Uskomatonta. Puhun nyt vieheleikistä. Kirjoitin jo aiemminkin, että tavoite on nykyään se, että Lysky luopuu vieheestä ennen kuin pääsee puremaan sitä kertaakaan. Kun se on rauhoittunut ja luopunut, se saa leikkiluvan. Koiraa ei käsketä mitenkään. Odotetaan vain, että se itse oivaltaa, että tie leikkiin on luopuminen tai oikeastaan ensimmäisellä kerralla menettää toivonsa "turha tässä on jahdata, kun en pääse puremaan kuitenkaan". Ja just silloin se saa avaimen leikkiin.
Eka kerralla muutama päivä sitten Lykky tärisi kiihkosta ja silmät seurasivat viehettä herkeämättä, kunnes se vasta reilun tunnin päästä luovutti: lopetti vieheen katselun ja alkoi haistella kaukaisuuteen. Ehdin jo miettiä, että terveys pettää sellaisesta kiihkosta ja pitäisikö koira armahtaa, mutta onneksi jaksoin. Maria oli etukäteen sanonut, että eka kerta kestää, mutta aika tulee jatkossa lyhentymään, kun koira hoksaa, mikä on juju. Samalla tavalla kuin aikoinaan kävi irrotuksenkin kanssa.
Tänään lompsin taas pellolle Lykyn ja vieheen kanssa. Lykky seisoi aluksi, kävi sitten itse maihin. Jo 7 minuutin kohdalla se käänsi katseensa vieheestä pois, mutta makasi vielä pinkeän oloisena. Mutta sitten! 11 minuutin kohdalla se rentoutui, alkoi katsella kaukaisuuteen ja haistella sieraimet väristen tuulen tuomia hajuja. Tällä se lunasti lipun saalistukseen. Jumpe! Systeemi pelaa. :)
Palattuani näin kaksi pääskystä, jos en ihan väärin katsonut. Se olisi sitten kesä. Kauan se ei kestä, sillä perjantaiksi on luvattu lumisadetta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti