Ensinnä treenasin Lystin. Heti toisen hypyn hyppäsi Lysti väärään suuntaan, koska en ohjannut tarpeeksi napakasti. Seuraavalla yrittämällä en saattanut tarpeeksi pitkälle yhdelle hypylle. Minulta puuttui kuminauhayhteys Lystiin. Muutettiin pari ohjauskohtaa Lystille sopivammiksi. Kolmannella yrityksellä tehtiin muistaakseni nolla, tuli Se Tunne, mitä olin kaivannutkin. Japanilaiset olivat sujuvia alussa ja lopussa. Niistotkin sain onnistumaan, poispäinkäännöksen myös. Lystiä pitää muistaa hakea ja tsempata ja ohjata jämäkämmin kuin Lykkyä!
Sitten vaihdoin Loruun. Lorun kanssa pukkaa pientä projektia, josta myöhemmin lisää, jos se toteutuu. :) Loru reagoi ohjaajan liikkeeseen herkästi, mikä kannattaa mm. niistoissa ottaa huomioon - ohjata ne sujuvasti. Ja radalla muutenkin pyrkiä yhdessä liikkumiseen, vähän kuin Lystinkin kanssa. Takaakierrot Loru hakee varmasti, voin niistä siirtyä päällejuoksuihin ja japseihin sukkelammin pois koiran alta. Muista näissä katse! Poispäinkäännössä ota toinenkin käsi mukaan! Lorunkin sain myöhäisellä valssilla ohi pituuden, kuten omatkin koirani. Kaiken kaikkiaan Lorppa on joissakin kohdissa vikkelämpi kuin maksi ja tavallaan tarkemmin ohjattava. Parasta on, että se syttyy tekemään ja muistuttaa haukkumisella, jos jään eteen. Tässä on elävää kuvaa.
Otin vielä Lykyn. Yritin rataa nollalla, mutta virhe tuli 21. putkella, kuten viimeksikin, muuten sujui. Poispäinkääntö oli sujuvampi ja lopun niistossa muistin asetella jalkaterät oikein. Kokeilin vielä vastakäännöksen ja Kabai-sokkarin ja se kyllä toimi, paitsi vastakäännöksen ajoitus pitää olla just oikea, muuten rima kilahtaa. Lopuksi testasin kepeillä tiukan takana leikkaamisen, sekin pelasi. Voisin luottaa kisoissakin enkä turhaan vääntää jotakin kökkövalssia. Videota löytyy tästä. Kiitos Marja kuvaamisesta!
***
Selälle ja niskalle ei kuulu kovinkaan hyvää, mikä ehkä kuulostaa kummalta alun lukemisen jälkeen. En nyt tiedä, mikä oli pahinta - lauantainen lumikenkäily, sunnuntainen kävely lumpsahtelevalla vetisellä jäällä vai sunnuntainen kuntosali, mutta maanantaina töiden jälkeen selkä vei jaloista voimat niin, etten jaksanut illalla niillä kävellä. Olisin toki voinut, jos olisi tullut sota ja olisi ollut pakko kävellä evakkoon pommikoneiden lähestyessä, kun bensa olisi maasta loppu ja kaikki tiet pommitetty rikki. Makoilin selälläni ja laskin koirat takapihalle pissille. Tiistai oli ensimmäinen täysiaikainen työpäivä sitten elokuun. Niska väsyi hapoille ja jalkoihin säkenöi. Onneksi oli fysioterapia, missä sain akupunktiota ja teipit selkääni. Illemmalla kävelin mäntykankaalla koirien kanssa hiljaisen maantien laitaa, mikä oli uusi ja virkistävä reitti, ei vähintään kuulaan sään ansiosta. Sen jälkeen selkä sähkötti taas jalkoihin ja makoilin loppuillan. Keskiviikko oli yhtä **lvettiä. Rönötin jotenkin töissä ja joka välissä kävin makaamassa selälläni. Töiden jälkeen jatkoin selinmakuuta ja aloin miettiä, minne tungen koirat, kun selkä leikataan. Ja tänä aamuna, kas! Vointi oli parempi ja jalkojen väsymys poissa. Aksa ei ainakaan vielä kostautunut. Mutta se uho, että teen täyttä työpäivää, vaikka "vähän tuntuu", karisi. Ei vaan pysty. Koko elämästä menee maku, jos koko ajan koskee eikä jaksa jalkoja liikuttaa. Ei tee mieli vetää lääkkeitäkään niin, ettei silmät ja ajatus liikahda. Positiivista ajattelua ehdottelevat saavat surutta suksia suohon. Eli teen nyt viikoittain 60 % työaikaa vanhojen vuosilomapäivien turvin. Ensi viikollakin olen kaksi päivää lomalla. Jos palautuspäivät eivät kropalle riitä, täytyy uskoa ja jäädä s-lomalle. Sitähän se Kevan tätikin ehdotti.
Koirien alkuviikosta vielä. Jumppasin molempia ohjeiden mukaan. Lisäksi seteli katosi muutamia kertoja. Eka kerran Lykky ei löytänyt seteliä, joka oli piilotettu palkintopokaalin sisälle. Se sai pari kertaa vainun, muttei saanut tarkennettua. En auttanut, jottei opi kysymään minulta neuvoa, vaan lopulta otin setelin sormiini neutraalisti: "Täällä se Lykky oli!" ja se oli sen treenin loppu. En tiedä, teinkö oikein vai väärin, mutta eipä tuota työksi tehdäkään.
 |
| Lykky sammakkoperspektiivistä |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti