Omantunnon hommia

Ei varmaan saisi ääneen sanoa, mutta joskus, varsinkin perjantaisin, minuun iskee sellainen laiskamato, ettei pahemmasta väliä. Jos sataa märkää lakanan kokoista rättiä naamaan ja tuulee, madon iskemisen todennäköisyys kasvaa ekspotentiaalisesti. Silloin koirat ovat minimiliikunnalla, koska minua ei voisi ulkoilu vähempää kiinnostaa. Minimoin huonoa omatuntoa yrittämällä aktivoida niitä muuten. Siksi Lysti pääsi tänään kauppareissulle mukaan ja oli niin onnessaan kuin koira vaan voi olla. Palattuamme kotipihassa se oli ihan yhtä iloinen, joten ei ilmeisesti pettynyt, että pääsi autoajelulle päätyäkseen samaan paikkaan, mistä lähti. Mutta semmoisiahan ne lenkitkin ovat. Palataan sinne, mistä lähdettiin. 

Tänään koirat ovat etsineet Bona-purkissa majaillutta vaniljaa lähtöhajun perusteella. Annan silloin haistaa vaniljaa purkista ennen kuin pyydän etsimään. Sitten tajusin, että mitä hittoa minä kanelia, vaniljaa ja kantarellia opetan etsimään, jos maailmassa on tuotteliaampiakin hajuja :D Sitä uutta hajua sitten etsimään. Sen verran outo oli haju, että kunnon ilmaisu hälventyi. Maahanmenon sijaan Lykky tyytyi istumaan sohvan selkänojan takaa löytyneen kohteen eteen. Lykyn videosta tuli niin tumma, ettei siitä kirkastusten jälkeenkään saanut tolkkua. Lysti otti sen suuhunsa, vaikka tutuilla hajuilla käy jo automaattisesti maate. Palkkasin silti. Kyllä tästä vielä hyvä tulee. Sanonpa vaan, että siinä sitä vasta Samu-Sirkka olalla karjuu, jos metsän siimeksen kannonkolosta löytyy säkillinen ehtaa paperia.