Vuosi 2015

Tavoitteet vuodelle 2015

Kirjoitin vuosi sitten näin: 

Tavoitteet? Toiveita mieluummin. 

Toivon, että Lysti hyötyy siedätyshoidosta ja voi ensi vuonna paremmin eikä tuore loukkaantuminen aiheuta jatkossa ongelmia. 

Toivon, että Lykyn kanssa yhteistyö edelleen paranee. Alatalon Vappu on poiminut hienon moton: "Luck is what happens when preparation meets opportunity." (Lucius Annaeus Seneca) Toivon myös, että sen terveys kestää.

Toivon, että selkäni ei pahene eikä tule muitakaan pahoja yllätyksiä. Aion jättää lähtemättä radalle silloin, kun se ei näytä turvalliselta. Satsaan edelleen siihen, että opin paremmaksi koiranohjaajaksi sekä agilityssa että siviilissä. 

(Lysti oli kaatunut vuoden lopussa kisoissa liukkaalla alustalla, mihin viittasin tekstissäni parissa kohtaa.)

Kuinka vuosi 2015 sujui?

Noin yleensä kävin paljon vähemmän agilitykoulutuksissa kuin aiempina vuosina. Osallistuin seuran valmennusryhmään, missä jatkoin Lahikaisen Marjan opissa. Jatkoin myös viikkotreeneissä, joita vetävät vuoroviikoin Kati ja sama Marja. Opetus on laadukasta ja pari täydentää toisiaan. Meillä kävi keväällä muutaman kerran Kataisen Harri, jonka syksyn koulutukset peruuntuivat erilaisten yhteensattumien vuoksi. Kävin kerran Alen Marekovicin, Heli Nuorivuoren ja Juha Oreniuksen koulutuksissa. Koirien vireenhallinnassa auttoi edelleen Seppäsen Maria ja hypyissä Alatalon Vappu. Kisasimme huomattavasti vähemmän kuin aiempina vuosina. Syksyllä jouduin perumaan kisoja niskani vuoksi. Syksyllä aloitettiin netissä hajuerottelukurssi, joka ei tuonut niin paljon uutta kuin toivoin.

Lysti 

Terveys: Allergiaoireet jatkuivat, vähän lievempinä kuin edellisenä vuotena. Toisaalta tassukausi jatkui vuoden loppuun saakka, koska kunnon pakkasia ei tullut. Siedätyshoito jatkui. Kortisonihoitoon allergiaoireet reagoivat hyvin, mutta Lystin maha ja haima eivät sitä siedä. Koiraa närästi omepratsolista huolimatta ja haima-arvot nousivat kertaalleen (kortisoni voi altistaa haimaongelmille). Loppuvuodesta ostetiin hevosenlihaa, mikä Lystille on sopinut ja nostanut painoa normaalitasolle. Tavallisesti ruokavalioon kuuluva seiti on painon nostamiseen liian laihaa eikä herkkähaimainen koirani kestä ylimääräisiä rasvoja. Vuodenvaihteen kisakaatumisen seuraukset paranivat kuukaudessa. Fysioterapiassa Lysti kävi vuoden suht säännöllisesti.

Agility: Meidät valittiin seuran SM-joukkueeseen. Emme kuitenkaan kisanneet siinä, koska säästin tassuja yksilökisoihin. Niissä hylkäännyimme hyppyradalla. Heinäkuussa tein Lystin kanssa triplanollan, mitä en ole ennen saavuttanut. Samoissa kisoissa Lysti sijoittui kv-radalla toiseksi ja sai Vara-Caciagin. Lahikaisen Marja ohjasi Lystiä piirinmestaruuskilpailuissa, koska niskani oli silloin kipeä. Niissä pari teki tuplanollan, voitti piirinmestaruuden ja lunasti paikan ensi vuoden SM-kisoihin. Minun kanssani Lystiltä puuttuu 3 agilitynollaa SM-vaatimuksista.

Lysti starttasi 36 kertaa. Se saalisti 12 0-tulosta, 4 x 5 vp, 2 x 10 vp, 1 x 15 vp ja yksi yliaikatulos (erittäin tiukka ihanneaika), 16 x hyl. Nollaprosentti oli siis 33. Virheitä tuli ansaputkista, puomin alastuloilta ja kepeiltä. Keskeytin ratoja lähdöstä varastamisten ja puomin alastulon loikkien takia. Tein Lystin kanssa enemmän ohjausvirheitä kuin ennen, Lykyn jäljiltä Lysti tuntui erilaiselta. 

Lykky

Terveys: Alkuvuodesta Lykky sai niin vahvat valeraskausoireet, että syötin Galastop-kuurin. Koska se suojeli "poikasiaan" luihuna ja pontevana, se steriloitiin maaliskuun alussa. Steriloinnista koiruus sai toipua rauhassa ja palasi agilityyn huhtikuun lopulla. Karvojen tiputus vaihtui jaksottaisesta jatkuvaksi. Fysioterapiassa Lykky kävi muutaman kerran ja sai varsin puhtaat paperit joka kerta.

Projekti Vire jatkui. Uutena tuli ryhmälenkit täkäläisten kavereiden kanssa.

Agility: Lykky jatkoi valmennusryhmäkoiranani. Hyödyimme merkittävästi tästä koutsauksesta. Lykky sai 2 nollaa ykkösistä vuoden kaksissa ensimmäisissä kisoissa ja nousi kakkosiin. Kakkosissa osallistuimme 7 kisoihin. Kuudensissa saimme ensimmäisen nollan, seitsemänsissä kaksi seuraavaa ja niin nousimme kolmosiin. Se oli valtava helpotus vuosien vääntämisen jälkeen. Kolmosissa kilpailimme kaksissa kisoissa, joista ei nollia tullut, mutta radat tuntuivat oikean tasoisilta, nimimerkillä Hilkku-Vitoset. 

Kaiken kaikkiaan starttasimme 29 kertaa. Saimme 5 x 0-tuloksen, 3 x 5 vp, 3 x 10 vp, 3 x 15 vp ja 15 x hyl. 

Virheet olen laskenut sekä hylätyiltä että läpäistyiltä radoilta: Puomin alastulolta koira karkasi tai hyppäsi 5 x, A:n alastulolta 4 x. Puomin ylösmeno teetti virheen 6 x, keinun ylösmeno kerran. Keppivirheitä tuli 6 radalla. Rimoja tippui 7, näistä yksi siivekkeen kera. Vääriä hyppyjä haettiin tai hypättiin väärältä puolelta 5, osassa en ehtinyt ohjata takaakiertoon johtuen radasta tai siitä, että Lykky karkasi kontaktilta. Väärään putkeen sujahdettiin x 4, näissäkin osassa Lykky oli karannut kontaktilta. Kerran koira varasti lähdöstä. Keskeytin ratoja lähdöstä karkaamisen (1) tai kontaktiloikkien jälkeen. 

Treeniä ajatellen tärkeä yhteenveto: alastulovirheitä 9, ylösmenokontaktiloikkia 7, rimoja 7 ja keppivirheitä 6. Alastulovirheisiin ja ylösmenokontakteihin vaikuttavat hallinta ja vire, ylösmenokontakteihin myös koiran osaamistaso, keppivirheisiin osaaminen kovavauhtisissa lähestymisissä ja ohjaamiseni hienosäätö, ja rimoihin myöhässä antamani info. Siinä onkin hyvä harjoitusrunko ensi vuodeksi. 

Oma terveyteni petti taas. Selässä oli pahenemisvaiheita. Elokuun alussa niskaan tuli protruusio (laakea pullistuma) ja kaularangasta paljastui nikamien virheasennot ja välilevyrappeumaa muutenkin. Jouduin pitämään taukoa suurin piirtein koko elämästä. Koiriin vaikutti eniten taukoilu autoilusta, liikunnasta, harjoittelusta ja kisojen perumiset. Opettelin etäohjausta. Lisäsin muita kuin koira-aktiviteetteja, aloitin mm. säännöllisen kuntosalilla käymisen. Oireilu ei ole vieläkään korjaantunut ja jatkan fysioterapiaa. Jouduin olemaan pitkällä sairauslomalla ja palasin töihin vain osa-aikaisesti, missä on hyvät ja huonot puolensa. Mieluiten olisin terve ja eläisin normaalisti.

Ohjaamiseni rauhoittui, ei vähiten niskavaivan ja -tuen ansiosta. Itsevarmuuteni kasvoi ohjaussuunnitelmissa. Tiedän paremmin, mitkä ohjaukset ja reitit Lykylle ja Lystille sopivat. Laskin, montako agilitystarttia olen elämäni aikana tehnyt. Niitä tulee virallisissa kilpailuissa 340 kpl. Kohtalaisen paljon? Riippuu siitä, kehen vertaa. Mutta ei enää ihan satunnaista - pitää kisakokemuksen jo jossakin näkyäkin.

Toiveita vuodelle 2016

Jospa yhdellekään meistä ei tulisi terveydellisiä romahduksia. Toivon upeita ratoja ja elämyksiä ensi vuodelle molempien kanssa. 

Jotakin uutta pitää kehitellä. Seuran ulkopuolisissa koulutuksissa voisin käydä enemmän. Etäohjaus ja paragilitypuoli voivat tarjota uusia elämyksiä. 

Lisää treeniä

Otin tänäänkin Lykyn mukaan hallille. Tehtiin häiriötreeniä, joka sujui hyvin. Koira vain kerran vilkaisi häiriölelua. Puomin ylösmenot onnistuivat nyt hienosti, tuli niitä neljän tassun osumia. Kepeissä ei ollut moitittavaa. Kauempaa ohjaaminen sujui. Lisäksi Lykkyä kokeili toinen ohjaaja. Eihän Lykyllä mitään sitä vastaan ollut.

Tässä on videota sunnuntain treenistä. Pätkät ovat peräkkäin ilman kummempia käsittelyjä.

Kävin eilen fysioterapiassa. Nyt käynnit alkavat harventua. Seuraava on reilun 2 viikon kuluttua. Niska kestää jumppaa yhä paremmin. Ei heti jymähdä maitohapoille pikkulihasten pikkujumpasta.

Treenipyrähdys

Kävin sunnuntaipäivänä reilun tunnin kävelemässä koirien kanssa. 

Illalla kävin treenaamassa Lykyn. Teetin sillä keppejä (onnistuivat), päällejuoksu-persjättöjä (kerran tipahti rima), välistävetoja ja puomin kontakteja. Ylösmenot eivät nyt sattuneet niin makeasti neljälle tassulle kuin viimeksi, mutta kahdelle tassulle hyvinkin. En tajua, mitä teen eri tavalla. Alastulolla koira odottaa vapautuksen. 

Kauan ei hallilla nokka tuhissut. Jäähdyttelin Lykyn kuivan rapeassa maassa pienessä pakkasessa. Autossa hengitys höyrysi, ehkä toisen kerran tänä "talvena".

Joulutreeniä

Pyhäpäivinä on hyvä treenata. Ei ole muita menoja ja hallilla on rauhallista. Otin mukaani Lykyn. Treenin teemana oli putkijarru, persjätöt, kepeille lähetykset ja puomin ylösmenokontakti.

Putkijarrun Lykky osaa, jos vaan itse muistan jarrun antaa. 

Persjätöissä minun on oltava ajoissa ja jätettävä Lykylle tilaa, muuten tulee rima alas. Näissä kannattaa hyödyntää kauempaa lähetystä, jolloin tilaa tulee molemmille ajallisesti ja konkreettisesti. 

Kepeille Lykky imi hyvin. 

Puomin ylösmenokontaktissa on edelleen joku niksi, jotakin teen eri tavalla. Ero on ehkä käskytyksessä, rytmityksessä, juoksuvauhdissa, katsekontaktissani ja/tai hallinnan tasossa? Lykky ottaa ylösmenon välillä upeasti kovavauhtisesti neljällä tassulla. Siitä oikein näkee, kuinka se valmistavalla laukalla kohdistaa itsensä oikeaan paikkaan. Välillä menee hilkulle. Jälkimmäisiä en kelpuuttanut. 

Loppuradalle suunniteltiin jännä kolmen hypyn "suora", mikä alkoi puomilta ja päätyi kepeille. Toiselta puolelta ohjaten piti olla reilusti edellä. Toiselta puolelta ohjaten turvauduin aika ex tempore kahteen takanaleikkaukseen, mikä toimi hyvin ja sulavasti. Just siltä takana leikkaamisen pitäisi tuntua!

Sitten kokeilin parsonin ohjausta. Kivaa! Ja aika erilaista. On se vaan hurjaa, millä vimmalla sellainen pieni puree leluun. 

Kotona piilotin Lystille kanelipurkkia pihalle eri paikkoihin. Oikein hautasin purkin kuorikatteen alle. Lysti löysi hienosti joka kerta. Sen haistelutekniikka on älykäs. Ilmaisu oli sekoitus kaikkea aiemmin opittua. Se pitäisi saada selkeämmäksi. Ehkä olisi pitänyt alun perin opettaa yhdellä tavalla.

Joulu

On aika hiljentyä joulun viettoon. Alla on kaikille lukijoille joulutervehdys. Se kannattaa lukea tätä *KLIK* kuunnellen. Jostakin syystä Walt Disneyn tuotanto saa minut joulumielelle.

P.S. Jos jostakin tuntuu, että on nähnyt kuvan ennenkin, kannattaa luottaa tunteeseen. :) En aliarvioi lukijoita, vaan arvostan lumen tuomaa tunnelmaa.

Tikkinen fysioterapiassa ja Lykky metsässä

Lauantaina kävelimme lumisessa metsässä kahden ihmisen ja kolmen belgin voimin. Seuranamme oli kiltti malinois-neito. Lysti humputti irti ja oli huomaamaton. Lykky oli oma omanarvontuntoinen itsensä.

Lenkin jälkeen Lysti sai fysioterapiaa. Sehän oli marraskuun lopussa jumissa, selkä täynnä triggereitä. Hoito vei oireet pois. Nyt sama ilmiö palasi enkä saanut itse aukaistua. Lisäksi lapaluiden väliä kuumotti pidemmän lenkin jälkeen. Lysti reagoi taas hyvin hoitoon ja triggerit laukesivat. Treeniä ja kisoja voidaan toistaiseksi jatkaa normaalisti. Uutta hoitoa on luvassa 3-4 viikon kuluttua. Akupunktiota kannattaa harkita. 

Kaiken kaikkiaan tämä on uusi ilmiö, mitä pohdittiin ft:n kanssa. Agilitya ei olla harrastettu kuin kahdesti sitten viime hoidon. 1. Joko Lysti jumiutuu tassujen varomisista (viikko sitten aukesi taas takatassu) tai 2. se olisi tarvinnut seuraavan fysioterapian aiemmin tai 3. kehittää rintarangan etuosaan spondyloosia (tosin nikamien liike on vielä ok) tai 4. 7½-vuotias kroppa alkaa vanhentua. 

Tuumin kokonaisuutta: Jos jumiutuminen asettuu, kisataan maltillisesti kevät säännöllisen fysioterapian turvin ja harkitaan SM-kisojen jälkeen uran jatko. Saisi tämä epätalvi loppua, jotta tassut rauhoittuisivat, jos jumit johtuvat tassujen aristuksista. Jos jumit pahenevat, kuvautan rintarangan uudelleen. Toisaalta se on kuvattu terveeksi vuosi sitten ja joulukuun alun kisoissa Lysti oli nopea ja rimavarma. Mutta jos Lysti aina agilitysta tai varsinkaan normaalista elämästä kipeytyy, koiruus kuuluu hyvin ansaitulle eläkkeelle. En mene enempää aikaa edelle. Aika tulee kyllä näyttämään, miten käy.

Aloin miettiä, minkä ikäisinä koirat jäävät agilitysta eläkkeelle. Tiedän kaksi maksia, jotka ovat kisanneet 10-vuotiaina. Muuten kisauran lopettaneet tutut ja tutun tuttujen koirat ovat olleet 3-6-vuotiaita. Se tarkoittaa samalla sitä, että aktiiviura on maksimissaankin varsin lyhyt ja moni koira joutuu jättämään kisakentät, kun yhteistyö on hioutunut huippuunsa. Toisaalta osa nuorista koirista ei pääse ikinä treeneihin tai kisoihin saakka erilaisten vaivojen tai löydösten takia.

Agilitykoirille suositellaan säännöllistä ammattilaisen tsekkausta ja hoitoa jo ennaltaehkäisevässä mielessä. Mutta toivon herääväni tai tulevani herätetyksi viimeistään silloin, jos selvästi säännöllisesti kipeytyvää Lystiä alan toistuvasti elvytyttää kisakuntoiseksi. Enhän itsekään harrasta asioita, joista kipeydyn, vaikka kuinka tekisi mieli. Koiralla ei ole valinnanvaraa.

***

Lystiä pidin hoidon jälkeen pari päivää vähemmällä liikunnalla, joten kävin tänään päivällä Lykyn kanssa metsässä. Neljästi jätin jälkeeni ketjukaulaimen ja pyysin etsimään. Lykky haisteli antaumuksella ja joka kerta ketjukaulaimen kohdalla nuuhki syvempään, katsoi minua silmiin - ja lähti häntä pystyssä haistelemaan lisää. Tässä kohtaa pyysin sen luokseni tai ärähdin kauempaa "haju". Sen jälkeen Lykky juoksi ketjukaulaimen luokse ja kävi makaamaan etutassut löydön ympärillä. Pitää saada sille merkkaus arvokkaammaksi ja vahvemmaksi. 

Omantunnon hommia

Ei varmaan saisi ääneen sanoa, mutta joskus, varsinkin perjantaisin, minuun iskee sellainen laiskamato, ettei pahemmasta väliä. Jos sataa märkää lakanan kokoista rättiä naamaan ja tuulee, madon iskemisen todennäköisyys kasvaa ekspotentiaalisesti. Silloin koirat ovat minimiliikunnalla, koska minua ei voisi ulkoilu vähempää kiinnostaa. Minimoin huonoa omatuntoa yrittämällä aktivoida niitä muuten. Siksi Lysti pääsi tänään kauppareissulle mukaan ja oli niin onnessaan kuin koira vaan voi olla. Palattuamme kotipihassa se oli ihan yhtä iloinen, joten ei ilmeisesti pettynyt, että pääsi autoajelulle päätyäkseen samaan paikkaan, mistä lähti. Mutta semmoisiahan ne lenkitkin ovat. Palataan sinne, mistä lähdettiin. 

Tänään koirat ovat etsineet Bona-purkissa majaillutta vaniljaa lähtöhajun perusteella. Annan silloin haistaa vaniljaa purkista ennen kuin pyydän etsimään. Sitten tajusin, että mitä hittoa minä kanelia, vaniljaa ja kantarellia opetan etsimään, jos maailmassa on tuotteliaampiakin hajuja :D Sitä uutta hajua sitten etsimään. Sen verran outo oli haju, että kunnon ilmaisu hälventyi. Maahanmenon sijaan Lykky tyytyi istumaan sohvan selkänojan takaa löytyneen kohteen eteen. Lykyn videosta tuli niin tumma, ettei siitä kirkastusten jälkeenkään saanut tolkkua. Lysti otti sen suuhunsa, vaikka tutuilla hajuilla käy jo automaattisesti maate. Palkkasin silti. Kyllä tästä vielä hyvä tulee. Sanonpa vaan, että siinä sitä vasta Samu-Sirkka olalla karjuu, jos metsän siimeksen kannonkolosta löytyy säkillinen ehtaa paperia.

Villihullun kanssa ryhmätreeneissä

Lykky on viimeksi harrastanut agilitya 29.11. Sen huomasi innosta. Marja opetti. Mentiin joulukuusirataa, mikä oli viime sunnuntain valmennuksessa. 

(c) Marja Lahikainen (julkaistu Marjan luvalla)

Eka yrityksellä Lykky haki u-putkesta (16) tullessa hyppyjä, vaikka piti mennä putkeen. En ohjannut kunnolla. Vastakkaisella kädellä napakasti ohjaten koira tuli putkeen. Takaakierron (12) tein eri puolelta kuin oli tarkoitus. Takaakierrot 6 ja 12 olivat pakkovalsseilla parhaat. Sitten taidettiin tehdä rataa nollalla.

Toisella kierroksella otettiin lähtö niin, että olin kaukana suoran putken vierellä lähettämässä. Lykky haki toisen hypyn hienosti, vaikka olin kaukana. Kokeiltiin tämä molemmilta puolilta ja se toimi yhtä hyvin. 

Testattiin seuraavaksi leijeröimistä, ohjasin hypyt 5-7 ja 11-13 ilman takaakiertoa putken toiselta puolen. Lykky eteni varmasti. Harjoiteltiin myös kaukaa takaakiertoon ohjaamista, mutta siinä oli vaikeuksia. Huomaa, ettei olla sitä treenattu aikoihin. Jätin harjoitukset taannoin vähemmälle, koska Lykky alkoi hakea hyppyjen taakse suorissakin paikoissa. 

Hajutreenejä on jatkettu. Lysti menee innolla maihin eli on oppinut uuden ilmaisun hyvin. Lykky nuuskuttelee tarkasti. En muista joko kehuin, mutta hienolta näytti, kun se löysi vaniljan takan tuhkaluukun takaa. 

Viikko sitten annoin Lystille siedätyshoitopistoksen, sekin siis jatkuu.

Tänään kävin niskan fysioterapiassa. Sain jälleen akupunktiota ja kinesioteipit. Se tulikin hyvään saumaan, koska niska ja selkä olivat aika kipeät tällä viikolla. Uutena juttuna alan treenata pään kääntöjä, muistutella liikeratoja itselleni, lisäksi voin jättää kaulurin pois treenatessa. Kuntosalille palasin eilen, siihen alkaa tulla himo. 

Salaattipukuinen leikittää

Minulla on reilun viikon treenitauko meneillään, koska en voi olla terve sitten millään. Torstain ryhmätreenit peruuntuivat, samoin kuin huominen valkku. 

Koirat ovat etsineet kanelia sisältä ja ulkoa. Lystiä opetan käymään maihin ilmaisun merkiksi. Lykky käy sisällä hyvin maihin, mutta ulkona unohtaa, jos en muistuta. Hienolta näyttää, kun koira paikantaa vuorimännyn sisään piilotetun kanelihippusen.

Tämä päivitys olisi sopinut paremmin itsenäisyyspäiväksi. Silloin innostuin katsomaan kuvia sotakoirista täältä ja täältä ja elokuvia sotakoirista Suomessa ja ulkomailla. Katsoin mm. tämän dokumentin sotakoirista Afganistanissa, valokuvia SA-kuva-arkistosta ja luin tämän artikkelin sotahevosista (kiitos Sarianne, että etsit sen uudelleen käsiini). Tuli suunnattoman paha olo siitä, mitä kaikkea viattomat luontoeläimet ovat joutuneet kestämään. Samalla oli lohduttavaa lukea, miten eläinkavereita on kunnioitettu ja kunnioitetaan samanarvoisina sotakavereina kuin ihmisiäkin. Suosittelen ottamaan lähistölle nenäliinoja, jos perehdytte aineistoihin ja olette yhtään niin herkkiä kuin minä.

Armeijalaiseni tuli kotiin ja testasi koirat, ja koirat hänet. P.S. Kuvat eivät ole niin suheroisia, jos ne klikkaa isommiksi.

"Uuu, beibe, miten hyvän hajuinen hanska."

"Tämä kokelas niskuroi vahvasti."

"Tämä kokelas tulee täysiä päin. Suomella on kuitenkin puolustus- eikä hyökkäysvoimat."

"Ja joo, tämäkin hangoittelee vastaan."

"Tämä on ehkä turhan nokkela ja tuttavallinen."

"Rapsuta just siitä."

Lykyllä on haaveensa:

"Meistä otettaisiin tällainen virallinen kuva: ohjuskoira Lykky ja ohjaajansa."

"Vannoisin uskollisuutta ohjaajalleni ja isänmaalleni."

Blogihaaste

Stressaajan koirablogin pitäjä haastoi. (Blogista saa vertaistukea kuka tahansa stressiin taipuvainen ihminen tai normaali perheen äiti.) Kiitos haasteesta!

Säännöt:

1. Kiitä sinut haastanutta bloggaajaa ja linkitä hänen blogiinsa.
2. Vastaa sinut haastaneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkitä 11 Liebster Awardin ansainnutta blogia, jolla on alle 200 seurajaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä nimetyille blogeille.

Kysymykset:

1. Millaisia blogeja seuraat?

Seuraan koirablogeja ja nykyisin myös matkustus-, ruoka-, kuntoilu- ja hevosblogeja. Ei ehkä jäänyt monta blogilajia mainitsematta.

2. Mistä keksit aiheet blogiteksteihisi?

Yleensä raportoin treenikuulumisista ja purnaan selkä- ja niskavaivoistani. Itsekkäästi kirjoitan juttuja, joiden tarkistusta arvelen joskus tarvitsevani. Joskus tulee mieleen joku aihe tai oivalluksen tapainen(...), joka tekee mieli jakaa kaikille. Oikeasti tekisi mieli julkaista kaikki treeni- ja kisaradat ja meille huonoimmat ja parhaat ratkaisut, mutta kunnioitan tekijänoikeutta ehkä liikaa.

3. Mistä unelmoit tällä hetkellä?
Kunpa voisin elää täysipainoisesti kaikilla elämäni sektoreilla.

4. Jos voisit muuttaa jotain, mitä se olisi?
Olisin valinnut eri tavalla 25 vuotta sitten. Toisaalta en tiedä, haluaisinko sitäkään.

5. Mikä on halvin hupisi?

Jos ilmaisia hupeja ei lasketa: Ostaa pakastepiparitaikinaa ja syödä sitä raakana pienissä osissa. Minulle jäi lapsena ikuisesti tyydyttymätön piparkakkutaikinan vaje. 

6. Mistä et voisi koskaan luopua?
Olen aina tarvinnut vähän omaa aikaa ilman ihmisiä. Vartti päivässä voi riittää.

7. Jos saisit haastatella blogiisi jotain kuuluisaa henkilöä, kuka se olisi?
Agilitymaailmasta Lisa Frick. Hän ohjaa hienon yksinkertaisesti.

8. Maailman turhin asia/esine on...?
Valehtelu ja sen seurannaisvaikutukset.

9. Mikä vie tällä hetkellä eniten aikaasi?

Eniten aikaa vie silti ehkä työ, vaikka olenkin osa-aikaisesti sairas, toiseksi koirat. Kesäisin kitkeminen. 

10. Mikä on parasta bloggaamisessa?
Saan treenit kerrattua vielä kerran - ehkä niistä niin jää jotakin paremmin päähäni.

11. Minkä kysymyksen haluaisit esittää itsellesi? Saat myös vastata kysymykseesi. 

Se on päässäni ja teen siitä joskus erillisen kirjoituksen. :)

***

Oion "pikkuisen" ja jätän siirtämättä haasteen eteenpäin. Jos joku lukija haluaa haasteen tästä napata, on hyvä vaan ja alkaa raapustaa vastauksia ja kysymyksiä. :)

Vonkuvan Tuhmikin kanssa kisoissa

Torstain treenit antoivat ennakkovaroituksen siitä, että Lysti pitää agilitysta ja vauhdista.

Muotka tuomaroi kaksi ensimmäistä agilityrataa. Ensimmäisen radan alku oli aika mutkikas, mutta Lysti vastasi hyvin ohjaukseen. Kepit se haki hyvin. Takaakierrot onnistuivat mainiosti. Putki-puomi-erottelu pelasi, mutta himputin elikko hyppäsi puomin alastulolta liian aikaisin. Pimeän putkensuun se haki hyvin. Maaliin vitosella, etenemä 4,47 m/s. Hävittiin voittajalle vajaa 3 sekuntia. Sen perusteella vauhti on entinen, jopa yllättävän nopea, mikä ilahdutti. Koiruus on kunnossa.

Toisella agilityradalla oli alku vielä vähän mutkikkaampi, mutta Lysti kääntyi hyvin. Putkiansan vältimme. Pimeän putkikulma löytyi lähettämällä. Keinu, A ja puomin alastulo oli nyt ok, mutta ennen seuraavaa 180 asteen käännöstä jarrutin liikaa ja saatiin siitä vitonen. Kepeille Lysti upposi hyvin, mutta harppasi seuraavaksi kaksi keppiä kerrallaan. Tätä harjoiteltiin vielä toiseenkin otteeseen. Lopussa ei ollut ongelmia.

Kolmas agilityrata oli Suomalaisen Jarin. Heti alussa oli kiemura, jossa kahden takaakierron jälkeen valssasin ennen u-putkea, jonka toiseen päähän Lysti piti saada. Lysti ehti livahtaa taakseni, muttei imaissut itseään väärään putkenpäähän, vaan tuli takaisin ohjaukseen. Olin sen verran kääntynyt, että koira haki kepit ja siitä hylkäys. Jatkettiin rataa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kepeillä pääsin erkaantumaan ja sain ohjattua sitä seuranneen hankalan paikan pakkovalssi-jaakotuksella. Sitä seurasi takaakierto, pieni suora, jonka päässä taas takaakierto, mikä ei ollut ongelma. Yhdelle slalomin hypylle lähetin Lystin kaukaa ja se haki sen hienosti. Lopussa puomilla Lysti viiletti edellä, ponkaisi iloisena puomin alastulon yläpuolelta, siitä renkaalle ja maaliin.

Tämä kolmas rata oli ohjauksellisesti selvästi paras ja rohkein. Helppohan sitä oli mennä, kun oli hylkäys alla. Kepeillä en olisi uskaltanut ottaa etäisyyttä niin paljon, jos olisi ollut nolla alla. Samoin lähetys kauemmalle esteelle olisi jäänyt. Lysti reagoi ohjaukseen, kuten kuului ja pääsin sen ohjaamisen makuun. 

Lähdöissä Lysti vonkui ja olisi varastanut joka kerta, mutta palautin sen lähtöön. Puomin alastulo vaatii tulevissa kisoissa keskeytyskuuria taasen. Muuten jäi hyvä mieli. Niin, ja tassut kestivät. Joku allergisoiva rikkaruoho on menettänyt tehonsa pakkasten myötä.

Haistelua ja agilitya

Tiistaina käytiin keskellä päivää pitkällä metsälenkillä. Eilen koirat jäivät vähemmälle, koska itse kävin kuntosalilla. 

Tänään koirat etsivät kanelia. Lystin ilmaisu pitää vaihtaa. Nyt se nostaa tassua, mikä on vähän huono. Opetan sen varmaankin menemään maihin, kuten Lykynkin. Haukkuminen olisi paras kantarellimetsää ajatellen, mutta jos kotona opetan sen haukkumaan, Lykky yhtyy kuoroon ja tilanteesta tulee sekava. Alla on video Lykyn etsimisestä. Sen ilmaisu on nykyään maltillinen. Ei kaada purkkia, ota sitä suuhunsa tms.

Lysti etsi pihalta kanelia ja löysi sen ällistyttävän nopeasti.

Lysti lähti pitkästä aikaa agilitytreeneihin, koska on kisat tulossa. Rata oli aika jouheva. Siinä oli kolme takaakiertoa ja yksi päällejuoksun paikka. Lysti lämpeni hyvin lähelle kisakierroksia, vonkui ja haukahteli ennen starttia. Sain Lystin kerran ohi hypyn, mikä muistutti, että sitä(kin) on ohjattava kunnolla. Keinun ylösmenokontakti oli hilkulla, koiruus juoksi sille harvinaisen röyhkeästi. Se pitää rytmittää, jos lähestytään kovaa vauhtia. Persjätön se kesti keinulla hyvin. Siivekkeen ympäri pyörityksessä kokeilin esteen takaa kääntämällä, se teetätti pidemmän lenkin kuin pelkkä niisto-persjättö. Kepeille sain ohjata tarkemmin kuin Lykyn. Alastulokontaktit Lysti otti kisamaisesti ja napakasti.

Niskan osuus: Aamulla kävin fysioterapiassa. Sain akupunktiota ja uudet teippaukset. Viikon päästä jatkuu. Selkäkin väsyy nykyään, koska joudun töissä istumaan enemmän. Tuntuu jalkasärkynä.

Kunnon koiraurheilija

Mietin joskus, millainen on kunnon koiraurheilija. Sellainen kadehdittava ihminen, jota ei voi edes kadehtia, koska se olisi väärin niin reilua ihmistä kohtaan.

Kunnon koiraurheilijalla on järkevä valmentautumissuunnitelma ja osiin jaettu päämäärä, mutta hän ei pety, vaikka tavoitteiden toteutus vaatii muutoksia ja vie aikaa. Hän suhtautuu ystävällisesti kaikkiin, jotka kysyvät häneltä neuvoa. Hän on miettinyt koulutusta syvemmin kuin muut: "Mutta katsos, jos teet näin, silloin koirasi tajuaa, mitä pohjimmiltaan haluat ja silloin sun ei tartte tehdä näin ja näin."

Hän hymyilee kilpakavereilleen, ostaa kahvin ja pullan kanttiinista, piristää palelevaa talkoolaista ja tervehtii koetoimitsijaa. Hän vilpittömästi onnittelee tulosten tehneitä tuntemattomiakin kisaajia. Hänen takakontissaan on aina ylimääräinen lelu, talutushihna, paristo, banaani, tuoremehu, viilentävä loimi tai toppatakki sitä tarvitsevalle.

Hänen koiransa eivät häiritse ketään. Ne eivät provosoi eivätkä provosoidu. Hihnakäytös on kaunista. Yhtään turhaa haukahdusta ei kuulu. Koiran ja omistajansa välillä vallitsee upea, toisiaan kunnioittava yhteistyösuhde.

Kuvan koirakko ei liity juttuun.

Kunnon koiraurheilija ei ole kunnianhimoinen tai liian kilpailuviettinen. Hän ajattelee aina koiransa parasta. Hän suunnittelee liikkumisensa esim. agilityradalla niin, että koiralle ei koidu vaaraa. Liian kunnianhimoinen on vähän pettynyt maalissa, kun tuli taas hylätty rata. Ei auta vaikka hän silti palkkaa koiransa. Hänestä huokuu pieni pettymys, jota kunnon koiraurheilijasta ei näkyisi.

Kunnon koiraurheilija huoltaa koiransa hyvin. Hän käyttää ne fysioterapiassa kerran kuukaudessa. Lihaskuntoliikkeet tehdään säännöllisesti. Koirat ovat aina siistin ja harjatun näköisiä.

Kuvan koira ja ihminen eivät liity juttuun myöskään...

Ennen harjoituksia lämmittely on oikean mittainen ja harjoitusten jälkeen jäähdyttely oikeanlainen, vaikka tuulee, sataa vettä ja on miinusasteita. Koirilla on kalliit loimet, joten niitä sade ei haittaa. 

Hän ei rämmi silmälasit märkänä lehtien päällystämällä metsäpolulla, liukastele litimärillä sileäpohjaisilla lenkkareillaan, tunne, kuinka vesi imeytyy ulommaisen takin ja collegen läpi aluspaitaan ja näytä turhautuneelta, kun koira kiertää vettä valuvan kuusen väärältä puolelta eikä osaa tulla pois samaa kautta, vaan tavallinen koiraihminen joutuu halaamaan vetisiä havunoksia, jotta saa siirrettyä hihnan kädestä toiseen.

Kunnon koiraurheilija on varustanut myös itsensä. Hänellä on otsalamppu, riittävästi heijastimia, goretex-hanskat, goretex-pipo, goretex-asu, goretex-kengät ja iloinen mieli. Hän laulaa nuotilleen iloisen laulun, joka tarttuu muihin treenaajiin niin, että pian koirahallista alkaa kuulua kaunis, kollektiivinen kuoromainen hyräily kuin herkistävässä jouluaaton elokuvassa.

Hyl, 5 ja 5

Olin Lykyn kanssa kisoissa. Minna Räsänen tuomaroi.

Eka rata oli hyppäri. Siinä tehtiin ehkä noin nelinkertainen hylkäys. Muistiin itselle: käännä koiraa ajoissa ja tarkista linjat. Muistin tämän paremmin seuraavilla radoilla.

Toka rata oli agilityrata. Siinä myöhäinen valssi antoi Lykylle kääntymisen informaation niin myöhässä, että rima tuli alas. Kontaktit hyvät. Videolta huomio: juokse itsekin se puomi! Etenemä oli 4,40 m/s.

Kolmas rata oli agilityrata. Nollaa tehtiin puomille saakka. Lykky loikkasi ylösmenon ja varasti alastulolta, silmissään siinsi putkensuu ja kuviteltu radan loppu. Olisi pitänyt keskeyttää, mutta huusin koiraa nimeltä ja ohjasin takaa loppuun. Vitosella maaliin, etenemä sama kuin edellisellä radalla 4,40 m/s ja kolmas sija. Jäi harmittamaan se puomi.

Tulosten myötä pääsin vertailemaan aikoja. Lykky pystyy kärkikahinoihin, mutta jokainen väärä/hidastava ohjausvalinta ja pysäytys maksaa. Kolmannella radalla hävittiin voittaneelle bortsulle 39 sadasosaa, B-radalla samalle bc:lle reilu sekunti. Vieläkään en voi/uskalla vedättää Lykkyä edestä osin niskani takia ja osin sen vuoksi, että koira on kohtalaisen rimaherkkä. Tänään tippui 2 rimaa.

Hyvää: Lykky on makea ohjattava ja kääntyy pienesti isoksi koiraksi. Olin aika hyvin tuntumalla, miten se menee, jos eka rataa ei lasketa. 

Kotona palkitsin molemmat koirat matolääkkeellä. Edellisistä on puolisen vuotta.

Niska otti vähän itseensä, mutta kotimatkalla ei enää tuntunut. Tärinäarkuutta ei enää ole. Kauluria pidin varmuuden vuoksi ja kinesioteipit ovat edelleen.

Agilitya, lenkki, hajuja

Kävin päivällä Lykyn kanssa hallilla. Ensin hypnotisoin koirani viehelelulla. Lykky osasi liikuttavan hyvin. Seuraavaksi teetin puomin ylösmenoja oikein hetsaten, mitkä se otti täsmällisesti. Toisena treenasin takaakiertoja. Kolmantena mentiin eilistä rataa. Eka kerralla tein parissa kohtaa virheet, toisella kerralla tehtiin 34 esteen rata nollalla maaliin. Tunsin ohjaamiseni rauhallisuuden ja Lykyn liikkumisen selkäytimessäni. Siihen oli hyvä lopettaa.

Sitten lähdin Lystin kanssa samalle lenkille, minne 14.11. eksyin. Ajatukseni on kasvattaa Lystin kuntoa tassupotemisten jäljiltä, kunnes aloitan agilityn sen kanssa. Lisäksi Lysti näyttää nauttivan kahdenkeskisistä reissuistamme, joten menimme kahden. Menin nyt lenkin toiseen suuntaan, jotta haasteita olisi tarpeeksi. Eikä mitä... Samassa kohtaa missä viimeksikin, missä useampi tie ja polku yhtyy, en taaskaan tiennyt, mikä olisi oikea. Hämärä oli jälleen tulossa, joten pysäytin Lystin. "Lysti, missä koti? Missä auto? Etsi?" Ja koira katsoi minua tietäväisesti, haisteli maata hetken (tätä minä en käsitä) ja lähti varmana jolkottamaan yhtä neljästä vaihtoehdosta varmistaen, että tulen perässä. Seurasin sitä, vaikka polku aluksi tuntui väärältä. Hetken päästä oltiin taas usean polun ja tien risteyksessä. Pyysin taas Lystiä auttamaan. Nyt oppaani kiersi minut pari kertaa haukkuen, rauhoittui ja haisteli tietäväisenä ilmaa useammassa kohtaa ja lähti ravaamaan yhtä tietä pitkin. Minusta se oli väärä reitti, joten käännyin toiselle tielle ja pyysin Lystin mukaani. Se jäi taakseni hidastelemaan. Jonkin aikaa käveltyäni tajusin, että olisi pitänyt uskoa Lystiä. Kun käännähdin, Lysti kirmaisi edeltäni oikeaan suuntaan selvästi helpottuneena. Turha lie sanoa, että kohta olimme tutulla tiellä ja pääsimme ilman isompia seikkailuja autolle.

Hajuerottelua kokeilin illalla uudelleen. Lykky löysi oikean purkin suuremmalla todennäköisyydellä. Näytti siltä, että se on hoksannut juonen.

Tein tänään fysioterapeutin neuvomia uusia liikkeitä: painoin päätäni keskiasennossa sivulle sormiani vasten 3 x 5 sekuntia. Seuraavaksi käänsin päätäni sormiani vasten 3 x 5 sekuntia. Niska meni ihan maitohapolle. Tästä voi vain parantaa.

Hajuerottelua ja ryhmätreenit

Lykky lähti mukaani ryhmätreeniin. Rata oli Saija Mustosen käsialaa. Marja koutsasi.

Heti alkuun vilautin vastakkaista kättä. Se toimi. Hyvä oli testata. A-putki-erottelu toimi kohtalaisen hyvin. Takaakierto ok. Siivekkeen ympäri kierrätys ok eri tavoin eli jaakotus-niistolla ja niistolla. Yhteen kohtaan kokeiltiin sylkkäri ikäänk uin pakkovalssin alulla. Ei ollut kovin sujuva = tuli isompi reitti kuin toisin ohjattuna. Kepit Lykky haki hyvin, vaikka oli ihan haastavia kulmia suoraan putkestakin. Keinun ja A:n kontaktit olivat hyvät. Putkijarru toimi. Jos sanoin "putkeen" ja kadotin kontaktin koiraan hypyn päällä, rima tipahti. Kun korjasin käytöstäni, rima pysyi. Jalassa ei näkynyt poikkeavuuksia.  

Tein taas hajuerottelua. Lysti luultavasti sekoittaa nyt tunnarin ja hajun. Siksi sille kelpasi kaikki purkit, missä oli hajuani.

Lykky merkkaa varmuuden vuoksi jokaisen. Tuota merkkausta uskomalla en saisi sieniretken tuliaisena kantarellimuhennosta vaan maksansiirron. Onneksi koira iltatreenissä merkkasi oikeat selvemmin.

Fysioterapiassa sain akupunktiota ja uudet kinesioteipit niskaani ja hartioihini, eri kohtaan kuin edelliset. Toistaiseksi nahka kestää. Seisoin töissä enemmän, joten selkä ei niin säteillyt jalkaan.

Hajuerottelua ja talvilenkkejä

Täällä oli talvi tähän aamuun saakka. Ilma lämpeni tuntuvasti ja nyt lumet sulavat vauhdilla. Tiellä on jäätä, jonka päällä lilluu vettä.

Lykkyä pidin vähemmällä liikunnalla. Olen venyttänyt sen vasenta olkavartta pumppaavasti, kuten ohje kuului. Venyvyydessä ei ole enää eroa terveeseen puoleen verrattuna eikä lihaksessa ole enää minun sormiini tuntuvia myhkyröitä. Liikkumisessa ei näy mitään outoa. Julistin sen tänään terveeksi.

Lystin kanssa ollaan käyty päiväkävelyillä siesta-aikanani (=se 1-2 tunnin lepoaika päivällä). Lystille piti pitää pientä kurinpalautustakin. Yksinään se oli sitä mieltä, että voi elvistellä vastaantuleville koirille. Nopeasti se palautui harhaluuloistaan.

Hajuerottelua olen taas jatkanut. Kahtena päivänä tehtävässä on ollut 3 pilttipurkkia, joista jokaisessa vessapaperin pala, yhdessä kanelia. Lysti merkkasi oikean purkin nuolemalla oikeaa purkkia. Sain sen muistamaan merkin eli tassun noston. Tänään tuli hyvät toistot. Lykky pelaa varman päälle ja lakoaa maihin purkin kohdalle, vasta sitten haistelee. Välillä osuu heti oikean purkin kohdalle, jolloin katsoo minua merkitsevästi. Välillä osuu vasta kolmannella oikeaan, jolloin jää määrätietoisemmin siihen makaamaan. Välillä peruuttaa ja käy maihin oikean purkin ympärille uudelleen. Kyllä sillä joku itu on. (?)

Oma valitusosuus: Istuma-asennon ansiosta vasen jalka on puutunut kahtena päivänä ja viime yötä vasten otin särkylääkettä, koska jalkasärky valvotti. Olen pitänyt välillä tasapainotyynyä työtuolin päällä, minkä pitäisi helpottaa selkää tarjoamalle sille sopivasti liikettä. Kinesioteipit jouduin eilen ottamaan niskasta pois, koska iski kutka. Toivottavasti iho niitä silti jatkossa sietäisi. Huomenna on fysioterapia. 

Lisää fysioterapiaa

Tänään kello soi klo 5.45. Piti lähteä kisoihin. Jo edellisiltana emmin lähtöä huonon ajokelin takia. Aamulla unenpöpperössä tajusin, että niska ei kestä kahden tunnin ajoa per sivu. En halunnut samanlaista kisakokemusta kuin reilu kuukausi sitten, jolloin matka oli paljon lyhyempi. Ihmettelin, miksi ylipäätään olin ilmoittautunut, kunnes muistin, että tilanne oli parempi toista viikkoa sitten. Peruutin osallistumiseni ja jatkoin unia 4 tuntia. 

Herättyäni sain liikenteeseen liittyvän pysähdyttävän uutisen. Yksi on nyt joukosta poissa. Se sai miettimään (monen muun asian ohessa), mitä riskejä tuleekaan otettua, kun huonoon keliin lähtee tai liikenteeseen yleensäkään. Miten pienestä kaikki voikaan olla kiinni. Tätä tuli mietittyä pitkin päivää.

Lykylle oli varattu aika fysioterapiaan viikolle, mutta terapeutille kävi tänään paremmin. Niinpä Lykky sai fysioterapiansa. Se oli hyvässä kunnossa eikä näytä ottavan itseensä agilitysta. Jotakin pientä jäykkyyttä oli, mikä laukesi helpolla. Mutta yksi juttu löytyi. Pyysin fysioterapeuttia katsomaan tarkemmin vasenta eturaajaa. Viime torstaina harjoituksen lopuksi Lykyn vasen tassu jäi narulelun lenkkiin kiinni kesken juoksun. Kun olin tassun irrottanut, koira juoksi hetken epäpuhtaasti. Sen jälkeen en huomannut minkäänlaista ontumista. Kaikki askellajit olivat puhtaat, suoraan liikkuminen ja käännökset eikä kipeitä kohtia löytynyt painelemalla tai taivuttelemalla. Nyt löytyi yksi tiukempi kohta olkavarren takapinnalta, sopien pieneen venähdykseen. Hoidoksi tulee pumppaavat venyttelyt päivittäin. Jos torstaina on puolieroa, Lykky jää sivuun agilityharjoituksista ja Lysti astuu puikkoihin. Oli siis tavallaan onni, etten lähtenyt kisoihin, Lykynkään vuoksi.

Huomio: Muista leikata kaikista leluista lenkki pois! (Teen tilalle yleensä solmut.)

Illemmalla Lysti lähti rauhalliselle ryhmäkävelylle lumisille kaduille pikkupakkaseen, mikä on tassujen kannalta hyvä juttu. Lykky jäi lepovuoroon.

Fysioterapiaa ja hajuerottelua

Lysti pääsi eilen fysioterapiaan. Sillä on ollut selviä triggerpisteitä, joita en omilla vanutuksillani ole saanut laukeamaan. Jumia sillä olikin sekä lapojen seudussa että taaempana, lanteessa enemmän vasemmalla. Kaikki nämä aukesivat. Yhtenä taustatekijänä saattaa olla tassuvaivat, joiden takia koiraparka on joutunut varomaan milloin mitäkin tassuaan. Nyt pari päivää pidetään vähemmällä liikunnalla ja ulos puen loimen, jotta koiruli ei saa selkäänsä kylmää. 

Heppalihakuuri on auttanut! Lystille on tullut luidensa ympärille tavaraa, hyvässä mielessä. 

Hajuerottelussa jätin purkit pois ja tilalle otin vessapaperin paloja, joista yhdessä oli hajua. Lysti toi varmasti oikean, mutta Lykky oli enemmän hakusessa. 

Kävin itsekin eilen fysioterapiassa. Sain akupunktiota, nyt neulat myös yläraajoihini. Se on jotenkin hauskaa edelleen. Niskaan vedettiin myös kinesioteipit, jotka tuovat kivan tuen. Kauluri päivitettiin vähän matalammaksi. Seuraava aika on vajaan viikon kuluttua.

Tänne on satanut lunta! Lämpötila keikkuu edelleen nollan tienoilla. Kunpa nyt painuisi pakkasen puolelle, pääsisin Lystinkin kanssa kunnolla liikkumaan ja pääsisin senkin kanssa agilityyn.

Koiran merkitys

VAROITUS: Seuraava kirjoitus on valitusta; selkää ja niskaa, jolle pitäisi varmaan olla oma bloginsa.

***

- "En tajua, miten jotkut surevat kuollutta koiraa. Nehän ovat vain eläimiä."

- "Saisin tuon Lykyn tapettua omin käsin." [mallaa käsillään, kuinka katkaisisi koiralta niskat]

- "Ideaalisinta olisi, jos koirillasi olisi kuulat kalloissaan."

Yllä olevat lauseet ovat elävästä elämästä. Sellaisten ihmisten suusta, joiden kanssa ystävyys katkesi nopeasti. En ole varma, tunnenko heitä kohtaan pelkkää vihaa vai sekoittuuko siihen myös sääliä. Sääliä siitä, että he eivät ikinä saavuttaneet yhteyttä toisen lajin kanssa.

Lysti on nyt 7-vuotias, Lykky 4. Selän hermosäryn kanssa olen elänyt 5 vuotta. Olen muutama vuosi sitten kirjoittanut tällaista:

Se ui mielessäni kuin sinivalas valtameressä, käy välillä pinnassa ja painuu syvemmälle. Miten tässä elämässä näin kävi?

Tämä on ollut armollista. On ollut aikaa sopeutua. Takapuolen lihaksen kiristys paljastui vasta kuukausien päästä viaksi, jota ei niin vain korjatakaan. Vaivaa epäileville tekisi mieli iskeä magneettikuvat pään läpi kaulakoruksi ja sanoa, että käypä noita vilauttamassa asiantuntijalle. Selkää ei vielä leikata, koska olen nuori siinä mielessä. Sairaus etenee ja sinä päivänä, kun sfinkterit lakkaavat toimimasta tai jalat menee alta, minut kiikutetaan päivystykseen. Toivon, ettei päivystävä kirurgi vapauta hermoja ensimmäistä kertaa elämässään ja koko leikkuritiimi muistaa pestä kätensä ja olla yskimättä paljaisiin selkäni kudoksiin.

Olen luopunut monesta ja jatkan luopumista. Olen menettänyt ison osan tulevaisuudestani. En vaan vielä ole tyytyväinen osaani. Sitten se kuulemma helpottaisi. Kun olen nöyrä kuin teuraalle lähtevä lammas? 

Ei tämä tapa, tietenkään. On paljon vakavampia diagnooseja. Mutta tämä ei parane ja tämä muistuttaa itsestään toistoja kaihtamatta. Syön kipulääkkeitä enemmän, suuta kuivaa, ajatukset sakkaavat. Jalkojani pakottaa, kiristävät terässukkahousut ovat palanneet. Perjantaina tutkin hamettani, että mistä ihmeestä se on kastunut. Ulkoreidessä oli hermopuristuksesta johtuva tuntohäiriö, se tuntui märältä ja kylmältä. Sama palasi autossa, luulin reiteni nojaavan kylmään metalliin, vaikka auton ovi on vuorattu eikä reisi edes osunut oveen. 

Pitää aina yrittää kääntää kaikki oikein päin. Kuten sanoin, tämä ei tapa. Olenko hyötynyt jotenkin? Rehellisesti sanottuna 4-tuntinen työpäiviä on luksusta. Tosin sen jälkeen kiirehdin mahalleni leputtamaan selkääni ja jalkojani. 

Mutta minä juoksen karkuun tätä kaikkea. Kompastun ja hengästyn ja ylämäki yhä jyrkkenee. Ja se tulee perässäni. Yritän ehtiä tekemään kaiken ennen kuin on liian myöhäistä. Haluan ahmia tätä elämää, nauttia hikoamisesta, väsymisestä ja pärjäämisestä. Kaikki ei voi olla vielä ohi.

***

Luulin, naiivi, että selkä on kohtaloni, mutta kaularangallani oli varalleni yllätys. Niskan paranemisaika lasketaan kuukausissa eikä sitä senkään jälkeen saa unohtaa. Mutta hyvä asia - nautin jälleen 4-5 tunnin työpäivistä. Teen tunnit kahdessa pätkässä, koska niska ei jaksa tehdä niitä putkeen. Voin siis lähteä ulos keskellä päivää.

Ei-koiraihmisille ei auta vakuuttaa, että kyllä, ilman Lystiä en olisi saanut kuntoutettua itseäni selästäkään. Oli pakko ulkoilla. Sen kanssa hissutin kävellä kolmen valopylvään välistä matkaa, koska en pidemmälle päässyt.

2 kk kuluttua kaipasin elämääni jotakin entistä ja normaalia. Lähdin agilityharjoituksiin, missä kaverit tai koutsit rakensivat radan, ja kielsivät minua nostamasta mitään. Radalle katsottiin pätkä, jota harjoittelin kävellen. Oli motivoivaa haluta pystyä juoksemaan koko rata.

Agilitya väheksyvälle ei kannata selittää, että lajiin kuuluu monta elementtiä: harjoittelun suunnittelu, riemu koiran hoksaamisesta ja edistymisestä, mielihyvä treenin onnistuttua, pakahduttava yhteenkuuluvuuden ja yhteistyön ilo, huumori muiden harrastajien kanssa, kisa-aamu positiivisine odotuksineen, auton pakkaaminen, koiran tarttuva into, tsemppimusiikin tahtiin liikkuminen, kisailmapiiri ja tutut kisoissa.

Kisaamisen merkitys on muuttunut. Tulostavoitteiden tärkeys on vähentynyt. Sen sijaan myhäilen tyytyväisenä, että yleensä pääsen osallistumaan. Kliseisesti nautin joka hetkestä. Ja onhan erityisen euforisoivaa, kun nuotit sattuvat kohdalleen itseohjautuvan ralliauton kanssa.

Agility on sosiaalinen harrastus. Facebook-kaverieni määrä romahtaisi, jos tiputtaisin pois agilityn piiristä tulleet. Eräissä kotikisoissa hämmästyin, kuinka monta ihmistä tunsinkaan. Olen tavannut samanhenkisiä ihmisiä, joista osan kanssa tuttavuus on syventynyt ystävyydeksi.

Kaikki nämä hetket tarjoavat ilonpilkahduksia murheisiin. Kipeänä niitä nimittäin riittää ja niitä on aikaa ajatella. On puppua, että sairaus jotenkin jalostaisi, minä en ainakaan kuulu heihin. Pienetkin vastoinkäymiset ärsyttävät yhä enemmän. Ajan kanssa kipu tappaa ilon, katkeroittaa ja eristää. Sitten tulee realistiset pelot: Paranenko ikinä? Paheneeko tämä? Meneekö lihasvoimat? Leikataanko, onnistuuko leikkaus? Kuinka hoidan taloni ja koirani toipilaana? Pystynkö enää ikinä tekemään töitä?

Onneksi ajatuksia voi ohjata muualle. Teen treenisuunnitelmia. Tilaan oppaita, kuinka koulutan koirilleni etäohjausta sen päivän varalle, jolloin juokseminen loppuu. Katson netistä agilityratoja ja kuvittelen, kuinka ne ohjaisin. Temputan koiriani pallon, kivien tai tasapainotyynyn päällä. Nostelen koirieni ristikkäisiä jalkoja. Päätän seuraavan hyppytekniikkaharjoituksen. Harjaan, leikkaan kynnet, pistän siedätyshoitopistoksen. Haen lihaa ja pakkaan sen pakastuspusseihin.

Kun niska tuntuu olevan tuusannuuskana, käyn matolle selälleni jääkylmä geelipussi niskassani. Lysti tulee kaveriksi. Molemmat vain hengitämme siinä. Hetkeksi unohdan, etten voi liikauttaa päätäni keskiasennosta mihinkään; ylös, alas tai sivuille. Olen kolmatta kuukautta polvillani silittänyt vaatteita ja leikannut sipulia, sormituntumalla hapuillut komeron ylähyllyltä tavaroita, katsonut sivuilleni pelkillä silmilläni tai rankaa lanteesta kääntäen - esimerkkinä siitä, kuinka epänormaalia elämästäni on tullut. 

Turha on epäilijälle kertoa, että koira voi olla taivaan lahja. Aamulla silmät avattuasi katsot koirasi silmiin ja kuuntelet seinään hakkavaa häntää. Olohuoneessa toinen koira taputtaa sohvaa hännällään. Ulos on tarjolla kavereita kaksin kappalein. Illalla viimeiseksi kuulet tyytyväisen urahduksen, kun karvainen ystäväsi on käynyt pitkäkseen.

Tulee päiviä, jolloin minun on vaikea löytää elämälleni tarkoitusta. Haluaisin vain olla, ottaa lomaa vaivoistani, irrottaa itseni ajankulusta ja unohtaa kaiken ikävän.

Nousen, annan koirille ruuan, vien ne ulos. Ja kas! Yhtäkkiä huomaan, kuinka kauniisti aurinko paistaa hämähäkin kutomaan seittiin. Että minä kävelen ja katson noita silkkikorvaisia ystäviäni, jotka puolestaan pitävät silmällä minua. Pidän huolta niistä ja ne minusta. Jos sen siteen merkitystä ei joku tajua, olisi edes niin fiksu, että olisi vaiti.

Agilitya

Kävin tänään Lykyn kanssa kahdestaan agilityhallilla. Siellä olikin kiva rata!

Pääsin treenaamaan takaakiertoja. Ne sujuivat "normaalisti", marekovicilaisittain, takaa kierrätettynä, niistolla ja pakkovalssilla. Yhden takaaleikkauksen tein. Käännöksiä tuli erikoishypyiltä: muuri, pituus ja okseri. Olikin hyvä! Lykky pujotteli hyvin ja otti kontaktit opetetusti.

Tänään en ole piinannut ketään hajuharjoituksilla.

Ulkona on märkää, mikä ei Lystin tassuille ole ideaalia edelleenkään. Nyt mikään tassu ei ole auki, mutta ranteissa on vähän ihottumaa. Sieltä se yleensä tassuihin lehahtaakin. En raski Lystiä ilmoittaa kisoihin, kun ei sillä ole treenattu kunnolla aikoihin enkä jaksa vielä luottaa, että talvi tulisi ensi viikollakaan. 

Niskaan on tänään kuumottanut pahasti. Oli vaikea tehdä töitä ja odotella, missä välissä pääsee selälleen jäiden päälle. Onneksi huomisaamuna on fysioterapia. 

Kuntosalilla olen käynyt reilun kuukauden keskimäärin 2 kertaa viikossa. Aion sitä jatkaa. Siellä pystyy tekemään lihaskuntoa turvallisesti, selkä ja niska tuettuna, toisin kuin kotona vapailla painoilla. Tässä iässä lihakset häviävät, jos niille ei tee jotakin. Nyyh. Nimim. Ikäkriisi.

Hajuerottelu jatkuu

Sain edellisen kirjoituksen jälkeen hyviä neuvoja.

Satu kehotti kysäisemään hajuerotteluun apua tokoilijoilta, koska tietyn hajun etsiminen muistuttaa tunnaria. Pilke silmässä hän ehdotti myös huonompaa palkkaa. Eeva ehdotti, että ottaisin ilmaisuja alkuun pelkällä hajustetulla purkilla ja sitten vasta liittäisin toisen purkin. Niin taisin Lystille joskus opettaa tunnarin. Siri ehdotti purkkilaudan hankkimista. Kouluttaja ehdotti purkkien jättämistä pois, vastinhajun laittamista näkymättömiin tai pimeässä nuuskuttelua.

Lysti osaa tunnarin, Lykkykin sen osasi auttavasti. Purkkilautaa (lauta, jossa purkit pysyvät koloissaan pystyssä) en tähän hätään saanut porattua.

Tein neuvoista sekoituksen. Otin vanulaput pois purkeista. Käytin Lystille "oma"-käskyä, joka oli tunnarikäsky. Tällä Lysti nuuskutteli ja haki oikean lapun minulle. Tähän yhdistyi nyt siis nouto ja ilmaisu unohtui.

Lykky ilmaisi aluksi pelkkää hajulappua. Se tuntui hokaavan, mitä halusin. Lopulta sen nuuskuttelun pilasi maksanpala, joka oli palkkana ja sai koiran aivan villiksi (haukkumista, maahan syöksyilyö, lappujen maistelua ja viskelyä tassuilla). Onneksi en ottanut videolle.

Niska oli aiemmin parempi, mutta nyt on tullut takapakkia. Sitä on särkenyt/kuumottanut eilen ja tänään. Olen rauhoitellut sitä selälläni jääpussin kanssa. Seuraava fysioterapia on ylihuomenna. Odotan sitä innolla. Viime viikko oli taukoa työntekijän loman takia.

Turhautuminen

Ei nyt hajuerottelun verkkokurssi oikein toimi. On pitänyt ottaa kaksi purkkia, joista toisessa on haju ja toisessa ei. Koiraa palkataan, kun se haistaa hajupurkkia. Ei palkata, kun haistelee ja ilmaisee tyhjää. Olen tehnyt noin 80 toistoa ja molemmat koirat ovat edelleen aivan yhtä innoissaan molemmista purkeista. Laitoin kouluttajalle kysymyksen, että onko tarjota toista metodia, koska koirat eivät selvästikään yhdistä asioita kuten ihminen haluaisi. "Kokeile edelleen kahdella purkilla" oli neuvo. Jepjep. 

Kyllä nuo sen yhden purkin ilmaisevat missä vaan, oli siinä hajua tai ei. Mutta osasivat sen jo ennen kurssia. :)

Lystie palauttaa kotiin

Tänään otin Lystin mukaani kävelylle. Määränpäänä oli osa 10 km:n kuntopolusta, jonka olen kävellyt kerran toisen johdattelemana. Siellä on muutamia risteyksiä, joissa valitsin väärin, koska polku ei näyttänyt enää yhtään tutulta. Oli niin pilvistä, ettei auringostakaan osannut sanoa, missä on pohjoinen. Samoiltuani aikani hairahduin jotenkin tutumman näköiselle alueelle. Koska alkoi hämärtyä ja niskassakin tuntua, oikaisin (...?) tielle, jota en ollut ikinä aiemmin kulkenut. Sitä aikani käveltyä iski epävarmuus, jolloin käytin koirien kehuttua suuntavaistoa hyväkseni. Videolla on alkupyyntö, sitten video on pätkäisty (kävelyä muutama sata metriä, sisältäen kaksi risteystä, joissa Lysti varmana valitsi toisen tien), ja loppuhuipennus.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun eksyn vieraaseen metsään ilman karttaa ja kompassia. Olen tehnyt sen kerran hevosella. Aikani vääriä reittejä ratsastettuani annoin hevoselle löysät ohjat ja sanoin "kotiin". Hevonen teki u-käännöksen mielestäni väärään suuntaan. Koska minulla ei ollut menetettävää, uskoin siihen. Hevosen reitti oli tietenkin suorin tie kotiin. Kerran Lykky on minut opastanut kotiin 4 polun risteyksestä. Silloinkin mielestäni sen valitsema polku oli väärä. Uskoin kuitenkin, onneksi. Satoi räntää ja alkoi hämärtää. Muistelen, että Lystikin on joskus minut kotiin kuljettanut, mutten nyt saa päähäni, milloin. Nyt ainakin.

Tilastoja ja tajunnanvirtaa itämaisiin lajeihin saakka

Tein vertailua belgien ja bortsujen agilityurien eroista. Tähän kirvoitti aikoinaan epätoivo Lystin kanssa kakkosissa (48 starttia) ja Lykyn kanssa ykkösissä (kunnioitettavat 71 starttia).

Katsoin Koiranetistä montako starttia belgit ja bortsut ovat vaatineet kolmosiin noustakseen. Oletin, että belgit vaativat enemmän startteja kuin bc:t. Jostakin syystä kohtalaisen suureen otantaani sattui vähillä starteilla kolmosiin nousseita belgejä (10 koirakon keskiarvo 27 starttia) ja toisaalta bortsuja, jotka ovat vaatineet paljon startteja (10 koirakon keskiarvo 35 starttia). Hieno hypoteesini romuttui.

Yksi selvä tekijä löytyi: Kokenut ohjaaja nostaa koiransa kolmosiin muutamalla startilla muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Mietin syitä. Oletan hänen tietävän milloin koira on valmis. Ohjaus on johdonmukaista ja suht virheetöntä. Lisäksi kokenut konkari haistaa ansan paikat ja väistää ne oikeilla ohjausvalinnoilla.

***

Poika kertoi jutun. Lukiolaiselta ja ammattikoululaiselta oli kysytty lotossa voittamisen todennäköisyyttä. Lukiolainen oli laskenut aikansa ja näyttänyt vastaukseksi mitättömän pienen prosenttiluvun. Amislainen oli todennut: "Viet loton. Voitto tulee tai ei tule, se on fifty-fifty." Hetken mietittyäni totesin vastauksessa olevan vissi järki. Se on sovellettavissa agilityynkin: oli nollaprosentti mikä tahansa, nolla tulee tai ei tule.

***

Näistä en saa enää minkäänlaista aasinsiltaa agilityyn tai koiriin.

Minä: "Olen käynyt kuntosalilla kuukauden, huomaako sen?" [liikuttelee käsiään]
Poika: "Kyllä tohon jotakin mutkaa tulee."

***

Keskusteluun osallistuvat äiti, joka on lukenut englantia vain koulukirjoista, ja poika, joka on pikkupojasta alkaen viettänyt puolet vapaa-ajastaan englanninkielisten lehtien, pelien ja ohjelmien äärellä.

- Äiti, miksi sä et saanut ällää englannin kirjoituksista?

- Siksi, koska sain kuullun ymmärtämisestä 23 pistettä, olisi pitänyt saada vähintään 24 pistettä.

- Mikä siinä meni pieleen?

- Kuuntelun aihe oli parachuting eikä mulla ollut aavistustakaan, mitä se on suomeksi. Päättelin kuuntelun aikana, että sen täytyy olla joku itämainen voimistelulaji, missä kuvittelin joogien hyppivän lootusasennossa maasta ilmaan. Kuuntelussa kysyttiin, kauanko ilmalento tavallisesti kestää. Kuulin aivan oikein tietyn keston, mutta arvelin sen olevan liian pitkä. Valitsin ovelana lyhimmän vaihtoehdon 1.5 sekuntia. Se oli väärin.

- Äiti menee itämaisten lajien kerholle: "Täällä on defendo ja karate, mutta missä on parachuting?" 

Nuuskutteluja ja agilitya

Olen treenannut hajujuttuja molempien kanssa päivittäin. Lystillä olen vahvistanut tassun nostamista merkkauksen merkiksi, Lykyllä maahanmenoa. Tässä on ekan päivän video.

Pistin tiistaina Lystille siedätyspiikin. Kerran se rapsutti niskaansa sen jälkeen. Seuraava piikki taas kuukauden kuluttua.

Tänään oli ryhmätreenit. Mentiin sunnuntaista valmennusrataa. Yritin nollalla läpi kahdesti. Molemmilla kerroilla tein yhden virheen. Argh. Lopuksi kokeiltiin japanilaisen ajoituksia, vahvistettiin pituudelta kääntymistä ja kontakteja, joiden jälkeen käännyn sivuun. Tässä on video.

Mikä parasta, niska kestää juoksua. Se ei suuttunut autoilustakaan. Fiiliksiäni kuvailee parhaiten tämän laulajan olemus, varsinkin videon alussa: Airbourne: Live It Up. "I'd rather burn up in flames than fade away."

Hajutaituruuden alkeet

Ilmoitin koirat verkkokurssille, jolla opetetaan etsimään tietty haju ja ilmaisemaan se. Molemmilla olen joskus ajanut jälkeä, Lykyllä totisemmin yhden kesän, mutta se on sittemmin jäänyt. Molemmille olen tehnyt useita esineruutuja ja esineet ovat hyvin löytyneet. Tämä oli sitä aikaa, kun ajattelin lähteväni koirien kanssa pk-uralle. Lisäksi Lysti on useampaan otteeseen kadottanut tossunsa metsikköön ja joka kerta jompi kumpi koira on sen löytänyt. Kantarellikoiraa olen aina toivonut, mutta taito on joka vuosi jäänyt opettamatta. Kävisi suppilovahvero- tai mustatorvisienikoirakin. :)

Eniten olen soimannut itseäni siitä, etten ole tarjonnut koirille kunnon vastapainoharrastusta hektiselle agilitylle. 

Tänään tuli ensimmäiset materiaalit. Tartuin heti toimeen. Ostin kaupasta 4 Piltti-purkkia banaaniomenasosetta. Vain 2 olisi tarvittu. Syötiin silti kaikki tyhjiksi. Lähtöhajuksi valitsin vaniljan. 

Tärkeänä pidetään tunnetilaa. Siksi Lykky sai aloittaa harjoitukset pediltään. Peti on tietty paikka matolla, mihin se rauhoittuu makaamaan. Lysti aloitti olohuoneen matolla. Aluksi koiralle naksuteltiin siitä, että se vaan haisteli yhtä purkkia. Tämä oli molemmille helppoa. Etenin vaiheeseen, missä koira haistoi ensin yhtä purkkia, missä oli vaniljaa ja etsi toisen, missä oli vaniljaa. Tämän toisen purkin jätin ensin lähelle, sitten vein toiseen huoneeseen. Naksautin, kun koirat tökkäsivät purkkia kuonollaan. Molemmille tehtävä oli selkeä jo ensimmäisellä kerralla. Ehkä sovelsivat pullonkaatotemppuun, jota kokeiltiin viime talvena? Ilmaisusta ei ollut vielä puhetta. Tätä treenataan viikko. Parasta on se, että molemmat ovat erittäin motivoituneita hommaan.

Oman seuran valkussa

Edellisestä postauksesta kommentoin vielä sen verran, että sen lisäksi löysin Bloggerista 18 joskus kirjoittamaani tekstiä, jotka ovat syystä tai toisesta jääneet julkaisematta. 12 niissä oli jotakin ideaa. Tiputtelen jatkossa niitä tänne sopiviin väleihin.

Tänään olin Lahikaisen Marjan valmennuksessa. Radalla oli muutama paikka, jotka voi ohjata eri tavoin. 

Heti alussa saattoi koiran pyöräyttää kauemman siivekkeen ympäri, jotta sai paremman linjan jatkoon. Alun saattoi ohjata myös pakkovalssilla tai japanilaisella. Kokeilin kaikilla. Pakkovalssi oli varman oloinen. Japanilainen esteillä nro 1 ja 2 vaatii kisavauhdin heti alkuun, mikä on mentaalisesti hankalaa, mutta onnistui. Kauemman siivekkeen ympäri -tie tarjosi sujuvimman reitin. 

Lykky haki radalla oivasti kauempia hyppyjä, jolloin saatoin oikaista sopivaan väliin sitä vastaanottamaan. Niisto-persjätön se jäi tekemään, vaikka itse juoksin jo karkuun. 

Kepeillä Lykky oli hyvä. Haki ja jarrutti toiseen väliin. Se kesti takana leikkaamisen, vaikka kulma oli hankala. Poispäinkääntö kepeiltä pois onnistui myös, kun ajoitin oikein. Toisesta suunnasta se haki kepit hyvin tiukasta sulkukulmasta, kunhan ne ensin hoksasi. 

Keinu oli päin seinää ja ohjaaja liikkui sivuun. Lykky tarjosi 2onoffia keinun puolivälistä. Treeniin!

Putkijarruissa se oli hyvä, pitää malttaa odottaa putken lukitus. Pituudelta se kääntyi tiukasta käännöksestä keppien välistä, jos jaakotin. Valssilla hyppäsi koko pituuden. Nämä treeniin! Lisäksi Lykky jarrutti ja jopa kielsi herkästi vastakkaisen käden merkistä. Näitä pitää katsoa nyt tarkalla silmällä.

Puomin ylösmenokontakti osui justiinsa.  

Hirveä hinku tuli kisaamaan. :)

Niskapäivitys: Pe ja la oikea puoli oireili aika vahvasti. Kipu säteili välillä oikeaan kyynärpäähän ja kyynärvarteen. Onneksi se asettui illalla. Parin tunnin koirakävely oli ehkä sittenkin hyvästä? Tänään on parempi päivä. Valmennuksessa juoksu tai kävely ulkona ei tärissyt tai koskenut niskaan. Kinesioteipit ovat edelleen tukena ja valkussa pidin myös kauluria. Jospa niska alkaisi vihdoin asettua. 

Lykky ottaa aurinkoa kapeassa valokiilassa yhtenä 

lokakuun päivänä.