Osallistuin Lykyn kanssa seuramme epävirallisiin agilitykilpailuihin. Ilmoittauduin mediluokkaan, jotta koiran ei tarvinnut vielä venyä kisavauhdissa maksirimojen yli. Tiesin, että siinä voi olla virtaa: olimme tauon jälkeen ensimmäistä kertaa muiden koirien seassa, kisatunnelmissa ja vielä ulkokentällä ensimmäistä kertaa talven jäljiltä. Olimme radalla kahdesti.
Pitäisi ajatella positiivisesti, mutta olen realisti ja yritän ottaa epäonnistumisesta opiksi. Listaan huonot puolet:
- Helkutin elikko oli liian kiihkeä jo lähdössä. Sitä ei auttanut se, että toiselle radalle juoksin lähtöön. Ei sitä mikään lelu tai rauhoittuminen kiinnostanut. Se halusi RADALLE. Enkä minä (idiootti) vaatinut siltä rauhoittumista.
- Viidentenä esteenä oli puomi. Eka radalla koira pysähtyi, mutta jatkoi siltä matkaansa. Käskin maihin. Jatkoin rataa. A oli ok.
- Kepeille se sujahti toiseen väliin, mitä en huomannut. Ihmettelin vasta keppien lopuksi, miksi se tuli väärästä välistä pois. Otin kepit uusiksi. Suht varmana pitämäni kepit kosahtivat siis.
- Toisella radalla lopetin suhaamisen, kun koira taas ryntäsi puomin alastulolta. Käskin maihin, kytkin ja vein pois hauskanpidosta.
Hyvää:
- Lysky ei tiputtanut rimoja tai muurin kalikoita, jotka olivat mediluokassa 20 cm normaalia alempana. Eh-heh!
- Eka radalla onnistui leijeröinti - ohjasin pituuden putken toiselta puolelta.
- Kääntyyhän se.
- Lysky keskittyi rataan runsaasta häiriöstä huolimatta.
- Tiesin, mitä vauhtia se menee.
- Jatkosta on selvät suunnitelmat.
Kävin kisojen jälkeen hermoja lepuuttavalla kickbike-lenkillä Luotto-Lystin kanssa. Se kulki taas kuin unelma.
2 kommenttia:
Kuulostaa siltä, että Lykyllä oli hauskaa. Se tuskin oli pahoillaan siitä, että jäi rauhottumiset vaatimatta :p
Lykky - minä: 6-0. :(
Lähetä kommentti