Hyl, 5 ja 5

Olin Lykyn kanssa kisoissa. Minna Räsänen tuomaroi.

Eka rata oli hyppäri. Siinä tehtiin ehkä noin nelinkertainen hylkäys. Muistiin itselle: käännä koiraa ajoissa ja tarkista linjat. Muistin tämän paremmin seuraavilla radoilla.

Toka rata oli agilityrata. Siinä myöhäinen valssi antoi Lykylle kääntymisen informaation niin myöhässä, että rima tuli alas. Kontaktit hyvät. Videolta huomio: juokse itsekin se puomi! Etenemä oli 4,40 m/s.

Kolmas rata oli agilityrata. Nollaa tehtiin puomille saakka. Lykky loikkasi ylösmenon ja varasti alastulolta, silmissään siinsi putkensuu ja kuviteltu radan loppu. Olisi pitänyt keskeyttää, mutta huusin koiraa nimeltä ja ohjasin takaa loppuun. Vitosella maaliin, etenemä sama kuin edellisellä radalla 4,40 m/s ja kolmas sija. Jäi harmittamaan se puomi.

Tulosten myötä pääsin vertailemaan aikoja. Lykky pystyy kärkikahinoihin, mutta jokainen väärä/hidastava ohjausvalinta ja pysäytys maksaa. Kolmannella radalla hävittiin voittaneelle bortsulle 39 sadasosaa, B-radalla samalle bc:lle reilu sekunti. Vieläkään en voi/uskalla vedättää Lykkyä edestä osin niskani takia ja osin sen vuoksi, että koira on kohtalaisen rimaherkkä. Tänään tippui 2 rimaa.

Hyvää: Lykky on makea ohjattava ja kääntyy pienesti isoksi koiraksi. Olin aika hyvin tuntumalla, miten se menee, jos eka rataa ei lasketa. 

Kotona palkitsin molemmat koirat matolääkkeellä. Edellisistä on puolisen vuotta.

Niska otti vähän itseensä, mutta kotimatkalla ei enää tuntunut. Tärinäarkuutta ei enää ole. Kauluria pidin varmuuden vuoksi ja kinesioteipit ovat edelleen.

Agilitya, lenkki, hajuja

Kävin päivällä Lykyn kanssa hallilla. Ensin hypnotisoin koirani viehelelulla. Lykky osasi liikuttavan hyvin. Seuraavaksi teetin puomin ylösmenoja oikein hetsaten, mitkä se otti täsmällisesti. Toisena treenasin takaakiertoja. Kolmantena mentiin eilistä rataa. Eka kerralla tein parissa kohtaa virheet, toisella kerralla tehtiin 34 esteen rata nollalla maaliin. Tunsin ohjaamiseni rauhallisuuden ja Lykyn liikkumisen selkäytimessäni. Siihen oli hyvä lopettaa.

Sitten lähdin Lystin kanssa samalle lenkille, minne 14.11. eksyin. Ajatukseni on kasvattaa Lystin kuntoa tassupotemisten jäljiltä, kunnes aloitan agilityn sen kanssa. Lisäksi Lysti näyttää nauttivan kahdenkeskisistä reissuistamme, joten menimme kahden. Menin nyt lenkin toiseen suuntaan, jotta haasteita olisi tarpeeksi. Eikä mitä... Samassa kohtaa missä viimeksikin, missä useampi tie ja polku yhtyy, en taaskaan tiennyt, mikä olisi oikea. Hämärä oli jälleen tulossa, joten pysäytin Lystin. "Lysti, missä koti? Missä auto? Etsi?" Ja koira katsoi minua tietäväisesti, haisteli maata hetken (tätä minä en käsitä) ja lähti varmana jolkottamaan yhtä neljästä vaihtoehdosta varmistaen, että tulen perässä. Seurasin sitä, vaikka polku aluksi tuntui väärältä. Hetken päästä oltiin taas usean polun ja tien risteyksessä. Pyysin taas Lystiä auttamaan. Nyt oppaani kiersi minut pari kertaa haukkuen, rauhoittui ja haisteli tietäväisenä ilmaa useammassa kohtaa ja lähti ravaamaan yhtä tietä pitkin. Minusta se oli väärä reitti, joten käännyin toiselle tielle ja pyysin Lystin mukaani. Se jäi taakseni hidastelemaan. Jonkin aikaa käveltyäni tajusin, että olisi pitänyt uskoa Lystiä. Kun käännähdin, Lysti kirmaisi edeltäni oikeaan suuntaan selvästi helpottuneena. Turha lie sanoa, että kohta olimme tutulla tiellä ja pääsimme ilman isompia seikkailuja autolle.

Hajuerottelua kokeilin illalla uudelleen. Lykky löysi oikean purkin suuremmalla todennäköisyydellä. Näytti siltä, että se on hoksannut juonen.

Tein tänään fysioterapeutin neuvomia uusia liikkeitä: painoin päätäni keskiasennossa sivulle sormiani vasten 3 x 5 sekuntia. Seuraavaksi käänsin päätäni sormiani vasten 3 x 5 sekuntia. Niska meni ihan maitohapolle. Tästä voi vain parantaa.

Hajuerottelua ja ryhmätreenit

Lykky lähti mukaani ryhmätreeniin. Rata oli Saija Mustosen käsialaa. Marja koutsasi.

Heti alkuun vilautin vastakkaista kättä. Se toimi. Hyvä oli testata. A-putki-erottelu toimi kohtalaisen hyvin. Takaakierto ok. Siivekkeen ympäri kierrätys ok eri tavoin eli jaakotus-niistolla ja niistolla. Yhteen kohtaan kokeiltiin sylkkäri ikäänk uin pakkovalssin alulla. Ei ollut kovin sujuva = tuli isompi reitti kuin toisin ohjattuna. Kepit Lykky haki hyvin, vaikka oli ihan haastavia kulmia suoraan putkestakin. Keinun ja A:n kontaktit olivat hyvät. Putkijarru toimi. Jos sanoin "putkeen" ja kadotin kontaktin koiraan hypyn päällä, rima tipahti. Kun korjasin käytöstäni, rima pysyi. Jalassa ei näkynyt poikkeavuuksia.  

Tein taas hajuerottelua. Lysti luultavasti sekoittaa nyt tunnarin ja hajun. Siksi sille kelpasi kaikki purkit, missä oli hajuani.

Lykky merkkaa varmuuden vuoksi jokaisen. Tuota merkkausta uskomalla en saisi sieniretken tuliaisena kantarellimuhennosta vaan maksansiirron. Onneksi koira iltatreenissä merkkasi oikeat selvemmin.

Fysioterapiassa sain akupunktiota ja uudet kinesioteipit niskaani ja hartioihini, eri kohtaan kuin edelliset. Toistaiseksi nahka kestää. Seisoin töissä enemmän, joten selkä ei niin säteillyt jalkaan.

Hajuerottelua ja talvilenkkejä

Täällä oli talvi tähän aamuun saakka. Ilma lämpeni tuntuvasti ja nyt lumet sulavat vauhdilla. Tiellä on jäätä, jonka päällä lilluu vettä.

Lykkyä pidin vähemmällä liikunnalla. Olen venyttänyt sen vasenta olkavartta pumppaavasti, kuten ohje kuului. Venyvyydessä ei ole enää eroa terveeseen puoleen verrattuna eikä lihaksessa ole enää minun sormiini tuntuvia myhkyröitä. Liikkumisessa ei näy mitään outoa. Julistin sen tänään terveeksi.

Lystin kanssa ollaan käyty päiväkävelyillä siesta-aikanani (=se 1-2 tunnin lepoaika päivällä). Lystille piti pitää pientä kurinpalautustakin. Yksinään se oli sitä mieltä, että voi elvistellä vastaantuleville koirille. Nopeasti se palautui harhaluuloistaan.

Hajuerottelua olen taas jatkanut. Kahtena päivänä tehtävässä on ollut 3 pilttipurkkia, joista jokaisessa vessapaperin pala, yhdessä kanelia. Lysti merkkasi oikean purkin nuolemalla oikeaa purkkia. Sain sen muistamaan merkin eli tassun noston. Tänään tuli hyvät toistot. Lykky pelaa varman päälle ja lakoaa maihin purkin kohdalle, vasta sitten haistelee. Välillä osuu heti oikean purkin kohdalle, jolloin katsoo minua merkitsevästi. Välillä osuu vasta kolmannella oikeaan, jolloin jää määrätietoisemmin siihen makaamaan. Välillä peruuttaa ja käy maihin oikean purkin ympärille uudelleen. Kyllä sillä joku itu on. (?)

Oma valitusosuus: Istuma-asennon ansiosta vasen jalka on puutunut kahtena päivänä ja viime yötä vasten otin särkylääkettä, koska jalkasärky valvotti. Olen pitänyt välillä tasapainotyynyä työtuolin päällä, minkä pitäisi helpottaa selkää tarjoamalle sille sopivasti liikettä. Kinesioteipit jouduin eilen ottamaan niskasta pois, koska iski kutka. Toivottavasti iho niitä silti jatkossa sietäisi. Huomenna on fysioterapia. 

Lisää fysioterapiaa

Tänään kello soi klo 5.45. Piti lähteä kisoihin. Jo edellisiltana emmin lähtöä huonon ajokelin takia. Aamulla unenpöpperössä tajusin, että niska ei kestä kahden tunnin ajoa per sivu. En halunnut samanlaista kisakokemusta kuin reilu kuukausi sitten, jolloin matka oli paljon lyhyempi. Ihmettelin, miksi ylipäätään olin ilmoittautunut, kunnes muistin, että tilanne oli parempi toista viikkoa sitten. Peruutin osallistumiseni ja jatkoin unia 4 tuntia. 

Herättyäni sain liikenteeseen liittyvän pysähdyttävän uutisen. Yksi on nyt joukosta poissa. Se sai miettimään (monen muun asian ohessa), mitä riskejä tuleekaan otettua, kun huonoon keliin lähtee tai liikenteeseen yleensäkään. Miten pienestä kaikki voikaan olla kiinni. Tätä tuli mietittyä pitkin päivää.

Lykylle oli varattu aika fysioterapiaan viikolle, mutta terapeutille kävi tänään paremmin. Niinpä Lykky sai fysioterapiansa. Se oli hyvässä kunnossa eikä näytä ottavan itseensä agilitysta. Jotakin pientä jäykkyyttä oli, mikä laukesi helpolla. Mutta yksi juttu löytyi. Pyysin fysioterapeuttia katsomaan tarkemmin vasenta eturaajaa. Viime torstaina harjoituksen lopuksi Lykyn vasen tassu jäi narulelun lenkkiin kiinni kesken juoksun. Kun olin tassun irrottanut, koira juoksi hetken epäpuhtaasti. Sen jälkeen en huomannut minkäänlaista ontumista. Kaikki askellajit olivat puhtaat, suoraan liikkuminen ja käännökset eikä kipeitä kohtia löytynyt painelemalla tai taivuttelemalla. Nyt löytyi yksi tiukempi kohta olkavarren takapinnalta, sopien pieneen venähdykseen. Hoidoksi tulee pumppaavat venyttelyt päivittäin. Jos torstaina on puolieroa, Lykky jää sivuun agilityharjoituksista ja Lysti astuu puikkoihin. Oli siis tavallaan onni, etten lähtenyt kisoihin, Lykynkään vuoksi.

Huomio: Muista leikata kaikista leluista lenkki pois! (Teen tilalle yleensä solmut.)

Illemmalla Lysti lähti rauhalliselle ryhmäkävelylle lumisille kaduille pikkupakkaseen, mikä on tassujen kannalta hyvä juttu. Lykky jäi lepovuoroon.

Fysioterapiaa ja hajuerottelua

Lysti pääsi eilen fysioterapiaan. Sillä on ollut selviä triggerpisteitä, joita en omilla vanutuksillani ole saanut laukeamaan. Jumia sillä olikin sekä lapojen seudussa että taaempana, lanteessa enemmän vasemmalla. Kaikki nämä aukesivat. Yhtenä taustatekijänä saattaa olla tassuvaivat, joiden takia koiraparka on joutunut varomaan milloin mitäkin tassuaan. Nyt pari päivää pidetään vähemmällä liikunnalla ja ulos puen loimen, jotta koiruli ei saa selkäänsä kylmää. 

Heppalihakuuri on auttanut! Lystille on tullut luidensa ympärille tavaraa, hyvässä mielessä. 

Hajuerottelussa jätin purkit pois ja tilalle otin vessapaperin paloja, joista yhdessä oli hajua. Lysti toi varmasti oikean, mutta Lykky oli enemmän hakusessa. 

Kävin itsekin eilen fysioterapiassa. Sain akupunktiota, nyt neulat myös yläraajoihini. Se on jotenkin hauskaa edelleen. Niskaan vedettiin myös kinesioteipit, jotka tuovat kivan tuen. Kauluri päivitettiin vähän matalammaksi. Seuraava aika on vajaan viikon kuluttua.

Tänne on satanut lunta! Lämpötila keikkuu edelleen nollan tienoilla. Kunpa nyt painuisi pakkasen puolelle, pääsisin Lystinkin kanssa kunnolla liikkumaan ja pääsisin senkin kanssa agilityyn.

Koiran merkitys

VAROITUS: Seuraava kirjoitus on valitusta; selkää ja niskaa, jolle pitäisi varmaan olla oma bloginsa.

***

- "En tajua, miten jotkut surevat kuollutta koiraa. Nehän ovat vain eläimiä."

- "Saisin tuon Lykyn tapettua omin käsin." [mallaa käsillään, kuinka katkaisisi koiralta niskat]

- "Ideaalisinta olisi, jos koirillasi olisi kuulat kalloissaan."

Yllä olevat lauseet ovat elävästä elämästä. Sellaisten ihmisten suusta, joiden kanssa ystävyys katkesi nopeasti. En ole varma, tunnenko heitä kohtaan pelkkää vihaa vai sekoittuuko siihen myös sääliä. Sääliä siitä, että he eivät ikinä saavuttaneet yhteyttä toisen lajin kanssa.

Lysti on nyt 7-vuotias, Lykky 4. Selän hermosäryn kanssa olen elänyt 5 vuotta. Olen muutama vuosi sitten kirjoittanut tällaista:

Se ui mielessäni kuin sinivalas valtameressä, käy välillä pinnassa ja painuu syvemmälle. Miten tässä elämässä näin kävi?

Tämä on ollut armollista. On ollut aikaa sopeutua. Takapuolen lihaksen kiristys paljastui vasta kuukausien päästä viaksi, jota ei niin vain korjatakaan. Vaivaa epäileville tekisi mieli iskeä magneettikuvat pään läpi kaulakoruksi ja sanoa, että käypä noita vilauttamassa asiantuntijalle. Selkää ei vielä leikata, koska olen nuori siinä mielessä. Sairaus etenee ja sinä päivänä, kun sfinkterit lakkaavat toimimasta tai jalat menee alta, minut kiikutetaan päivystykseen. Toivon, ettei päivystävä kirurgi vapauta hermoja ensimmäistä kertaa elämässään ja koko leikkuritiimi muistaa pestä kätensä ja olla yskimättä paljaisiin selkäni kudoksiin.

Olen luopunut monesta ja jatkan luopumista. Olen menettänyt ison osan tulevaisuudestani. En vaan vielä ole tyytyväinen osaani. Sitten se kuulemma helpottaisi. Kun olen nöyrä kuin teuraalle lähtevä lammas? 

Ei tämä tapa, tietenkään. On paljon vakavampia diagnooseja. Mutta tämä ei parane ja tämä muistuttaa itsestään toistoja kaihtamatta. Syön kipulääkkeitä enemmän, suuta kuivaa, ajatukset sakkaavat. Jalkojani pakottaa, kiristävät terässukkahousut ovat palanneet. Perjantaina tutkin hamettani, että mistä ihmeestä se on kastunut. Ulkoreidessä oli hermopuristuksesta johtuva tuntohäiriö, se tuntui märältä ja kylmältä. Sama palasi autossa, luulin reiteni nojaavan kylmään metalliin, vaikka auton ovi on vuorattu eikä reisi edes osunut oveen. 

Pitää aina yrittää kääntää kaikki oikein päin. Kuten sanoin, tämä ei tapa. Olenko hyötynyt jotenkin? Rehellisesti sanottuna 4-tuntinen työpäiviä on luksusta. Tosin sen jälkeen kiirehdin mahalleni leputtamaan selkääni ja jalkojani. 

Mutta minä juoksen karkuun tätä kaikkea. Kompastun ja hengästyn ja ylämäki yhä jyrkkenee. Ja se tulee perässäni. Yritän ehtiä tekemään kaiken ennen kuin on liian myöhäistä. Haluan ahmia tätä elämää, nauttia hikoamisesta, väsymisestä ja pärjäämisestä. Kaikki ei voi olla vielä ohi.

***

Luulin, naiivi, että selkä on kohtaloni, mutta kaularangallani oli varalleni yllätys. Niskan paranemisaika lasketaan kuukausissa eikä sitä senkään jälkeen saa unohtaa. Mutta hyvä asia - nautin jälleen 4-5 tunnin työpäivistä. Teen tunnit kahdessa pätkässä, koska niska ei jaksa tehdä niitä putkeen. Voin siis lähteä ulos keskellä päivää.

Ei-koiraihmisille ei auta vakuuttaa, että kyllä, ilman Lystiä en olisi saanut kuntoutettua itseäni selästäkään. Oli pakko ulkoilla. Sen kanssa hissutin kävellä kolmen valopylvään välistä matkaa, koska en pidemmälle päässyt.

2 kk kuluttua kaipasin elämääni jotakin entistä ja normaalia. Lähdin agilityharjoituksiin, missä kaverit tai koutsit rakensivat radan, ja kielsivät minua nostamasta mitään. Radalle katsottiin pätkä, jota harjoittelin kävellen. Oli motivoivaa haluta pystyä juoksemaan koko rata.

Agilitya väheksyvälle ei kannata selittää, että lajiin kuuluu monta elementtiä: harjoittelun suunnittelu, riemu koiran hoksaamisesta ja edistymisestä, mielihyvä treenin onnistuttua, pakahduttava yhteenkuuluvuuden ja yhteistyön ilo, huumori muiden harrastajien kanssa, kisa-aamu positiivisine odotuksineen, auton pakkaaminen, koiran tarttuva into, tsemppimusiikin tahtiin liikkuminen, kisailmapiiri ja tutut kisoissa.

Kisaamisen merkitys on muuttunut. Tulostavoitteiden tärkeys on vähentynyt. Sen sijaan myhäilen tyytyväisenä, että yleensä pääsen osallistumaan. Kliseisesti nautin joka hetkestä. Ja onhan erityisen euforisoivaa, kun nuotit sattuvat kohdalleen itseohjautuvan ralliauton kanssa.

Agility on sosiaalinen harrastus. Facebook-kaverieni määrä romahtaisi, jos tiputtaisin pois agilityn piiristä tulleet. Eräissä kotikisoissa hämmästyin, kuinka monta ihmistä tunsinkaan. Olen tavannut samanhenkisiä ihmisiä, joista osan kanssa tuttavuus on syventynyt ystävyydeksi.

Kaikki nämä hetket tarjoavat ilonpilkahduksia murheisiin. Kipeänä niitä nimittäin riittää ja niitä on aikaa ajatella. On puppua, että sairaus jotenkin jalostaisi, minä en ainakaan kuulu heihin. Pienetkin vastoinkäymiset ärsyttävät yhä enemmän. Ajan kanssa kipu tappaa ilon, katkeroittaa ja eristää. Sitten tulee realistiset pelot: Paranenko ikinä? Paheneeko tämä? Meneekö lihasvoimat? Leikataanko, onnistuuko leikkaus? Kuinka hoidan taloni ja koirani toipilaana? Pystynkö enää ikinä tekemään töitä?

Onneksi ajatuksia voi ohjata muualle. Teen treenisuunnitelmia. Tilaan oppaita, kuinka koulutan koirilleni etäohjausta sen päivän varalle, jolloin juokseminen loppuu. Katson netistä agilityratoja ja kuvittelen, kuinka ne ohjaisin. Temputan koiriani pallon, kivien tai tasapainotyynyn päällä. Nostelen koirieni ristikkäisiä jalkoja. Päätän seuraavan hyppytekniikkaharjoituksen. Harjaan, leikkaan kynnet, pistän siedätyshoitopistoksen. Haen lihaa ja pakkaan sen pakastuspusseihin.

Kun niska tuntuu olevan tuusannuuskana, käyn matolle selälleni jääkylmä geelipussi niskassani. Lysti tulee kaveriksi. Molemmat vain hengitämme siinä. Hetkeksi unohdan, etten voi liikauttaa päätäni keskiasennosta mihinkään; ylös, alas tai sivuille. Olen kolmatta kuukautta polvillani silittänyt vaatteita ja leikannut sipulia, sormituntumalla hapuillut komeron ylähyllyltä tavaroita, katsonut sivuilleni pelkillä silmilläni tai rankaa lanteesta kääntäen - esimerkkinä siitä, kuinka epänormaalia elämästäni on tullut. 

Turha on epäilijälle kertoa, että koira voi olla taivaan lahja. Aamulla silmät avattuasi katsot koirasi silmiin ja kuuntelet seinään hakkavaa häntää. Olohuoneessa toinen koira taputtaa sohvaa hännällään. Ulos on tarjolla kavereita kaksin kappalein. Illalla viimeiseksi kuulet tyytyväisen urahduksen, kun karvainen ystäväsi on käynyt pitkäkseen.

Tulee päiviä, jolloin minun on vaikea löytää elämälleni tarkoitusta. Haluaisin vain olla, ottaa lomaa vaivoistani, irrottaa itseni ajankulusta ja unohtaa kaiken ikävän.

Nousen, annan koirille ruuan, vien ne ulos. Ja kas! Yhtäkkiä huomaan, kuinka kauniisti aurinko paistaa hämähäkin kutomaan seittiin. Että minä kävelen ja katson noita silkkikorvaisia ystäviäni, jotka puolestaan pitävät silmällä minua. Pidän huolta niistä ja ne minusta. Jos sen siteen merkitystä ei joku tajua, olisi edes niin fiksu, että olisi vaiti.

Agilitya

Kävin tänään Lykyn kanssa kahdestaan agilityhallilla. Siellä olikin kiva rata!

Pääsin treenaamaan takaakiertoja. Ne sujuivat "normaalisti", marekovicilaisittain, takaa kierrätettynä, niistolla ja pakkovalssilla. Yhden takaaleikkauksen tein. Käännöksiä tuli erikoishypyiltä: muuri, pituus ja okseri. Olikin hyvä! Lykky pujotteli hyvin ja otti kontaktit opetetusti.

Tänään en ole piinannut ketään hajuharjoituksilla.

Ulkona on märkää, mikä ei Lystin tassuille ole ideaalia edelleenkään. Nyt mikään tassu ei ole auki, mutta ranteissa on vähän ihottumaa. Sieltä se yleensä tassuihin lehahtaakin. En raski Lystiä ilmoittaa kisoihin, kun ei sillä ole treenattu kunnolla aikoihin enkä jaksa vielä luottaa, että talvi tulisi ensi viikollakaan. 

Niskaan on tänään kuumottanut pahasti. Oli vaikea tehdä töitä ja odotella, missä välissä pääsee selälleen jäiden päälle. Onneksi huomisaamuna on fysioterapia. 

Kuntosalilla olen käynyt reilun kuukauden keskimäärin 2 kertaa viikossa. Aion sitä jatkaa. Siellä pystyy tekemään lihaskuntoa turvallisesti, selkä ja niska tuettuna, toisin kuin kotona vapailla painoilla. Tässä iässä lihakset häviävät, jos niille ei tee jotakin. Nyyh. Nimim. Ikäkriisi.

Hajuerottelu jatkuu

Sain edellisen kirjoituksen jälkeen hyviä neuvoja.

Satu kehotti kysäisemään hajuerotteluun apua tokoilijoilta, koska tietyn hajun etsiminen muistuttaa tunnaria. Pilke silmässä hän ehdotti myös huonompaa palkkaa. Eeva ehdotti, että ottaisin ilmaisuja alkuun pelkällä hajustetulla purkilla ja sitten vasta liittäisin toisen purkin. Niin taisin Lystille joskus opettaa tunnarin. Siri ehdotti purkkilaudan hankkimista. Kouluttaja ehdotti purkkien jättämistä pois, vastinhajun laittamista näkymättömiin tai pimeässä nuuskuttelua.

Lysti osaa tunnarin, Lykkykin sen osasi auttavasti. Purkkilautaa (lauta, jossa purkit pysyvät koloissaan pystyssä) en tähän hätään saanut porattua.

Tein neuvoista sekoituksen. Otin vanulaput pois purkeista. Käytin Lystille "oma"-käskyä, joka oli tunnarikäsky. Tällä Lysti nuuskutteli ja haki oikean lapun minulle. Tähän yhdistyi nyt siis nouto ja ilmaisu unohtui.

Lykky ilmaisi aluksi pelkkää hajulappua. Se tuntui hokaavan, mitä halusin. Lopulta sen nuuskuttelun pilasi maksanpala, joka oli palkkana ja sai koiran aivan villiksi (haukkumista, maahan syöksyilyö, lappujen maistelua ja viskelyä tassuilla). Onneksi en ottanut videolle.

Niska oli aiemmin parempi, mutta nyt on tullut takapakkia. Sitä on särkenyt/kuumottanut eilen ja tänään. Olen rauhoitellut sitä selälläni jääpussin kanssa. Seuraava fysioterapia on ylihuomenna. Odotan sitä innolla. Viime viikko oli taukoa työntekijän loman takia.

Turhautuminen

Ei nyt hajuerottelun verkkokurssi oikein toimi. On pitänyt ottaa kaksi purkkia, joista toisessa on haju ja toisessa ei. Koiraa palkataan, kun se haistaa hajupurkkia. Ei palkata, kun haistelee ja ilmaisee tyhjää. Olen tehnyt noin 80 toistoa ja molemmat koirat ovat edelleen aivan yhtä innoissaan molemmista purkeista. Laitoin kouluttajalle kysymyksen, että onko tarjota toista metodia, koska koirat eivät selvästikään yhdistä asioita kuten ihminen haluaisi. "Kokeile edelleen kahdella purkilla" oli neuvo. Jepjep. 

Kyllä nuo sen yhden purkin ilmaisevat missä vaan, oli siinä hajua tai ei. Mutta osasivat sen jo ennen kurssia. :)

Lystie palauttaa kotiin

Tänään otin Lystin mukaani kävelylle. Määränpäänä oli osa 10 km:n kuntopolusta, jonka olen kävellyt kerran toisen johdattelemana. Siellä on muutamia risteyksiä, joissa valitsin väärin, koska polku ei näyttänyt enää yhtään tutulta. Oli niin pilvistä, ettei auringostakaan osannut sanoa, missä on pohjoinen. Samoiltuani aikani hairahduin jotenkin tutumman näköiselle alueelle. Koska alkoi hämärtyä ja niskassakin tuntua, oikaisin (...?) tielle, jota en ollut ikinä aiemmin kulkenut. Sitä aikani käveltyä iski epävarmuus, jolloin käytin koirien kehuttua suuntavaistoa hyväkseni. Videolla on alkupyyntö, sitten video on pätkäisty (kävelyä muutama sata metriä, sisältäen kaksi risteystä, joissa Lysti varmana valitsi toisen tien), ja loppuhuipennus.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun eksyn vieraaseen metsään ilman karttaa ja kompassia. Olen tehnyt sen kerran hevosella. Aikani vääriä reittejä ratsastettuani annoin hevoselle löysät ohjat ja sanoin "kotiin". Hevonen teki u-käännöksen mielestäni väärään suuntaan. Koska minulla ei ollut menetettävää, uskoin siihen. Hevosen reitti oli tietenkin suorin tie kotiin. Kerran Lykky on minut opastanut kotiin 4 polun risteyksestä. Silloinkin mielestäni sen valitsema polku oli väärä. Uskoin kuitenkin, onneksi. Satoi räntää ja alkoi hämärtää. Muistelen, että Lystikin on joskus minut kotiin kuljettanut, mutten nyt saa päähäni, milloin. Nyt ainakin.

Tilastoja ja tajunnanvirtaa itämaisiin lajeihin saakka

Tein vertailua belgien ja bortsujen agilityurien eroista. Tähän kirvoitti aikoinaan epätoivo Lystin kanssa kakkosissa (48 starttia) ja Lykyn kanssa ykkösissä (kunnioitettavat 71 starttia).

Katsoin Koiranetistä montako starttia belgit ja bortsut ovat vaatineet kolmosiin noustakseen. Oletin, että belgit vaativat enemmän startteja kuin bc:t. Jostakin syystä kohtalaisen suureen otantaani sattui vähillä starteilla kolmosiin nousseita belgejä (10 koirakon keskiarvo 27 starttia) ja toisaalta bortsuja, jotka ovat vaatineet paljon startteja (10 koirakon keskiarvo 35 starttia). Hieno hypoteesini romuttui.

Yksi selvä tekijä löytyi: Kokenut ohjaaja nostaa koiransa kolmosiin muutamalla startilla muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Mietin syitä. Oletan hänen tietävän milloin koira on valmis. Ohjaus on johdonmukaista ja suht virheetöntä. Lisäksi kokenut konkari haistaa ansan paikat ja väistää ne oikeilla ohjausvalinnoilla.

***

Poika kertoi jutun. Lukiolaiselta ja ammattikoululaiselta oli kysytty lotossa voittamisen todennäköisyyttä. Lukiolainen oli laskenut aikansa ja näyttänyt vastaukseksi mitättömän pienen prosenttiluvun. Amislainen oli todennut: "Viet loton. Voitto tulee tai ei tule, se on fifty-fifty." Hetken mietittyäni totesin vastauksessa olevan vissi järki. Se on sovellettavissa agilityynkin: oli nollaprosentti mikä tahansa, nolla tulee tai ei tule.

***

Näistä en saa enää minkäänlaista aasinsiltaa agilityyn tai koiriin.

Minä: "Olen käynyt kuntosalilla kuukauden, huomaako sen?" [liikuttelee käsiään]
Poika: "Kyllä tohon jotakin mutkaa tulee."

***

Keskusteluun osallistuvat äiti, joka on lukenut englantia vain koulukirjoista, ja poika, joka on pikkupojasta alkaen viettänyt puolet vapaa-ajastaan englanninkielisten lehtien, pelien ja ohjelmien äärellä.

- Äiti, miksi sä et saanut ällää englannin kirjoituksista?

- Siksi, koska sain kuullun ymmärtämisestä 23 pistettä, olisi pitänyt saada vähintään 24 pistettä.

- Mikä siinä meni pieleen?

- Kuuntelun aihe oli parachuting eikä mulla ollut aavistustakaan, mitä se on suomeksi. Päättelin kuuntelun aikana, että sen täytyy olla joku itämainen voimistelulaji, missä kuvittelin joogien hyppivän lootusasennossa maasta ilmaan. Kuuntelussa kysyttiin, kauanko ilmalento tavallisesti kestää. Kuulin aivan oikein tietyn keston, mutta arvelin sen olevan liian pitkä. Valitsin ovelana lyhimmän vaihtoehdon 1.5 sekuntia. Se oli väärin.

- Äiti menee itämaisten lajien kerholle: "Täällä on defendo ja karate, mutta missä on parachuting?" 

Nuuskutteluja ja agilitya

Olen treenannut hajujuttuja molempien kanssa päivittäin. Lystillä olen vahvistanut tassun nostamista merkkauksen merkiksi, Lykyllä maahanmenoa. Tässä on ekan päivän video.

Pistin tiistaina Lystille siedätyspiikin. Kerran se rapsutti niskaansa sen jälkeen. Seuraava piikki taas kuukauden kuluttua.

Tänään oli ryhmätreenit. Mentiin sunnuntaista valmennusrataa. Yritin nollalla läpi kahdesti. Molemmilla kerroilla tein yhden virheen. Argh. Lopuksi kokeiltiin japanilaisen ajoituksia, vahvistettiin pituudelta kääntymistä ja kontakteja, joiden jälkeen käännyn sivuun. Tässä on video.

Mikä parasta, niska kestää juoksua. Se ei suuttunut autoilustakaan. Fiiliksiäni kuvailee parhaiten tämän laulajan olemus, varsinkin videon alussa: Airbourne: Live It Up. "I'd rather burn up in flames than fade away."

Hajutaituruuden alkeet

Ilmoitin koirat verkkokurssille, jolla opetetaan etsimään tietty haju ja ilmaisemaan se. Molemmilla olen joskus ajanut jälkeä, Lykyllä totisemmin yhden kesän, mutta se on sittemmin jäänyt. Molemmille olen tehnyt useita esineruutuja ja esineet ovat hyvin löytyneet. Tämä oli sitä aikaa, kun ajattelin lähteväni koirien kanssa pk-uralle. Lisäksi Lysti on useampaan otteeseen kadottanut tossunsa metsikköön ja joka kerta jompi kumpi koira on sen löytänyt. Kantarellikoiraa olen aina toivonut, mutta taito on joka vuosi jäänyt opettamatta. Kävisi suppilovahvero- tai mustatorvisienikoirakin. :)

Eniten olen soimannut itseäni siitä, etten ole tarjonnut koirille kunnon vastapainoharrastusta hektiselle agilitylle. 

Tänään tuli ensimmäiset materiaalit. Tartuin heti toimeen. Ostin kaupasta 4 Piltti-purkkia banaaniomenasosetta. Vain 2 olisi tarvittu. Syötiin silti kaikki tyhjiksi. Lähtöhajuksi valitsin vaniljan. 

Tärkeänä pidetään tunnetilaa. Siksi Lykky sai aloittaa harjoitukset pediltään. Peti on tietty paikka matolla, mihin se rauhoittuu makaamaan. Lysti aloitti olohuoneen matolla. Aluksi koiralle naksuteltiin siitä, että se vaan haisteli yhtä purkkia. Tämä oli molemmille helppoa. Etenin vaiheeseen, missä koira haistoi ensin yhtä purkkia, missä oli vaniljaa ja etsi toisen, missä oli vaniljaa. Tämän toisen purkin jätin ensin lähelle, sitten vein toiseen huoneeseen. Naksautin, kun koirat tökkäsivät purkkia kuonollaan. Molemmille tehtävä oli selkeä jo ensimmäisellä kerralla. Ehkä sovelsivat pullonkaatotemppuun, jota kokeiltiin viime talvena? Ilmaisusta ei ollut vielä puhetta. Tätä treenataan viikko. Parasta on se, että molemmat ovat erittäin motivoituneita hommaan.

Oman seuran valkussa

Edellisestä postauksesta kommentoin vielä sen verran, että sen lisäksi löysin Bloggerista 18 joskus kirjoittamaani tekstiä, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet julkaisematta. 12 niissä oli jotakin ideaa. Tiputtelen jatkossa niitä tänne sopiviin väleihin.

Tänään olin Lahikaisen Marjan valmennuksessa. Radalla oli muutama paikka, jotka voi ohjata eri tavoin. 

Heti alussa saattoi koiran pyöräyttää kauemman siivekkeen ympäri, jotta sai paremman linjan jatkoon. Alun saattoi ohjata myös pakkovalssilla tai japanilaisella. Kokeilin kaikilla. Pakkovalssi oli varman oloinen. Japanilainen esteillä nro 1 ja 2 vaatii kisavauhdin heti alkuun, mikä on mentaalisesti hankalaa, mutta onnistui. Kauemman siivekkeen ympäri -tie tarjosi sujuvimman reitin. 

Lykky haki radalla oivasti kauempia hyppyjä, jolloin saatoin oikaista sopivaan väliin sitä vastaanottamaan. Niisto-persjätön se jäi tekemään, vaikka itse juoksin jo karkuun. 

Kepeillä Lykky oli hyvä. Haki ja jarrutti toiseen väliin. Se kesti takana leikkaamisen, vaikka kulma oli hankala. Poispäinkääntö kepeiltä pois onnistui myös, kun ajoitin oikein. Toisesta suunnasta se haki kepit hyvin tiukasta sulkukulmasta, kunhan ne ensin hoksasi. 

Keinu oli päin seinää ja ohjaaja liikkui sivuun. Lykky tarjosi 2onoffia keinun puolivälistä. Treeniin!

Putkijarruissa se oli hyvä, pitää malttaa odottaa putken lukitus. Pituudelta se kääntyi tiukasta käännöksestä keppien välistä, jos jaakotin. Valssilla hyppäsi koko pituuden. Nämä treeniin! Lisäksi Lykky jarrutti ja jopa kielsi herkästi vastakkaisen käden merkistä. Näitä pitää katsoa nyt tarkalla silmällä.

Puomin ylösmenokontakti osui justiinsa.  

Hirveä hinku tuli kisaamaan. :)

Niskapäivitys: Pe ja la oikea puoli oireili aika vahvasti. Kipu säteili välillä oikeaan kyynärpäähän ja kyynärvarteen. Onneksi se asettui illalla. Parin tunnin koirakävely oli ehkä sittenkin hyvästä? Tänään on parempi päivä. Valmennuksessa juoksu tai kävely ulkona ei tärissyt tai koskenut niskaan. Kinesioteipit ovat edelleen tukena ja valkussa pidin myös kauluria. Jospa niska alkaisi vihdoin asettua. 

Lykky ottaa aurinkoa kapeassa valokiilassa yhtenä 

lokakuun päivänä.

Lysti The Ensimmäinen, sattumia, kommelluksia ja säikähdyksiä

Huomasin, etten ole juurikaan kertonut, kuinka meille tuli Lysti ja millaisia kommelluksia sen kanssa on ollut. Well, well, welll... 

Taustaa

Minut on lapsena testattu allergiseksi koirille. En tosin huomannut oireita live-elämässä. Olin aina haaveillut omasta koirasta. Pienenä katsoin ihaillen belgianpaimenkoiria. Yläasteella ulkoilutin naapurin cavalieria ja lukioiässä suursnautseriurosta. Ollessani aikuinen, isälleni tuli ensin sattumalta belgianpaimenkoira Diana, sitten Nana. Kesällä 08 muuttui allergian hoitosuositus. Välttämisestä siirryttiin altistukseen, tosin järjen kanssa: jos joku allergeeni aiheuttaa hankalia ja/tai pahenevia oireita, siedätys ei onnistu. 

Samoihin aikoihin, kun allergioiden hoitosuositus muuttui, kotimme tarvitsi yhtäkkiä hälytysjärjestelmän. Kysyin lukkoliikkeestä hälytyslaitteista ja siitä, kuka apuun rientää. Myyjä vastasi: "Ei heti ketään. Nopein olisi koira." Kiittelin tiedoista ja astuin liikkeestä ulos, sillä ongelma oli ratkaistu. Rotukin oli jo valittu.

Pennun haku ja alkuajat

Aloin plarata belgianpaimenkoirien terveystilastoja. Pentulistalla oli 1 pentu vapaana. Kävimme katsomassa sitä poikani kanssa. Ajomatkaa oli 1,5 tuntia. Mietimme yön yli. Seuraavana päivänä haimme pennun meille. Se tuli täyttämään koiran paikkaa, joka oli ollut tyhjänä koko elämäni ajan. 

Pennun rohkeus karisi vieraassa ympäristössä ja se pelkäsi kaikenlaista sisällä ja ulkona. Silti luotin siihen ja aloin nukkua hyvin, koska hälytysjärjestelmä oli nyt kunnossa. Minulla oli posket jatkuvasti tukossa. Pidin makuuhuoneeni koirattomana alueena. Suihkutin nenääni kortisonia, söin sitä tabletteina, nielin antihistamiineja, huuhtelin nenääni sarvikuonolla, välillä kävin poskiontelohuuhteluissa ja söin antibioottikuureja. Tätä kesti puoli vuotta. Sitten oireilu alkoi hellittää. Onneksi, koska olin päättänyt, että koirasta en luovu.

Vietimme Lystin kanssa paljon aikaa. Innolla opettelimme kaikkea uutta. Poika oli luvannut käyttää sitä aamupissalla ja on pitänyt lupauksensa siitä asti. Meille kaikki koirajutut olivat ihmeellisiä, kuten esimerkiksi hepulit. 

Pari säikähdystä

Pentuaikana Lysti säikäytti muutaman kerran. Se oli reilu 3 kk, kun heräsin yöllä rapinaan ja mässytykseen. Se mussutti ksylitolipurkkapussin sisältöä, jonka oli löytänyt pojan koulurepusta. Olin juuri lukenut koiraoppaita, joten tiesin aineen olevan vaarallista. Määrä oli kysymysmerkki. Herätin päivystävän eläinlääkärin, joka kehotti koiran oksettamaan suolalla, jotta nielty määrä selviäisi eikä kaikki imeytyisi. Lysti onneksi oksensi eikä purkkaa yrjöstä löytynyt. 

Toisen kerran se lipaisi konetiskiainetta juuri, kun olin pesuaineluukkua sulkemassa. Kaavin sormellani sen suusta konetiskiainetta sen, mitä sormeeni tarttui ja juotin jääkaapista löytämääni kuohukermaa. Taas soitin eläinlääkärille. Koska nielty määrä arvioitiin maksimissaan puolikkaaksi teelusikaksi, jäätiin seurantalinjalle. 

Tästä parin viikon päästä kävi isompi haaveri. Juoksutin alle nelikuista Lystiä irti metsässä. Yhtäkkiä se vinkaisi ja tuli luokseni leukaansa lipoen. Sen alaleuassa oli iso palkeenkieli ja valtimo poikki. Riisuin metsässä alimman paitani, millä yritin haavaa sitoa, mutta en voinut kuonoa umpeen köyttää. Nostin Lystin syliini ja juoksin sen kanssa puolisen kilometriä autolle. Verta riitti. Sitä valui lenkkareideni läpi sukkiin saakka. Matkalla tapasin pariskunnan, jolta kysyin kännykkää, koska omani oli kotona. Pariskunnallakaan ei sellaista ollut. Onneksi kotini sijaitsi lyhyen ajomatkan päässä, päivystävä lääkäri oli lähistöllä ja kohta sain koiran ommeltavaksi. Avustin operaatiossa. Samalla jutellessa kävi ilmi, että eläinlääkäri oli collieihmisiä. Lisäksi hän oli päivystänyt silloin, kun Lysti maisteli ksylitolipurkkaa.  

Lysti odottaa auton takapenkillä ompeluun

pääsyä.

Muutama kuukausi tämän jälkeen samaisessa metsässä tuli sama pariskunta vastaan. He pysähtyivät ja kysyivät, onko tuo se sama koira. "On", vastasin. He olivat helpottuneita, että kaikki oli päättynyt hyvin.

Sama leuka myöhemmin.

Auton vaihto

Auto vaihtui farmariin. Lysti oli edelleen epäluuloinen uusia asioita kohtaan, joten se totutteli kuukauden autohäkkiin. Tässä on video sen jälkeen, kun ollaan jo pitkään siedätetty. Pelkkä koiran oma-aloitteisuus ei riittänyt häkin tutkimiseen. Lysti kiersi ruokatilassa nököttäneen häkin kaukaa vuorokausienkin päästä. Koiraa oli houkuteltava. Minusta oli tärkeää, että se pystyi rentoutumaan häkissä, missä tulisi viettämään pitkiäkin aikoja kisareissuilla. Nykyisin se matkustaa erittäin mielellään ja makaa häkissään rentona. Otan sen monesti ihan vaan huvikseni kauppareisulle.

Sairastelu

Lystin sairastelu on säikäyttänyt muutaman kerran. Kolme vuotta sitten se sairastui elokuussa suolistotulehdukseen. Se herätti meidät useita kertoja yössä, koska halusi ulos ruohoa syömään. Sitä varmaan närästi valtavasti. Herättiin pojan kanssa vuorotellen laskemaan sitä ulos. Yhtenä yönä nyhdin pitkiä heiniä ja toin ne olohuoneen matolle, jotta sain nukkua paremmin. En aluksi saanut sitä eläinlääkäriin, koska vastaanottoavustaja piti tavallisena, että suoliston ärtyessä ulosteeseen sekoittuu verta. Kun vakuutin, että hännän alta tulee vaaleankeltaista vaahtoa, veriklimppejä ja koira laihtuu, päästiin vastaanotolle. Lysti oli laihtunut 17-kiloiseksi (normaalipaino noin 22). Haima-arvot olivat pielessä, eivät kuitenkaan kovasti koholla. Lystin allergioiden takia oli vaikea löytää ruoka, jota se olisi sietänyt. Aloin valmistautua lopetukseen, koska en voinut koiraa nälkäänkään tappaa. Keksin syöttää sille pelkkiä keitettyjä kananmunia. Lopulta Lystikki kuntoutui ja ruokavaliokin vähän laajeni. Haiman herkkyyden vuoksi vältämme edelleen runsasrasvaisen ruuan antamista.

Eläinlääkäri kehotti jatkossa välttämään ruohon syöttämistä. Vaikka koira sitä huonoon oloonsa ahmiikin, terävä ruoho vain pahentaa tilannetta. Oikea ratkaisu on närästyslääke.

Reilun vuorokauden ruoka-annos

Yhtenä joulukuisena sunnuntaina Lysti alkoi vuotaa kesken agilitykisojen, mikä teki siitä hetkessä kohtutulehdusepäilyn. Olin edellisellä viikolla varannut maanantaiksi steriloinnin. Kait minulla oli joku etiäinen. YES:n varoittelujen ja ohjeiden avulla tutkin ja seurasin Lystiä. En ikinä unohda kotimatkaa ja seuraavaa yötä. Tarkkailin hyväkuntoista koiraa, jonka tiesin voivan romahtaa millä hetkellä hyvänsä. Toisaalta ihmettelin, miten pirteä kuolemansairas koirani olikaan. Seuraavan päivän leikkauksessa viattomaksi todettu kohtu jätettiin paikoilleen.

Nykytila

Lysti on täyttänyt sen koiran paikan, mihin se otettiin. Se tarvittaessa puolustaa viimeiseen saakka, mikä on ihan luonnetestissä todettu. Se on huumorintajuinen perheenjäsen, joka pääsee erilaisiin temppukokeiluihin. Osa harrastuksista karsiutui, mutta agility on vahvistanut sitä valtavasti. Varsinkin Marian oppien jälkeen Lystistä on tullut luottavaisempi. Luotan siihen. 

***

Minulla tuli v. 2013 asiaa samaan hälytysjärjestelmiä myyvään lukkoliikkeeseen, missä olin asioinut kesällä 2008. Sanoin myyjälle: "Vuosia sitten joku teidän myyjistä, en muista olitko sinä, muutti elämämme. Hyvällä tavalla. Hän suositteli hankkimaan koiran."

Vapaapäivä

Pidin tänään pois ylityötunteja. Menin Lykyn kanssa hallille ja tehtiin eilistä rataa. Nostin kaikki rimat 65 cm:iin. En muista, että olisin ikinä niin tehnytkään. Mentiin ensin rata nollalla läpi. Sitten treenasin kepeillä päällejuoksua, persjättöä ja tiukkaa takana leikkaamista. Nämä olivat kerrasta ok. Palkkasin niisto-persjätön tiukasta käännöksestä ja siitä, että saatoin jättää Lykyn suorittamaan tehtäväänsä. Tsekkasin omat valssini. 

Lopuksi harjoittelimme putki-puomi-erottelua. Ensin Lykky erehtyi kahdesti, sitten osui joka kerralla oikein. Lisäksi siitä näkee, milloin kuuntelee ylösmenokontaktin käskyn. Tällöin se pari laukka-askelta ennen puomia täsmää laukka-askeleensa oikein. Jos kuulo reistaa, se vaan painaa.

Päivitystä

Ensinnäkin ostin hevosenlihaa. Lykky ei siihen tottunut (vielä?), mutta Lysti kestää hyvin. Sen iänikuinen ja yksipuolinen seiti-riisipuuro on vaihtunut hevosenlihaan, jonka kyytipoikana on riisiä. 

Yhtenä päivänä harjoitutin Lykylle jälkikapulan ilmaisua. Se tykkää haukkaista kapulaa. Yritän päästä haukkaisusta eroon ja saada koiran pelkästään lakoamaan etujalat löydön ympärille. Olemme ehkä edistyneet. Maanantaina alkaa verkkokurssi, jonka avulla koira opetetaan etsimään lähtöhajua. Tuo sopivaa vaihtelua ja tekemistä niihin päiviin, kun muu aktivointi ei onnistu, toivon. 

Samana iltana piilotin Lystille jälkikapuloita ympäri kotiani. Se etsi ja toi ne minulle liikuttavan innostuneena.

Tänään otin vain Lykyn agilityyn. Lystin tassut ovat rajamailla kosteiden ja lämpimien kelien vuoksi. MM-kisoja seurasin kohtalaisen vähän, mutta jäin käsitykseen, että yhtenä teemana oli koiran tarkka ohjaaminen ansaesteiden vuoksi. Vähän saman tyylistä oli tämän kerran treeni. Lykky oli kyllä taas hyvä. :) 

Se haki hyvin kauempaa alun pari estettä. Takaakierto onnistui pelkästään niistolla. Kepit villi koirani haki 90 asteen nurjasta kulmasta, kun en häirinnyt. Ansaputki ei hämännyt. Toisella kertaa se kesti kepeillä joko valssin tai pitkälle viedyn päällejuoksun. Rimoissa Lykky on edelleen kontaktistani riippuvainen. Keinun kontakti oli hyvä. Jäi hyvä fiilis!

***

Entä niska? 

Lauantaina ei olkapää enää tuntunut olevan pois sijoiltaan. Sunnuntaina pää liikkui laajemmin. Maanantaina teatterissa (olin ostanut liput Kiviä taskussa -esitykseen jo heinäkuussa) puoliajan jälkeen kannattelin päätäni. Keskiviikkona kävin fysiatrian pkl:lla uudelleen fysioterapeutilla. Sain akupunktioneulat taas hartioihin, niskaan ja päähän. Sen jälkeen aseteltiin kinesioteipit tukemaan päätä ja hartioita. Tämä on nyt hoitoa, joka on auttanut parhaiten. Pystyn katsomaan paremmin oikealle. En nyt sentään olan yli, mutta sinne päin. Taivutus oikealle vihloo edelleen. 

Kokeilin pitää yöllä niskatukea. En saanut nukahdettua, joten tuki lensi. Nukun silti paremmin, en herää enää 10+ kertaa yössään. Tuen osa-aikainen käyttö on suositeltavaa, jotta niskan/kaulan lihakset saavat lepoa. Koiratouhuissa pidän sitä äkkiliikkeiden varalta.

Sain fysiatrian pkl:n epikriisin itselleni. Siinä kipuani kuvailtiin syyskuussa intensiiviseksi. Olen vilpittömän hämmästynyt. Eihän niskaan koskenut, jos pidin pään keskiasennossa. Paitsi silloinkin oli säteilykipua. Kait sitä oppii sumuttamaan itseään? 

Osa-aikaisen työpäiväni teen kahdessa osassa, koska niska ei kestä yhtäjaksoista työtä. Pidän taukoa 1-2 tuntia puolen päivän maissa. Silloin on oiva aika liikkua koirien kanssa valoisissa maisemissa.

Olenko silti katkera? - Olen.  

***

Musiikissa on aina sitä jotakin. Ehkä olen vanha, koska ostin elämäni ensimmäisen Motörheadin levyn. Mutta ostin sen tämän kappaleen takia. Jos persaus ei lähde tämän tahdissa vipajamaan, niin jossakin on vikaa. Sitä paitsi tämä on taas Lykky-kappaleita: Sympathy for the devil. ;)