Juhannus

Ihmeellisiä juhannussuunnitelmia ei ollut. Kauas en voinut lähteä, koska epäilin Lystin saavan siklosporiinista ripulin, mikä pahoinvoinnin kanssa kuuluu lääkkeen yleisimpiin aloitussivuvaikutuksiin. Lisäksi juhlatunnelma oli täysin kaikonnut koiraparan kohtaloa suriessani. Ei silti, että tulisi juhlapyhiä vietettyä muutenkaan. Vuodenvaihdekin menee aina koira sylissä - sinänsä kaikesta hössötyksestä vapauttava ratkaisu. Ostaa marketista perunasalaatin ja nakit, juhannuksena nakin tilalle makkaraa, ja se on siinä.

Ei ripulia kauan tarvinnut odottaa. Se alkoi torstai-iltana. Nyt silkkikorvaiselta ystävältäni sentään puuttui levottomuus, hätä ja veri eikä se ollut muuten kipeän oloinen. Kertatruuttaus kesti viisi minuuttia, jona aikana koiraparan takajalat alkoivat täristä. Liekö siitä tuntui samalta kuin itseltäni muutamankin kerran etelässä, kun kiireessä löysin pihan perältä paikallisen huussin tai kerran rannalta sen yhdenkin vessan, josta meni sisäpuolelta lukko rikki, jolloin pääsin ulos vasta sitten, kun kaveri tuli etsimään, koska lattianrajasta en mahtunut ryömimään eikä rohkeus riittänyt kiipeilyyn? Joka tapauksessa hetkistä on iskostunut mieleeni 35 asteen lämpötila, vaatteet kasteleva kylmänhiki, tulenlieskat vatsan sisäpuolella, heikotus, vapina, reisien tärinä ja kyynärpäiden painaumat polvien yläpuolella, kun ei uskalla rennosti istua istuinrenkaalle, jottei reisiin osu jonkin holtittoman turistin pissaa, mitä ei edes näy. Siinä plaraa mielessään läpi ruokalistaa ja tuliko sittenkään helteessä juotua tarpeeksi ja oi miksi ikinä matkustin näin kauas, Suomessa sentään on laadukas sairaanhoito ja puhtaat tippakanyylit (verinäyteneulojen kanssa saa olla nykyään tarkempi) ja miten ikinä selviän edes hotellille. Ja onpas helkutin karkeaa vessapaperia, jota tiputtelen kolme arkkia kerrallaan, lopulta rullallisen, vessanpöntön viereiseen koriin, jottei vaaleanpunaiset bikinin alaosat muuta väriään.

Joka tapauksessa nyt minulla oli truuttauksen jälkeen matkassani koira, joka määrätietoisesti käveli kohti kotia selkä köyryssä, linkutti tossutettuna milloin mitäkin jalkaa, perskarvat olivat siinä itsessään ja alaleuka ja huulet olivat peittyneet kuolavaahtoon ilmeisesti voimakkaan pahoinvoinnin takia. "Jaksa nyt, Lysti-kulta. Kohta ollaan kotona." Pohdin ääneen vieressä kävelleelle ystävälleni: "Pahoinvointi ja ripuli kuuluu lääkkeen aloitusoireisiin. Sen pitäisi mennä ohi. Jos nyt lopetan lääkkeen, vaihtoehdot on siinä. Mutta jos tuo jatkuu, en voi vierestäkään katsoa." Hänestä koira oli kotona niin pirtsakka, että jaksoi valaa toivoa meihin molempiin.

Lisäsin lääkitykseen Inupekt forten ja maitohappoja entisten lisäksi. Koira oli sisällä rauhallinen eikä esim. läähättänyt kipeän oloisena. Jatkoin siklosporiinia seuraavanakin aamuna. Mietin, mikä kärsimyksen taso on riittävä, milloin kuuluu luovuttaa ja toivoin, ettei koira lue ajatuksiani. Pahoinvointi tai ainakin kuolavaahdot jäivät torstai-iltaan. Perjantaina maha oli vähän löysä ja taaskin koiralle riitti kertatyhjennys, ei siis mitään ulkona ravaamista. Lauantaina ripuli oli loppunut. Tassuihin ei ole ilmaantunut uusia muutoksia, toisaalta olen pitänyt Lystin tossutettuna. Illalla Lysti tarjosi lussupeittoaan repimisleikkeihin, mitä ei ole tapahtunut kuukausiin. Oli helpottavaa katsoa iloista koiraa.

Kuva vuosien takaa (c) Sirpa Saari

Lykkyä en ole treenannut, jos ei lasketa tottisteluja ennen uimaretkiä. Minulla ei ole mitään motivaatiota mennä agilityhallille Lystin oireillessa. Toisaalta sopivia kisojakaan ei ole ihan heti. Lykky on saanut uida siitäkin edestä ja vetää "hukkuvia" rantaan, jotta saa mitellä voimiaan. Vesipelastus sopisi sille edelleen. 

Aamulla Lykky herätti klo 5, koska halusi ulos. Unenpöpperössä kiepautin talutushihnan kaulan ympäri ja laitoin lukon hihnaan kiinni. Lukon osaset ylettyivät vain hihnan paksuuden puoliväliin. Oven edestä lähti rusakonpoika ja Lykky nyhtäisi perään. Kaulapantaviritelmäni laukesi ja Lykky oli irti. Huudahdin "Ei!" ja Lykky pysähtyi niille sijoilleen. Sanoin sille "pissa", jolloin koira kyykistyi pissille, mutta vähän vielä nenä väpätti pupun perään. Olin ehtinyt katastrofiajatella aamuista kirmaisua pupun ja koiran perässä ympäri asuinaluettamme suht vähissä vaatteissa, mutta nyt läiskäytin itseäni olkapäälle ja kehaisin kepeästi koiraa.