Lykky alkaa olla kunnossa, onneksi.
Lystin kanssa piti lähteä tänään agilitykisoihin. Helle jatkuu eli kisapaikalle oli luvattu 30 astetta. Pohdin, saanko pidettyä Lystin ja itseni tarpeeksi viileänä, mutta keksin ratkaisut. Lisäksi Lysti on hyvä kestämään lämpöä, joten se haaste olisi selätetty, periaatteessa. Mietin, paljonko hiekka-sorakenttä lämpenee paahteessa. Polttaako se koiran tassuja? Paljonko se tuntuu sellaisen koiran tassuissa, joka muuten kesäisin pitää tossuja, jolloin anturat eivät karaistu? Emmin edelleen. Ennen kylmälaukun pakkausta varmistin tassujen kunnon, mikä yllätti ja muutti päätökseni. Musta alue anturassa on parantunut rakkulan pohja, joka kokemukseni perusteella kestäisi, mutta punainen alue on uudella vereslihalla. Koiran ehdoillahan sitä on mentävä, joten kisat oli peruttava.
Selästäni en ole kirjoittanut aikoihin. Se on ennallaan. Vähintään päivittäin jalat väsyy, vasempaan takareiteen ja pohkeeseen vihloo, molempia jalkoja pakottaa tai tulee tuntohäiriöitä. Marraskuussa lopetin säännölliset vahvat kipulääkkeet. Kesäkuussa yhtenä iltana vääntelehdin säryn vuoksi. Otin pitkästä aikaa kipulääkkeen ennen nukkumaanmenoa. Hetken päästä laskeutui kivuttomuus jalkoihin ja rauha sieluun. Nukuin hyvin aamuun saakka. Siitä lähtien olen antanut periksi särylle. Kun olen tarpeeksi kipeä, otan lääkettä. Kirkkaampaa kruunua en tule saamaan, vaikka kuinka kärvistelisin.
***
Palaan vielä koiriin. Antoine de Saint Exupéryn Pikku Prinssiä jaksan lukea aina vaan. Pikku Prinssi on pitänyt huolta yhdestä ruususta. Tässä kohtaa ketun ja Pikku Prinssin ero lähestyy:
- Ihmiset ovat unohtaneet tämän totuuden, sanoi kettu. Mutta älä unohda sitä. Sinun on aina vastattava siitä, minkä olet kesyttänyt. Olet vastuussa ruusustasi.
- Olen vastuussa ruusustani... Pikku Prinssi toisti paremmin muistaakseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti