sunnuntai 31. elokuuta 2014

"Hyvää iltapäivää hyvät koiraurheilun ystävät."

"Ja tervetuloa Heinolaan seuraamaan agilitya. On pilvistä, lämpötila on 12 ja tuulee pohjoisesta. Täällä on kuulemma aina ollut hellekisat, oli ne sitten touko- tai syyskuussa, mutta nyt taika on murtunut ja tässä on takakontista kaivettu pilkkihaalari päälle, jotta tarkenee kuuluttaa. Onneksi välipalaksi voi hakea muurinpohjalettuja.

Seuraamme jälleen Lystin menoa ja siellähän se lähdössä jo odottaakin. Rataa on muutettu minien jälkeen ja siinä on monta putkiansaa, joiden ohjaamista ohjaaja etukäteen kauhisteli. Näin lähdetään matkaan, ensin hyppy, sitten rengas ja keinu. Ja oivoi, Lysti kiirehtii keinulta liian aikaisin pois ja siitä tuomari nostaa kätensä virheen merkiksi. Siitä jatketaan muurilta kiemurahypyille ja samalla on ensimmäinen ansaputki ohitettu. Ohjaaja vekkaa lisää ja saa Lystin u-putken oikeaan päähän. Sieltä kaksi hyppyä ja käännös puomille. Hyvin ottaa Lysti nämä kontaktit. Matka jatkuu putkeen, jonka jälkeen heti on toinen putki, jonne ei mennä. Ohjaaja on jäänyt sivuun, saa Lystin kääntymään. Se ohjautuu hienosti hypylle, mistä putkeen. Ja taas on väärä putkensuu edessä, mutta ohjaaja ottaa puolivalssilla Lystin miltei putken suulta ja saa sen poimittua oikealle tielle. Tästä pitkittäinen hyppy ja A:lle, mistä putkeen. Vielä kolme hyppyä ja maalissa...näin!"

- "No nyt on tulokset esillä. Nollatuloksia tuli 3, Lysti on heti neljäntenä ja aika on hyvä, etenemä 5.15 m/s. Vieressäni on ohjaaja. Miltä tuntuu?"
- "Kismittää tuo keinu tietysti. Olin kyllä Lystin vieressä ja käskytin ihan kunnolla, mutta ei se vaan kestänyt. Muuten meno tuntui hyvältä. Olen tosi ilahtunut noista putkien ohituksista. Siellä oli 4 paikkaa, missä olisi voinut sujahtaa väärään putkeen, mutta niin ei käynyt. Tässä on edistytty."
- "Onnea seuraavalle radalle."
- "Kiitos."

"Hyppyrata on nyt vuorossa. Lysti on taas lähtöpaikalla. Ohjaaja ei tiedä, onko vihelletty ja kysyy sitä tuomarilta. Lähtölupa on, mutta Lysti tulkitsee ohjaajan puheet lähtöluvaksi, mutta onneksi koira ei ylitä lähtölinjaa. Ohjaaja pyytää sen uudelleen lähtöpaikalle. Ja siitä lähtee hyppy, rengas, hyppy ja putkeen. Taas on tämän putken edessä toinen putki, jonne ei mennä, vaan käydään sivulla tekemässä takaakiertohyppy. Lysti uskoo ohjausta ja tekee työtä käskettyä. Tästä u-putkeen ja 3 hypyn kaarrokseen, josta olisi taas suora linja väärään putkeen. Mutta ohjastaja vekkaa ja Lysti tottelee, se on kuin ihmisen mieli! Sieltä viskileikkauksella koira putkeen ja kohta pussiin. Pussista hypylle, kääntö valssilla ja heti perään persjättö. Koira tulee nyt hienosti ja ohjaaja on hyvin edellä. Tässä on kiire takaakiertoon, mikä suoritetaan u-putken edessä. Lysti ei sujahda putkeen, vaan kiertää nätisti hypyn taakse. Ja siitä u-putkeen. Ohjaaja rientää putken toisen pään luo, kääntää Lystiä 180 astetta ja näin aukeaa 3 hypyn loppusuora, missä Lysti oikein kiihdyttää ja näin loikkaa puhtaasti viimeisenä olleen okserin. Se on nollatulos ja pari menee tässä vaiheeksi toiseksi."

"Palkintojenjako on menossa. Pari tuli kolmanneksi ja palkitaan kotimaisella lasikulholla ja puruluulla. Odotan, että omistaja tulee pois palkintojenjaosta. No miltäs nyt tuntuu?"

- "No hyvältä tuntuu. Eipä olla aikoihin palkintopallilla oltukaan. Lysti tuntui hyvältä koko päivän. Se ohjautui, mutta oli silti vauhdikas. Tuntui paljon paremmalta mennä sillä nyt, kun eilen päästiin harjoittelemaan. Ilmeisesti joku allergisoiva kasvi on lopettanut kasvukautensa, koska viikkoon ei olla pidetty tossuja ja tassut ovat silti olleet kunnossa. Nytkin ne ovat moitteettomat, tarkistin ennen ratoja ja niiden jälkeen. Jospa tästä päästään treenaamaan ja varsinkin ulkoilemaan normaalisti."

- "Millaiset on syksyn suunnitelmat?"
- "Treenataan omassa ryhmässä ja ulkopuolisten koulutuksissa ja kisataan, mikäli terveinä pysytään."
- "Hyvää kotimatkaa."
- "Kiitos, samoin."

lauantai 30. elokuuta 2014

Laumalenkki ja agility x 3

Viikolla en ollutkaan ryhmätreeneissä, vaan irtolaumalenkillä Marian luona Lykyn kanssa. 2 tuntia seurasin 7 koiran lauman jolkottelua. Opin taas paljon uutta koirien viestinnästä ja siitä, miten ihmisten puhe, katse, liikkeen rytmi, hengitys, siis ihan kaikki, vaikuttaa koiriin. Näitä jatketaan. Tämä kuuluu Projekti Vireen jatko-ohjelmaan.

Tänään kävin katsomassa Saija Mustosen koulutusta jonkin aikaa. Sen jälkeen kävin testaamassa rataa ensin Lystillä. Lysti luki ohjauksiani hyvin ja armahti myöhästelyjäni. Niiston se osaa, vaikkei sitä juuri olla opeteltu. Yhdessä kohtaa valssini taas venähti ja sitä paikkaa treenattiin eri ohjauksilla. Valssi oli paras vaihtoehdoista kääntämään koiraa. Persjättö tuntui itsestäni sujuvalta, muttei kääntänyt Lystiä tarpeeksi.

Sitten kokeili seurakaverin kelpietä, joka on nopea eikä katso niin suopeasti huonoa ohjausta tai myöhästelyä kuten Lysti. Olen kuvitellut, että lyhytlaukkaisempi koira on helpompi ohjata kuin pitkälaukkainen, mutta joudun syömään sanani. Lyhyellä laukalla pääsee niin lujaa (ja ehtii väärään suuntaan), ettei silmät pysy perässä. Onneksi sain Marjalta asiantuntevia neuvoja ja saatiin hyvääkin pätkää. Mm. tällekin koiralle kuuluu näyttää hidastukset - ja olla ajoissa. Koira on kyllä osaava. Kokeillaan uudelleenkin.

Sen jälkeen otin Lykyn. Aluksi teetin puomin ja A:n ylösmenoja pallolla palkaten. Radan ohjaamisessa koira tuntui tutulta. Sekin osaa niistomerkkauksen. Teki hyvää rataa. Radan tuoksinassa ylösmenokontaktit oli siinä ja siinä. Otin niitä vielä lopuksi erikseen 1-2 esteen takaa. Jos heristän kädelläni ikään kuin siinä olisi lelu, koira täppää. Yritän merkata ylösmenoja niin pelkän käskytyksen lisäksi. 

Kuva yhdeltä sateiselta mökkireissulta.

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Ilta-agilitya

Päivällä, pitkästä aikaa, jumppautin molempia jumppapallolla. Lisäksi nostelin ristikkäiset jalat molemmilta 40 x. Lysti tahditti nostoja hamuamalla ranteitani sitä mukaa, kun vaihdoin jalkoja. 

Illalla kurvasin hallille molemmat koirat seuranain.

Lysti

  • Keppilähetyksiä: Jos ohjaan sulkukulmaan ulkopuolelta, koiruus menee herkästi toiseen väliin. Jos jaksan pitää ohjauksesta kiinni tarpeeksi pitkään, Lysti menee oikeaan väliin. Itsenäistä keppien hakemista täytyy siis kehittää - ja pitää myös huoli, etten itse ohjaa kakkosväliin.
  • Radan tynkää tehtiin myös. Takaakierto marekovicilaisittain sujui hyvin. 
  • Keinulla Lysti uskalsi edetä loppuun, vaikka jäin taakse. Rohkea Lystikki!
  • Hyppyjen leijeröinti ei kyllä onnistunut.
  • Puomilla olisin treenannut ylösmenoja, mutta Lysti ei ostanut ylösmenoideaani. En jaksanut hinkatakaan. (Pitäisi, tiedän.)
Lykky
  • Aluksi vireen lasku narupalloa vilauttamalla. Koira hypnotisoitui heti. Palkaksi hyppy ja lelu.
  • Puomin ylösmenoa ruoka- ja pallopalkalla. Sen jälkeen, kun Lykky oli nähnyt pallon, se söi ruuat, mutta tuijotti koko ajan taskua sillä silmällä, että tuon minä haluan. Uskoin koiraa ja palkkasin sillä. A:n ylösmenot sujuivat hyvin myös putken kautta. Keinun ylösmenolle Lykky on aiemmin osunut pelkällä keinu-käskyllä. Eipä osu enää. Gnaaah. Gnymph.
  • Keppilähetyksiä eri kulmista, Lykky oli näissä varman oloinen.
  • Kokeilin Lykyllekin marekovicilaisen, ei ongelmaa. 
Tiedoksi: Jos tietokoneen hiiren sisällä valokennon edessä on koirankarvoja, tekstin maalaaminen on tosi vaikeaa.

maanantai 25. elokuuta 2014

Luontoretki

Löysin lähikunnan luontopolun (Orrainpolku), jota teki mieli lähteä kokeilemaan jo kesemmällä. Oli vaan niin helle, että siinä ei olisi ollut järkeä. Lykyn kanssa en ole ikinä millään pidemmällä luontolenkillä käynytkään. Lystin kanssa kävin aikoinaan kahdesti Repovedellä ennen kuin selkä hajosi.

Sunnuntaina lähdimme vähän ex-tempore. Mukaan otin kameran, litran KevytOloa, Lykylle litran possunsydämen keitinlientä ja 2 välipalapatukkaa. Jätin juotavat autolle. Jos polku on 9.4 km, ajattelin pärjääväni ilman tankkausta. Kartan mukaan polku menee kirkkaan vesistön rannalla, joten tiesin Lykyn saavan sieltä juotavaa. Karttaa en tullut tulostaneeksi, mutta tietokoneen näytöltä piirsin vähän mutkia keltaiselle liimalapulle. Mukanani oli siis vain kameralaukku ja 2 välipalapatukkaa. :D Eihän mulla ole normaalilenkilläkään mitään mukana.

Lykyllä oli vetovaljaat, jotka istuvat sille parhaiten. En antanut vetää kuin pahimmat ylämäet. Juurakkoiset polut ja etenkin pitkospuut olivat tosi liukkaita sateiden jäljiltä.


Polku oli hyvin merkattu. Punaisia täpliä oli puissa 10-15 metrin välein ja kylttejä tiuhaan. Tajusin alkumatkasta, että eksyminen ei voi olla mahdollista enkä harmitellut kartan puutetta sen enempää. Ilma oli yllättävän lämmin, 20 astetta ja aurinko paistoi miltei koko ajan. Polku kulki metsän siimeksessä, joten liian kuuma ei tullut. Riitti, että raotin takin vetoketjua. 

Mustikoita oli älyttömästi. Luulin, että mustikka-aika on mennyt, mutta nämä mustikat eivät siitä välittäneet. Ne olivat makeita ja sormenpään kokoisia. Hompsin niitä suuhuni kävelyn lomassa. Jos paikka olisi lähempänä, olisin tänään käynyt sieltä poimimassa sangollisen mustikoita.

Hyvin oli hiljaista. Yksi seurue ohitettiin. Hiljaisuus oli tämän paikan ehdoton plussa, sitä lähdin metsään hakemaankin. Toista oli Repovuorella, jossa eka kerralla kuljin osan matkaa hanhenmarssia muiden turistien seassa.

Suurin nähtävyys oli Luotolahden vuori ja siltä aukeavat maisemat. Muuten polku kulki tavallisessa metsässä. Tiirasin sopivia uimapaikkoja, mutta vuoren vieressä ranta oli niin jyrkkä ja lohkareinen, että Lykky olisi satuttanut itsensä. Laavulla oli iso laituri ja pikkulaituri. Jälkimmäiseltä Lykky pääsi uimaan ja juomaan.



Tässä kohtaa oli kävelty 1,5 tuntia. Jatkoimme vielä jonkin matkaa polkua pitkin, kun tulimme risteykseen, missä polkua pitkin lenkki olisi jatkunut 3 km, mutta vierestä alkoi hyväkuntoinen metsätie. Onneksi oli kännykkä mukana, jolla sain kartan auki. Sen perusteella tie vei suoraan parkkipaikalle. Koska jalkoihini koski (ei ollut kamalan fiksu veto lähteä rasitusvammaisilla jaloilla tuonne) ja oltiin jo parhaat palat nähty, käveltiin tietä pitkin autolle. Ratkaisu tuntui oikealta. 

Tasan kaksi tuntia kesti meidän reissu. Autolla juoma maistui Lykylle mainiosti. Join itsekin pari kulausta, mutta en voi sanoa, että olisin ollut janoinen. 


Olen nykyisin surkea pakkaamaan, ahdistun jo ajatuksestakin enkä halua lisäkantamisia. Siksi lyhytkestoinen reissu sopii meille parhaiten. Lystiä olin ottamassa mukaan, mutta lirissä olisin ollut, jos se olisi alkanut linkata. Tiirasin tuolla käärmeitä sillä silmällä ja tuumiskelin, että mitäs sitten tehdään, jos kyy puree. Onneksi yhtään luikeroa ei nähty. 

Olen tosi tyytyväinen, että reissu heitettiin. Mitään yltiöhuikeaa se ei tarjonnut, mutta sain sen rauhan, liikunnan ja Lykky-reissun, mitä olin kaivannut. Viikonloppuisin ei monta tilaisuutta tule, vapaaviikonloppuja ei (agilitylta) juuri ole eikä sopivia ilmoja, saati, että fysiikkanikaan kestäisi. Tämä retki oli niitä juttuja, että jos et nyt lähde, niin milloin sitten. Että haluatko vanhainkodin kiikkustuolissa katua tehtyjä vai tekemättömiä asioita. 

lauantai 23. elokuuta 2014

Ulkotreeniä lisää

Treenasin molempien koirien kanssa ulkokentällä.

Lysti

  • Hiottiin puomin ylösmenoja, joista on tullut nyt virheitä. 
  • Treenattiin muutama tiukka käännös.
  • Pujottelussa harjoiteltiin "ulkopuolelta" lähettämisiä. Ei koira erehtynyt kertaakaan, vaikka kulmat olivat vaikeita. 
  • Pituudella 180 asteen käännökset olivat kaikki hyviä. Viime kisoissa koira hylkyradan jälkeen hyppäsi pituuden sivusta ulos.
Lykky 
  • Aluksi laskin vireen lelua heiluttamalla. Tällä kertaa ei ollut edes viehettä, vaan liinan päässä ollut lussupallo. Toimi silti. Pidin samaa lelua myös etäpalkkana. 
  • Puomin ja A:n kontakteja ruoka- ja lelupalkalla. Meni pitkään hyvin, mutta joka kerta hommaa vaikeuttaessani teki ekalla virheen. Sitkeässä on toiminnan uudelleenkirjoitus. Mutta kun tekee ajatuksella, täppää upeasti oikeaan kohtaan, vaikka juoksen edellä. Olisiko taas tullut 20 toistoa?
  • Vahvistin myös alastulokontakteja, joissa oli torstaina haparointia, kuten nytkin. 
  • Kepeillä ei ongelmaa.
Lopuksi lutrattiin muutaman metrin levyisellä kirkkaalla purolla. Koirat saivat juoda ja jäähdyttää itsensä. Sitten käveltiin metsässä hissukseen. Ei hassumpaa!

Selässä ei ilmeisesti ole tarpeeksi, koska jalkojeni vanhat rasitusvammat ovat vaivoinani. Siksi viime sunnuntain kisoissa menin vain kaksi rataa kolmen sijaan. Huomiset Lystin kisat peruin samasta syystä - tosin perumista vahvisti viime sunnuntain päätös säästellä nyt sen tassuja. Säästän samalla itseäni tassustressiltä. Olen laiskotellut tossujen pukemisessa ja käyttänyt Lystiä metsäpoluilla ilman tossuja. Toivon, että tassut karaistuvat sopivasti, mutta säästyisivät allergiaoireilta. Jälkimmäisten putkahtelu ei olisi ihme, koska koira on allerginen myös maaperähomeille. Uusien allergiatestien tuloksia odotellaan vielä. 

Lykky kirmaa kuivaa maata karkuun häntä pystyssä.

torstai 21. elokuuta 2014

Ulkotreeni

Parina päivänä on keskitytty ulkoiluun ja kuntoiluun.

Tänään pidettiin ryhmätreenit eka kertaa ulkokentällä ja oli hyödyllistä. Ratana oli Lahikaisen Marjan tekemä kakkosluokan rata. Ensin mentiin kisamaisesti, sitten hiottiin. Lykyn kanssa olisi tullut hylkäys. Erehdyin jostakin syystä A:n jälkeen väärälle puolelle ja ohjaus meni pipariksi.

Huomiot:
  • Lykky tuntui eka radalla ihan kisakoiralta. Se menee lujempaa ulkona kuin sisällä. Lisää ulkotreeniä!
  • Se kääntyy edelleen hyvin, kun näytän ajoissa. Tiukassa käännöksessä yhden käden merkkaus on parempi kuin levahtava valssini. Mulle merkkaus on luontevampi ja Lykky kääntyy sillä paremmin.
  • Alastulokontakteilta koiralla on kiire. Niitä rauhoitettiin.
  • Puomille tuli monta hyvää ylösmenoa radan osana. A:lle myös. Pari kertaa piti paikata. Lopuksi palkkasin hyvistä kontakteista erikseen.
Minulla oli Lystikin mukana. Harjoittelin molempien kanssa kentän laidalla rauhassa olemista. Molemmat kiihtyivät alkuun, rauhoittuivat kiellolla. Hengailua on harjoiteltava lisää.

Lopuksi käytiin ryhmälenkillä: 1 kelpie, 1 bc, 1 irlanninterrieri, 3 belgiä (joista 2 omaani). Arvostan tätä ryhmämme tapaa. 

maanantai 18. elokuuta 2014

When life gives you lemons, make lemonade.

Piti kaivaa vanha sanonta otsikoksi. SAGI myönsi parakilpailuoikeuden. Eli voin jatkossa osallistua para-agilitykilpailuihin ja -koulutuksiin. Hyvää on se, että myönsi. Huonoa on se, että olen taas yhdellä mittarilla mitattuna virallisesti raihnainen. 

Lisää kontakteja

Eipä auta itku markkinoilla, joten treeni jatkuu. Aloitan kuitenkin aamusta. Oli lomapäivä (ensi kesänä pidän kaikki putkeen heinäkuussa, kun on oikeasti kesä), joten lähdin käymään mökillä molempien kanssa. En laittanut Lystille tossuja, ajattelin, että nauttikoot ja uikoot sydämensä kyllyydestä. Harmi, että satoi, mutta koiria se ei haitannut.

Sieltä tultua elvyttiin jonkin aikaa kotona ja lähdin Lykyn kanssa agilitykentälle. Se hakeutuu ilman edeltäviä esteitä ylösmenokontaktille, mutta vauhdin kanssa huitaisi ekalla yli. "Oijjoijjoi", valitin ja otin uusiksi. Sitten osui. Sen jälkeen pystyin vedättämään kunnolla ja koiruus täppäsi ylösmenon. Tätä myös A:lla, siinäkin ekalla koira pyyhälsi ohi. Toistoja tuli varmaan se 20 tai 25 taas. Palkkasin osan lelulla. Toistoja on nyt alla 290.

Treenattiin myös siivekkeen ympäri kierrätyksiä. Niissä etupuolen merkkaaminen toimii parhaiten. Niisto on jotenkin kömpelö minulle. 

sunnuntai 17. elokuuta 2014

10 ja hyl

Ei ollut meidän viikonloppu.

Eka agilityrata oli Lystin kanssa hyvä. Luulin, että puomilta tuli vitonen, mutta tulikin kymppi. Ihan vauhdikas ja kivan oloinen oli muuten.

Hyppärillä valssini oli myöhässä ja Lysti jatkoi matkaa seuraavan hypyn yli eli hyl sieltä.

Meille on kisoista kertynyt juttuja, joita pitäisi treenata, mutta tassujen takia ei pysty. Esimerkiksi en luota enää Lystin keppienhakutaitoon tietyistä kulmista tietyillä lähetyksillä ja niiden välttämiseksi pitää keksiä kummallisia ohjauksia. Pitää tämä kisaaminen jättää, kunnes saadaan välillä treenatakin eikä tartte aina jännätä, onko kisa-aamuna tassut kunnossa vai ei ja paljonko ne ottaa sorasta ja ties mistä itseensä. Ei autolla tassujen huuhtelu ja koiralle kenkien laitto mitään luksusta ole. Eli loppusyksystä jatketaan näillä näkymin. Lykyn kontaktit pitää saada kuntoon, joten ei senkään kanssa kannata kisata. Hohhoijaa.

lauantai 16. elokuuta 2014

5 ja hyl

Eipä riittänyt kiri ylösmenokontaktin kanssa näihin kisoihin. Ekalla radalla Lykylle tuli puomin ylösmenolta 5 vp. Kyllä se yritti osua, ettei se ihan roiskaissut. Parissa kohtaa olin vähän myöhässä valssaamassa, mutta ei Lykky häiriintynyt. Edes rimoja se ei tiputellut. Nopeasti se rataa menee in-out-hypyillään, oli useita sekunteja nopeampi kuin muut tuloksen saaneet, mutta eipä auta jossittelu.

Toisella radalla aloin ennen keppejä valmistautua puolivalssiin, jolloin Lykky luki kauempana olevan putken seuraavaksi esteeksi. Olisi pitänyt luottaa peruskäännökseen. Toisessa kohtaa ennen puomia se lähti eri putkelle. Tässä kohtaa tuomari ravisteli putkea oikeaan asentoon, en tiedä vaikuttiko se vai se, että itse rytmitin, minkä Lykky tulkitsi käännökseksi? No, ei sillä väliä, paitsi jatkossa ohjausten kannalta. 

Kisat ykkösissä jatkuu vähän toivottoman tuntuisena jo. Yritän tosin psyykata itseäni, että nyt meillä on selkeä ongelma (ylösmenokontaktit) ja hoito siihen. Muuten paketti olisi jo (vihdoin?) kasassa. Jotten unohda - vieheleikitin Lykyn ennen kisapaikalle menoa. Se on sopivaa lämmittelyä.

perjantai 15. elokuuta 2014

Toistoja lisää

Lyskyn kanssa ajelin aamulla hallille. Vieheleikitin aluksi. Mulle tulee ajoittain sellainen olo, että Lykky tarvitsee nollausta. Olo tuli tänään.

Sen jälkeen tehtiin nyt A:n ylösmenoja. Ensin ruokapalkalla, sitten lelulla. Lykky syö kohtalaisen kiltisti ruuat, mutta vilkuilee koko ajan taskuihini: "Milloin se oikea palkka tulee?" 

Kokeilin myös eilisiä niistoja, mutta Lykky ei niissä ainakaan vielä kokoa itseään hyvin. Kun merkkasin riman etupuolen, koira kääntyi hyvin. Ehkä jatkan niillä jatkossakin.

Ulkokentällä harjoiteltiin vielä A:n ylösmenokontakteja ja kahdesti tehtiin keinu. 

Kontaktit ovat edistyneet, mutta kesken ovat vielä. Tarkennettuna: koirallani on ajatus, että kannattaa täpätä ylösmenokontakti, mutta välillä se vauhdin huumassa unohtuu ja silloin se loikkaa. Ja senhän se osaa.

torstai 14. elokuuta 2014

Agilitylla jatketaan

Lykky oli tänään iltatreenissä mukana. Ensin teetin pari toistoa puomin ylösmenoa, sitten mentiin radalle.

Harjoiteltiin niistoa. Minun pitää muistaa ottaa askel oikeaan suuntaan niistettyäni. 

Puomin kontakti oli hyvä.

180 asteen käännöksessä voin kääntää rintamasuuntani Lykkyä vastaan. Silloin kääntyy hyvin. Se kääntyy kivasti pehmeästäkin rytmityksestä. En oikeastaan itse edes huomannut, että rytmitin. Hieno yhteistyön tunne. Jotenkin osaan hetkittäin automaattisesti säädellä välissämme olevaa kuminauhaa.

Kepit se hakee hyvin. Harjoittelin niille niistoa myös.

A:n ylösmenolla koira loikkasi. Sillekin otettiin kuuri ja sen jälkeen koira osui kontaktille. Tämä on aika kesken vielä. 

Lopussa oli A:lta lähtien S:n mallinen rata. Ensin hypyt, joille kokeilin valssia. Oli hidas. Persjättö oli parempi. Sitten lähetettiin koira J:n malliseen putkeen ja sen jälkeen piti ehtiä koira törkkäämään hypylle ja kääntämään okserille. Tätä törkkäyskohtaa treenattiin. Piti ehtiä persjätöstä tosi hyvin ja lisäksi jarruttaa sopivasti ja ohjata koira sopivasti hyppyjen yli. Onnistui se lopulta. Osasissa. :D

***

Lystin verikokeista vastattiin osa. Foolihapon pitoisuus on edelleen matala, vaikka sitä menee yhä isoja annoksia. Kertoo imeytymishäiriöstä. Lisäksi B12-vitamiinipitoisuus on laskussa kuurin jäljiltä. Eipä imeydy sekään kunnolla. :( Odotetaan vielä allergiatestien tulokset. Pohjolaan lähti 340 euron lasku. 

Ehdin ottamaan eilen Lystin jalan rakkulasta kuvan ennen sen puhkeamista. Kuvassa tuo vaaleanpunainen muutosalue on turvonnutta ihoa, noin puolet rakkulasta. Rakkula hyllyi sormen alla ja ylsi anturan mustan osion alle. Hetken päästä se oli puhjennut, jolloin tuon mustan alla oli myös vereslihaa. Hyvää tässä on se, että tossu jalassa koira ei linkuta.


keskiviikko 13. elokuuta 2014

Lykyn agility

Kävin eilisiltana Lykyn kanssa hallilla. Treenattiin ensin pelkkiä puomin ylösmenoja, sitten otatin vauhtia putkesta. Lykky teki 100 % virheetöntä työtä. Siirryimme ratapätkään, jolla oli puomin ylösmeno ja jes - koira osutti askeleensa just, kuten kuuluu! Näitä muutama lisää, edelleen Lykky oli virheetön. Pystyn menemään Lykyn edellä eli en hidasta puomia. :)

A:lla on systeemi edelleen kesken. Ekan loikkasi, mutta sitten muisti, kuinka mennä.


Toistoja tuli nyt noin 25 eli yhteensä niitä on takana 230, jos lasketaan mukaan metrin lankulla suoritetut arviolta 40 toistoa. Jostakin olen kuullut 200 toiston säännöstä ja se näyttää Lykyn kohdalla pätevän. Ei sillä vielä vanhaa muistijälkeä uudelleenkirjoiteta kokonaan, mutta jotakin on opittu.

Näissä kuvissa pitäisi olla vesitiivis kamera.
Tänään kävin Lystin kanssa eläinlääkärissä. Se painoi 10 tunnin paaston jälkeen 21.5 kg. Verikokeet otettiin allergiatestejä ja vitamiinimäärityksiä varten. Eläinlääkärissä ei ollut tossuja jalassa. Lysti mennessään pissi nurmikolle. Kotiin tultua sillä oli rakkula tassussa. Nyt on taas sinkkisalvaa ja tossu siinä. Keljuttaa. Siedätyshoitoa kaavaillaan tosissaan. Se tutkimusten mukaan auttaa vähintään 70 % koirista. Toivottavasti Lysti kuuluu siihen sakkiin.

maanantai 11. elokuuta 2014

Kuvia

Kävin Lykyn kanssa uudelleen rannalla. Kuvia, silvuplee.

Vesihiihtoa ilman suksia ja moottorivenettä.
Nousukiito
Liito-Lykky
Siellä se Lykky on.

sunnuntai 10. elokuuta 2014

Vesielämää ja agilitya

Olin Lykyn kanssa mökillä, missä, aah ihanaa, oli kirkasta vettä. Lysti ei päässyt, koska nurmea on rannassa ja tossut olisivat olleet tiellä vedessä puljaamisessa. Lykky juoksenteli maalla ja vedessä ja ui. Minäkin uin pitkään. Varjoa oli sopivasti ja vilvoittava tuuli kävi. Oli kivaa.

Illalla lähdin viettämään Lystin kanssa laatuaikaa hallille. Harjoittelin keppilähetyksiä ja niistoa kepeille vaikeista kulmista. Ei vuffe (tai minä) nyt erehtynyt. 

Sitten mentiin rataa. Kokeilin sinne japanilaista sekaan ja se toimii. :) Lopuksi palkkailin Lystiä kontaktien alastuloilla. 

***

Ja he kaikki nukahtivat illalla onnellisina.

lauantai 9. elokuuta 2014

Agilityhallilla

Klo 22 alkaa olla jo pimeää ja minua ahdistaa, koska suuntaus on ihan väärä. Yhyy.

Ennen pimeän laskeutumista kävin hallilla molempien koirien kanssa. Lysti sai tassutella tossuillaan halliin saakka, missä riisuin siltä kengät ja puin ne ennen ulosmenoa takaisin. Toivon tosissani, että siedätyshoito toisi apua.

Lykyn ohjelmaan kuului puomin ylösmenot sisällä ja ulkona. Sisällä puomi sujui hyvin. A ja ulkona ollut puomi haastoivat alkuun. Toistoja tuli taas noin 20. Aloin palkata välillä lelullakin, koska Lykky sitä katseli haikeasti. Teetin sillä 180 asteen käännökset hypyllä. Kolmantena harjoiteltiin keppilähetyksiä ja häiriötä niillä. Kävely koiraa vastaan lelu kädessä oli liikaa, oli helpotettava. Oli aika tyhmä häiriökin. :S

Lystillä treenasin myös keppilähetyksiä. Lähetin sen "ulkopuolelta". Taas tuli virheitä alkuun. Tiedänpä, mitä treenata. Toisena harjoiteltiin 180 asteen käännöksiä. Hitaassa vauhdissa ok, kovemmassa vauhdissa edistyminen on siinä ja siinä.

Lopuksi metsäteitä pitkin. Koirat olivat tosi kivasti ja tunsin niiden seurasta suunnatonta iloa.

torstai 7. elokuuta 2014

Ylösmenoja ja käännöksiä

30 varjossa on vaan edelleen, paitsi tänään oli vähän alle, satoikin. 

Lykyllä olen jatkanut ylösmenon vahvistamista. Sunnuntaina toistoja tuli puomilla ehkä 10, maanantaina 20, eilen 20, tänään 25 = 75. Lisäksi kotona on tehty samaa lankulla, toistoja varmaan 40 = 115 toistoa. Kokeilin tänään hallilla, siirtyykö oppi A:lle itsestään. Ei siirtynyt automaattisesti, mutta muutamalla toistolla Lykky oli jyvällä. Puomilla alan liittää jo käskysanaa "kii" mukaan, koska koira alkaa olla niin varma tekemisestään.

Eilen vahvistin pallolla Lykyn käännöksiä ja huomasin jännän jutun. Olin vahvistanut Lykyn vasemmalle kääntymistä pallolla. Vein Lykyn A:n taakse ja laitoinkin pallon oikean siivekkeen taakse. Käskytin sen putkeen ja ohjasin kääntymään oikean siivekkeen ympäri. Eipä kääntynyt, vaan kääntyi vasemmalle, missä oletti pallon olevan. Ainakin kolmesti se kääntyi väärään suuntaan, sitten uskoi ohjaustani ja sai palkan. Tämän jälkeen se katsoi ohjaukseni tarkemmin. Testasin tänään saman. Vein Lykyn taas A:n taakse pimentoon ja laitoin palkan (vihertävä pallo keinonurmelle) jomman kumman siivekkeen taakse. Lykky ohjautui, kuten kuuluu. Tänään olisi ollut ryhmätreenit, mutta mulla on kintut niin kipeät, etten uskaltanut juosta, joten treenattiin vain kontaktit ja nuo käännökset.

Lystin tassu on nyt kunnossa. Olen varannut sille ajan eläinlääkäriin ensi viikolle. Katsotaan allergiatestit uudelleen, samoin vitamiinipitoisuuksia. Tämän jälkeen harkitaan siedätyshoidon aloitusta.

maanantai 4. elokuuta 2014

Viehettä ja agilitya

Iltamyöhään ajoin Lykyn kanssa hallille.

Ajattelin, että se kaipaa vieheleikitystä ihan omaan tahtiinsa. Aloitin sillä. Reilu 20 min koira reuhtoikin ennen kuin luopui lelusta eka kerran. Tästä se sai palkaksi uuden leikityksen. Ulkona oli enää 24 lämmintä ja hallissa samoja lukemia, joten jatkoimme.

Harjoittelimme puomin ylösmenokontaktia. Ihan kivasti edistytään, mitä sitä nyt toiselta treenikerralta odottaakaan. 

Lopuksi mentiin sunnuntaista rataa. Fiksasin kaksi tiukempaa käännöstä ennen A:ta ja A:n jälkeen ensin lelupalkalla kuntoon. Tästä on pojan ottama video. Niistoni on kömpelön näköinen, japanilainen on täpärä ja turhan suurieleinen. Ja onhan siellä mulla hiomista siellä täällä. Hidastukset on siksi, että tykkään katsoa eläinten liikkumista hidastettuna. :)

Kataisen Harrin opissa

Tilasin meille Harrin kouluttamaan sunnuntaiksi. Hän oli suunnitellut Keski-Euroopan menoa katseltuaan virtaavan radan, jossa koirat menee lujaa, jossa on sopivasti källejä ja hankala kepeille meno. Jokainen sadasosasekunti puristettiin pois. Pidän Harrista siinä, että koulutus ei ole pelkkää agilitya, vaan siinä otetaan kantaa koiran kouluttamiseen muutenkin.

Heti aluksi oli suora, jossa toinen hyppy pitkittäin, suora putki ja neljäntenä takaakierto. Vaikka aluksi tehtävä vaikutti mahdottomalta, sopivasti lähtemällä ehti lähettää koiran takaakiertoon. 

Pariin kertaan kuului lähettää koira hypylle ja lähteä itse litomaan toiseen suuntaan. Nämä sujuivat hyvin. 

Keppikulma oli hankala ja lisähankaluudeksi vieressä oli rengas. Opettelin niistämään kepeille. En ole sitä juuri harrastanut. Lykky taisi onnistua toisella kerralla, Lysti ekalla. 

Sitten oli japanilaisen paikka. Olen sitä kerran tehnyt Harrin treeneissä pari vuotta sitten. Silloin ei jäänyt ohjausvalikoimaani, nyt jäi. Hirtto-ohjauksella sain molemmat oikeaan putkenpäähän. Olen harrastanut sitä epämääräisemmin aiemmin, mutta noilla ohjeilla ei voinut erehtyä.

Putki-A-erottelu löytyi myös. Se ei tuottanut ongelmaa, mutta sen jälkeen piti ehtiä persjättöön, jotta sai ohjattua seuraavan 180 asteen käännöksen. Käännöstä hiottiin molemmilla koirilla. Nämä pitää ottaa säännöllisemmin myös Lykyn ohjelmaan, jotten menetä sen tiukkoja käännöksiä.

Osallistuin molemmilla koirilla.

Ensin menin Lykyllä. Viehelelu oli taskussani ja sanoin Harrille vilauttavani sitä alkuun. Lykky rauhoittui välittömästi. "Sinä hypnotisoit sen", oli kommentti. Jes!!! En ole vain kuvitellut. :) Ylösmenokontaktin opettamiseen sain palkkaukseen uutta vinkkiä, alan soveltaa pian. Lysky ei tiputtanut yhtään rimaa. Se sai kehuja kroppansa käytöstä.

Lystin kanssa tehtiin miltei nolla ekalla radalla. Tajusin, miten paljon olen sen kanssa edistynyt. Välillä yhteistyö sujuu ajatuksen voimalla. Hiottiin 180 asteen käännöstä. Ekan setin jälkeen huuhdoin sen tassut autolla ja eikös sillä ollut taka-anturassa iho vereslihalla. Siihen loppui Lystin osuus, mutta eka setti oli niin hyvä, että jäi hyvä fiilis silti. 

Nyt on taas uutta treeni-intoa ja hyvä mieli. Hyvä valmentaja nostaa sopivasti itsetuntoa.

lauantai 2. elokuuta 2014

Tassu ja kontakti

Lystin tassu rikkoontui viime treenien jälkeen, tällä kertaa toinen takatassu. Olisi pitänyt pitää tossuja välimatkalla autosta halliin ja takaisin. Tassu on onneksi umpeutumassa, koska huomenna on agilitykoulutusta. Sen verran turhaannuin, että laitoin eläinlääkärille kyselyä, olisiko siedätyshoidosta mitään apua.


Lykyn vieheleikitin aluksi. Sitten jatkettiin kontakteja. Puomin ylösmenolla on länget. Koiruus etenee länkien madaltamanakin pitkin askelin, en tiedä pitäisikö palata kosketusalustaan. Huoh. Vauhtia otettiin muutaman hypyn kautta, niillä treenasin mm. takaakierto-persjättöä, joka oli treenattavien listalla. Ei siinä nyt ollut mitään ongelmaa. Keinun ja puomin alastulolta Lykky varasti pariin otteeseen, turhaan sen jälkeen odotteli kehuja ja palkkaa.