SM-kisat

Lauantaiaamuna lähdin lämpimästä Mikkelistä kohti Oulua. 460 km on paljon, manipuloi itseään kuinka tahansa. Saman verran kertyi Jyväskylän ja Kuopion kautta. Valitsin Kuopion. Olen asunut siellä pitkään ja matkan varrella oli muitakin tuttuja paikkoja. Kuopion jälkeen lämpötila alkoi tippua ja satoi. Ouluun lopulta päästyäni aurinko paistoi, mittari näytti 16 astetta.

Kävin hotellilla. Huone ei ollut vielä vapaa, joten ajoin kisapaikalle näyttämään Lystille paikkoja ja katsomaan joukkueratoja. Kiva oli nähdä tuttuja ja oman seuran ihmisiä, seurata kisoja ja syödä viinirypäleitä. Kisafiilis tarttui.

Sieltä palasin parin tunnin päästä hotellille. Scandic ei ansaitse koiranomistajan pisteitä. He tiesivät, että lemmikki on mukana, mutta mitenkään sitä ei oltu hyvällä huomioitu. Ei ollut edes juomakippoa. Sen sijaan pöydällä oli tiedote, jossa toivottiin, että koirat eivät aiheuta häiriötä. Ne eivät myöskään saaneet nousta sohvalle, sängylle, jättää eritteitä jälkeensä (varsin ymmärrettävä kohta) eikä huoneessa saanut olla merkkejä koiran harjaamisesta. Perään oli listattu sakkomaksut tällaisten rikkomusten varalta. Innolla odotan sakkoa, jos housuistani on irronnut koirankarva sohvaan.

Lysti nautti vieraasta hotellihuoneesta kuten ennenkin. Se rapsutti mennä huoneessa ees taas, joten kaupungilla käydessäni vein sen autohäkkiin odottamaan. Takakontti oli ilmahaassa. Sinne koira asettui hyvin. 

Illemmalla kävimme rannassa kävelyllä. Oli kaunista. 

Sitten oli tapahtua kauheita. Olin nähnyt autolta ajaessani nämä suihkulähteet ja vein lenkkiä niitä kohti. 

Lysti alkoi yhtäkkiä pelätä siltaa aivan mahdottomasti. Se on joskus ollut silloilla ei_niin_kotonaan_olevan_oloinen, mutta nyt kammo räjähti. Sillalla kulki autoja neljää kaistaa pitkin, reunoilla jalankulkijat ja pyöräilijät. Lysti sinkosi ajotielle hihnan mitan päähän ja olisi jäänyt auton alle, ellei autoilija olisi pysähtynyt. Lopulta sillalla seisoi kaksi kaistallista autoja. Lysti vastusti tomerasti kaikkia yrityksiäni saada se hihnasta takaisin pyörätielle. Siinä hihnan päässä teutaroidessaan se sai tossunsakin kääntymään vinksin vonksin pohjat sivuille ja ylöspäin. Oli onni, ettei se saanut päätään irti kaulapannasta. Minusta tuntui, että ihmiset tuijottivat, kuinka rääkkään koiraparkaa, joka ei pysty kävelemään tossuilla, jotka sille on sidottu jalkoihin pohjat ylöspäin. Lopulta jouduin sen nostamaan jalkakäytävälle, missä se ei asettunut lainkaan. Syliin se onneksi rauhoittui, joten kannoin sen sillan loppuun. Maahan laskettuani sen riemulla ei ollut rajaa. Myöhemmin se sai siedättyä pikkupikkusiltaan, joka vei puron yli. Se ei ollut Lystinkään mielestä paha. Minulta jäi oman seuran porukan iltasyömiset väliin, koska en voinut jättää kisakaveriani hotellihuoneeseen läähättämään tai sulkea sitä taas autohäkkiin. Hotellissa se lopulta nukahti. 

Yöllä heräsin muutaman kerran Lystin tassutteluun, vaikka olin pitkästä aikaa ottanut väsyttäviä kipulääkkeitä. Aamulla heräsin suht pirteänä. Lysti pääsi ulos ja sai aamuruokansa. Sitten vein sen autoon odottamaan, jotta pääsin itse aamiaiselle.

Meillä oli startti vasta puolen päivän maissa, mutta koska hotellilla ei ollut mitään tekemistä, lähdimme kisapaikalle. 

Maksien radassa näytti olevan kaksi kohtaa, joiden ohjaamista mietin pitkään. Toinen paikka oli okserin jälkeen, jossa koira piti putken edessä pyöräyttää takaakiertoon ja siivekkeen ympäri. Mietin kaarrattamista toisen siivekkeen ympäri, mutta ihanneaika oli aika nopea 4.3 m/s enkä siksi voinut Lystin kanssa ekstraa kieputtaa. Valitsin lyhyemmän reitin, joka näytti aivan loogiselta, kun kisakaveria käänsi ennakkoon. Toinen oli paikka, missä piti tehdä samanlainen juttu renkaan houkutellessa. Siinäkin mietin kauemman siivekkeen kautta pyörittämistä. Kepit suunnittelin vieväni eri kautta kuin muut, jotten työntäisi Lystiä toiseen väliin.

Minua ei juuri jännittänyt. Totta kai toivoin saavamme puhtaan radan, mutta nuo kaksi kohtaa tiesin hankaliksi. Valitsin lyhyemmät reitit. Keskityin vain ohjaamiseen. Lysti vähän kauhisteli katekankaalla päällystettyjä lähtökarsinoita, mutta totesi pian materiaalin tutuksi ja rauhoittui. Katekangas ei kahise, se on siinä mielessä koiraystävällinen valinta. 

Niin meidän vuoro koitti. Juuri, kun olin istuttanut Lystin lähtöön, ratahenkilö huomasikin, että eka rima oli edellisen jäljiltä korjattu väärin. Pidin Lystistä kiinni ja silitin sitä korjausta odotellessa. Lysti pysyi tosi hienosti lähdössä. Radan alku tuntui hyvältä ja Lysti tuntui tutulta ohjattavalta. Okserilla myöhästyin, kun jäin kääntämään Lystiä liian pitkäksi aikaa. Olin yliarvionut putken houkutusvoiman ja sainkin Lystin vedettyä hypyn eli esteen nro 14 väärälle puolelle. Tässä kohtaa tuli hylkäys. Jatkoin rataa vähän häkeltyneenä ja tyrin vielä sen rengaskohdankin. Jatkoin maaliin kuin ei olisi mitään tapahtunut. Palkkasin iloisen Lystin maalin jälkeen. Se puri patukkaa koko matkan autolle. Se on aika harvinainen ilmiö Lystin kanssa. 

Tämän jälkeen tapasin vielä ystäviä. Oli kiva nähdä Sarakin livenä!

Sitten hyppäytin Lystin yhä tutummaksi käyvään häkkiinsä ja aloin polkea takaisin.

Kotimatkalla oli aikaa miettiä asioita. Tuttuja tuumauksia oli se, miten isoissa kisoissa yhtäkkiä täytyisi muistaa, lukeeko Lysti hyvin niistoa vai eikö lue ja tuleeko se pakkovalssiin hyvin vai eikö tule. Pitäisi tietää. Ehkä saan tehtyä noista joskus listan. Ehkä myös tuollaisessa tuhannen taalan paikassa pitäisi ottaa varmin ohjausvaihtoehto ja luukuttaa vasta sitten, kun on MM-finaalissa? Toisaalta nopeammalla koiralla voi valita pidemmän reitin, ei-tykkinopealla on ajateltava nopeampia linjoja. Toisaalta pitäisi olla se tuntumakin koiransa ohjaukseen ja sitä ei kahden viikon tauko suonut.