Hiljaa

Tämä Haloo Helsingin "Hetki on kaunis" sopii tämän tekstin taustamusiikiksi.

Vietin vapaapäivää pitkästä aikaa. Ajoin aamulla Lykyn kanssa hallille treenaamaan. 

Alatalon Vappu neuvoi meitä muuriongelmassa. Hän jaksaa tsempata minua muutenkin. Olen iloinen, että hän kuvailee Lykkyä herkkyytensä vuoksi vaativaksi ohjattavaksi. Hänen ohjeidensa mukaan otin muurin mukaan vähän muokattuun etäisyyden arvioinnin sarjaan. Lykky tiputti ensimmäisen neljän toiston aikana muurin kalikan kolmesti. Olin suorastaan innoissani! Muuri on siis hivoitellen hyppäävälle Lykylle oikeasti hankala, mutta nyt päästään hoitamaan asia pois päiväjärjestyksestä. Muokkasin sarjaa kahteen otteeseen ja lisäsin häiriötä. Muilla toistoilla Lykky piti kalikat ylhäällä. Jatkamme harjoituksia.

Sitten siirryin radan puolelle. Se olikin kiva rata. Oli takaakiertoja ja pyöritystä, myös puomin ali menevä putki, jonka jälkeen joutui leijeröimään koiran toiseen putkeen. Oli myös 4 välistävetoa peräkkäin. 

Eka kerralla Lykky unohti ottaa puomin ylösmenon. Huusin "oijjoijjoi" ja vein koiran ääneti lähtöön. Jatkossa se täppäsi tassunsa ylösmenolle kunnolla. Se ohjautui valtavan hyvin. 

Kesken pyöritysten tajusin aivan turhaan hokevani "Lykky! Tässä!" ja muistin sen toisen jutun (muuriharjoitusten lisäksi), minkä päätin Lykyn juoksutauon aikana: Alan ohjata sitä mahdollisimman ääneti. Koska en kerran osaa avata suutani oikeassa kohtaa, vaan möläytän aina jotakin, kun se on riman päällä, jolloin koiraparan pää nousee kuuntelemaan ja takajalat tippuu, tiputan yhden häiriötekijän pois. Lykky on valtavan herkkä ohjaussignaaleilleni ja pyrkii toteuttamaan ohjaustani mahdollisimman nopeasti, joten ääniapu on varmasti ollut vähämerkityksisin ja selvästi suorastaan haitallinen. Kontaktit käsken vielä suullisesti, samoin kepit ja jotkin erottelupaikat, jos on pakko, mutta muuten aion kokeilla vaiti ohjaamista. 

Testasin tätä radalla. Koin jonkin sortin ahaa-elämyksen. Pystyin keskittymään paremmin ohjaamiseen, kun ei tarvinnut puhua. 4 takaakiertoa työntämällä sujuivat ilman sanoja. Luulen, että Lykky osaisi myös kepit ilman käskyä. Ehtiihän tässä kokeilla. Siinä hiljaa koirani kanssa treenatessa pystyin keskittymään myös Lykkyyn paremmin, sen hengitykseen, liikkeeseen, innokkaaseen hinkumiseen, esteiden lukitsemiseen. Siinä oli jotakin maagista yhteenkuuluvuuden tunnetta ja siihen liittyy tämän kerran kappalevalintakin.

Jäähdyttelylenkillä Lykky kakki ensin normaalisti. Sitten se yritti kakkia useita kertoja muutaman kymmenen metrin välein. Läähätti ja tuijotti minua kivuliaan oloisena. Silloin tajusin, että juuri eilisiltana se lussutti fleece-torkkupeittoa eikä vaan lussuttanut, vaan myös nieli sitä. Torkkupeitto muistuttaa nykyään isoäidin pitsiliinaa. Suolitukos! Tämän välähdyksen jälkeen treenin euforia kääntyi totiseksi peloksi koiran tilanteesta. Soitin tutulle eläinlääkäriasemalle, että mitäs tehdään. Sinne päästiinkin heti näytille, jottei tarvitse viikonloppua vasten murehtia.

Lykky käyttäytyi vastaanotolla mallikelpoisesti. Se tervehti eläinlääkärin ystävällisesti ja oli tutkimuspöydällä aloillaan. Se tutkittiin läpikotaisin ja tultiin siihen tulokseen, että suolitukosta ei ole. Sain ohjeen antaa parafiiniöljyä varmuuden vuoksi. Todennäköisimmäksi syyksi oireiluun jäi se, että Lykky reagoi treeniin mahallaan. Sehän teki sitä nuorempanakin. Nyt en antanut sille edes aamuruokaa ennen halliin menoa. Kotiin tultua se söi normaalisti. Seuraan sitä vielä. Fleecepeitto lähtee. Punnitsin Lykyn lähtiessäni, se painaa 26 kg tyhjällä mahalla (mahdollinen fleecekin painaa vähän).

Lysti saa nyt 5 päivän välein vahvemmasta pullosta siedätysainetta. Eilen meidän treenit jäivät väliin, koska sen toisessa takatassussa oli uusi ihorikko. Tassuja tutkiessani hoksasin, että tassukarvat olivat ihan kovat ja tikkumaiset. Tuota meidän katua suolataan intensiivisesti ja vaikka on ollut pakkasia ja lunta, suolaa silti imeytyy tassukarvoihin. Se nyt ainakin pahentaa tilannetta. Jatkamme tassujen huuhtelua.