutukseen kolme eri vahinkotapahtumaa kolmen päivän sisällä.

torstai 22. joulukuuta 2016

Eläinlääkärireissut jatkuvat

Lystikin verikoevastaukset tulivat eilen. Hyvin kattava paketti näytti kaiken olevan kunnossa. Joskus on haima- ja munuaisarvot olleet koholla, nyt nekin olivat hyvät.

Lykky on taas merkkaillut, kuten joskus ennenkin. Välillä ne pissivät Lystin kanssa kilpaa samoille kummuille. Vein senkin pissinäytteen eläinlääkärille samaan syssyyn, jotta tulee infektio suljettua pois. Iltapäivästä tuli Lykyn vastaukset ja niistä huoli vasta alkoikin. Virtsassa on verta ja bilirubiinia, mikä voi viitata vaikka mihin. Tsekkasin illalla virkeän koiran, joka ei ollenkaan tajunnut, kuinka sairaaksi se oli mielessäni muuttunutkaan. Mahaa se ei aristanut eikä ylimääräisiä möykkyjä tuntunut mahassa tai imusolmukkeissa. Silmänvalkuaiset olivat valkeat ja ikenet normaalin väriset. Tänään käytin sen verikokeissa. Niistä soitetaan huomenna, jos ovat ihan vinksallaan. Tiistaina koira tsekataan tarkemmin. 

Tämä ei nyt kuulu samaan sarjaan ollenkaan, mutta aamulla hajosi 2-vuotias pyykkikone, jonka takuu on umpeutunut muutama kuukausi sitten. Samalla, kun käytin Lykyn verikokeissa, yritin tavoitella joululomille siirtyviä korjaajia. Yhden sain kiinni, korjausarvio oli 240 euroa ja korjuu olisi tapahtunut ensi viikolla. Lekurista palatessamme ostin uuden pyykkikoneen, joka tulee huomenna. Kaipaan vanhaa Siemensiäni, joka pelitti loputtomiin pelkällä hiilten vaihdolla.

Mutta takaisin Lykkyyn. Koko illan pyörittelin mielessäni kaikkea, mitä sen kanssa on tehty. BH:sta lähtien kaikkeen agilityssa, siihen upeaan tunteeseen, kun kisoissa "alla" kiitää Hornet. Kaiholla mietin sen omalaatuista tapaa tervehtiä örisemällä mattoa vasten ja olla mukana kaikessa. Miun pieni Pössykkäin, tule kuntoon. Tämä ei voinut olla tässä.


tiistai 20. joulukuuta 2016

Tikkinen eläinlääkärissä

Lysti pääsi autoajelulle eläinlääkäriin, koska rabies-rokotus vanhenee ja tarvitsen todistuksen kontrollista erityisluvilla kisaamista varten. 

Koira painoi 24,2 kg eikä siinä tutkittaessa näkynyt poikkeavuuksia. Hyvin koulutettu belgini näytti ikenensä moneen otteeseen kuonokoppansa takaa kumean urinan säestyksellä, joten eläinlääkäri sai tarkistettua ikenet. Siklosporiini ei ole aiheuttanut niiden liikakasvua.  

Otettiin verikokeet, joiden tulokset tulee huomenna. Viemäni virtsanäyte katsottiin heti. Siinä oli struviittikiteitä. Plääh. Virtsa oli hyvin tiivistä paaston jäljiltä muutenkin. Koira saisi juoda enemmän. Ennen kiteitä ei ole ollut ja ne voivat liittyä vanhenemiseen. Toisaalta koira on syönyt vuosikausia kotiuunissa paistettua seitiriisipuuroa ja nykyisin kalariisinappulaa. Nappulat laitan tästä lähtien veteen turpoamaan. En tiedä, olisiko alettava taas puurokokiksi. Ei tässä mitään virtsakiviä kaivata. Näyte kontrolloidaan kuukauden kuluttua.

Lystikki sai rabiesrokotuksen ja kennelyskä-nenäsumutteen. Kahden viikon päästä voi rokotusten puolesta aloittaa siklosporiinin. Lykkään sen aloitusta niin myöhään kevääseen kuin pystyn. Pakkasta ja lunta on meidän tiimin toive.


sunnuntai 11. joulukuuta 2016

Treeniä ja yksi video

Otin molemmat hallille mukaan tekemään eilistä 31 esteen rataa.

Eka yrityksellä Lysti sujahti A:lta putkeen. Toisella yrityksellä otin sen mukaani ja tehtiin nollarata. :) Lysti tuntui taas sukkelammalta kuin muistinkaan. Painonlasku tuskin vaikuttaa nopeuteen negatiivisesti. Sen lisäksi se erotteli mainiosti putket ja varsinkin takaakierron ennen putkea. Lykyllä tein myös heti aluksi nollaradan. 

Sitten treenasin pätkiä. Kokeilin Lystillä takana leikkaamista (osasi), takaakierto-persjättöä (ei ongelmaa), kepeillä erkanemista (ok) ja vastakkaista kättä (ok). Lykyllä testasin myös takaakierto-persjätön, kepeillä erkanemisen ja vastakkaista kättä. Kiinnitin huomiota A:n alastulokontaktiin. Nämä sujuivat. Koiruus piti rimat ylhäällä.

Tässä joulutauko kangastelee mielessä. Toisaalta tauot ovat meillä järjestyneet aina ihan järjestelemättä sairauslomieni muodossa. Kennelyskääkin alkaa liikkua, mutta sitä välttääkseen pitäisi olla koiratapahtumista pois koko talvi.

Tässä on videota 17.11. Koskelman Riinan koulutuksesta. 

lauantai 10. joulukuuta 2016

Kataisen Sannan valkku

Kataisen Sannan opissa olen käynyt vuosia sitten. Sain hänet meidän hallille, joten pääsimme treenaamaan ihan "kotona". Menin Lykyllä.

Tuli muutamia hyviä huomioita:
  • Lykky tiputti riman muutaman kerran. Ohjauksessani ei ollut aina vikaa. Koira saisi oppia sietämään epätäydellistäkin (...) ohjausta, joten sai hetken miettiä tekosiaan tiputusten jälkeen. Tällä alkoi jalat nousta paremmin. Tässä välillä olen vain soimannut itseäni, mutta voin kouluttaa Lykkyäkin.
  • Puolivalssien käyttöä voin alkaa vähentää, kun opetan koiran tulemaan vastakkaiseen käteen. Tätä muistutettiin pari kertaa ja sen jälkeen koiruus osasi. On paljon mukavampaa  ja nopeampaa juosta eteenpäin kuin sivuttain ja taaksepäin.
  • Lykky löysi hyvin oikean putkensuun pienellä rytmityksellä ja käännöllä.
  • Kepeille oli parempi reitti niin, että olin pois alta ulkopuolella. 
  • Niistokohdassa oli parempi mennä ohjaamaan riman toiselta puolelta. Tuli muutamia muitakin "entä jos kokeilet ohjata tältä puolelta" -juttuja. Sopivalla tavalla ravistelevaa sellainen, varsinkin, kun ehdotettu on parempi. :D
  • 90 asteen kulmassa toisiinsa olevien hyppyjen ohjaus ulkopuolelta onnistui ilman ihmeellisiä ohjauskuvioita liikkumalla itse eteenpäin ja antamalle koiralle tilaa.
Ai niin. Lysti on 2. varasijalla FMBB eli Belgien maailmanmestaruuskisojen Suomen agilityjoukkueeseen. Kilpailut pidetään Saksassa huhtikuun lopussa. Olisi kannattanut poimia enemmän muutamia tyrkyllä olleita nollia. Harmittaa, että annettiin tasoitusta myös niskani ja Lystin tassujen vuoksi.


torstai 8. joulukuuta 2016

Omaa treeniä

Otin Lystin hallille, missä käväisin heti töiden jälkeen. En ottanut molempia koiria, jotta ehdin paremmin. 

Minua jäi sunnuntaina mietityttämään keppikulmat. Lysti ne nyt osasi. :) Kokeilin eri ohjauksilla, myös takana leikaten ja niistämällä. Itsenäinen hakukin onnistui. Hyvä, että kävin kokeilemassa. Muuten olisin jäänyt luuloon, ettei se osaa tai opi. Oikeastihan se on fiksu tyttö.

Muistutin Lystille myös käännökset ja kontaktit. Lopuksi rohkaisin sitä sietämään keinun pamahdusta. 

maanantai 5. joulukuuta 2016

Punnittu Bertta

Huomattavasti urheilullisemman oloinen Bertta kävi tänään puntarilla. Tämän päivän lukemat ovat 23,7 kg. Paino on laskenut tasan kahden viikon takaisista lukemista 600 g. 

Annoin 1.12. viimeisimmän siklosporiinin. Sitä menee tasaisessa vaiheessa vain kahdesti viikossa. 20.12. olen varannut rokotus- ja tsekkausajan. Siklosporiinia ei saa antaa 2 viikkoa ennen ja jälkeen rokotusten. Lystin rokotukset vanhenevat vasta maaliskuussa, mutta jos tulee märkä alkutalvi, siklosporiini on aloitettava uudelleen. Samalla reissulla pyydän todistuksen kisoissa mukana kuljetettavaksi. Sen jälkeen, kun Kennelliitto on antanut erikoisluvan, pitää siklosporiinia syövä koira tarkistuttaa puolen vuoden välein.

Hyvässä "turkissa" oleva Lysti venyttelee lokakuussa.

sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Vähän typerä päivä

Olin varautunut lähtemään molempien kanssa agilitykilpailuihin, mutta 17 asteen pakkanen ja lämmittämätön halli saivat perumaan suunnitelmat. Harmitti, mutta olisin jäätynyt itse enkä olisi pystynyt pitämään koiria tarpeeksi lämpiminä. Loukkaantumisriski olisi ollut liian iso.

Kävin täällä päässä Lystin kanssa treenaamassa kontaktit ja uutta rataa. Siinä oli hankalat keppikulmat x 2, jotka  aiheuttivat ongelmia. Muuten koiruus teki hyvin ja kuuliaisesti. Sen lisäksi se pääsi tunnin lenkille, millä nautti laatuajastaan. Eikä täällä noin muutenkaan olla lojuttu. Eilen molempien kanssa käytiin pitkällä ja lumisella metsälenkillä.