Parempi myöhään kuin ei milloinkaan

Olin Lystin kanssa agilitykisoissa. On aikaa, kun olen viimeksi sen kanssa kisannut ja menomatkalla muistelin, mitkä asiat ovat Lystin kanssa tärkeitä.

Allan Mattsson oli tuomarina, joten tiesin etukäteen putkiansoja riittävän.

Eka rata oli hyppäri. Alun koukeroiden jälkeen oli pituus, jolla piti kääntyä 180 astetta. Sen takana oli toinen hyppy, joten käännöksen piti olla tiukka. Lysti ensimmäistä kertaa elämässään oikaisi pituuden sivusta, joten se oli hyl. En tajunnut ottaa uusiksi (tämä on jälkiviisautta), vaan juoksin radan loppuun kisamaisesti. Rata oli muuten ehjä. Nollia tuli ehkä 3 ja osallistujia oli noin 50.

Toinen oli agilityrata. Kolmas este oli takaakierto, minkä jälkeen u-putken väärä pää oli 2 metrin päässä odottamassa koiraa. Vekkaamaan ei pystynyt. En keksinyt tähän muuta kuin ottaa koiran tiukasti valssiin. Eihän se Lystillä auta, se survoi itsensä ohjaukseni ja jalkojeni läpi putkeen niin, että yleisö kohahti. No, hylkäyksen jälkeen oli helppo ottaa kontaktit kunnolla, A:lla Lysti pysähtyi hyvin, keinun meni normaaliin tapaansa ja puomilla jäi ylös 2o2o:iin. Odotin, että Lystikki laskeutui kohdalleen, kehuin ja jatkettiin rata ehjänä loppuun. Nolla olisi tämäkin ollut ilman sitä hiivatin putkea.

Kolmas oli agilityrata myös. Tässäkin oli putkiansa, mutta koiran pystyi vekkaamaan kohti oikeaa putkensuuta just ja just. Näin sain Lystin oikeaan päähän. Nollaa pukkasi miltei loppusuoralle, missä yhdessä kohtaa unohtin päällejuoksussa vilauttaa vastakkaista kättä. Lysti jatkoi esteen takaa, kuten kuuluu ja tassu kävi A:lla. Hyl. Loppu juostiin kisamaisesti ja ehjänä maaliin. 

Treenilistalle kirjoitetaan pituus ja omaan päähän tulikirjaimin vastakkainen käsi. Olen unohdellut sitä nyt muutenkin, treeneissäkin. 

Mutta Lysti oli hyvä. Se pysyi lähdössä, otti kontaktit, pujotteli virheittä, luki ohjaustani tarkasti. Muutamassa kohdassa kaarros levahti, kisavireessä Lysti ei osaa edelleenkään koota itseään, mutta sille ei enää hirveästi mahda. Lystin kanssa on kiva mennä muutenkin, osaan arvioida aika hyvin sen etenemisnopeuden ja ehdin tehdä enemmän asioita kuin Lykyn kanssa. :)

Päivän jännittävin osuus ei vielä ollutkaan tässä, vaan hiljalleen hiipinyt oireiluni ei suinkaan vähentynyt.

***

Joissakin koirahalleissa oireilen heti, kun astun sisään. Nenä alkaa vuotaa, posket täyttyvät ja otsaontelot tuntuvat turpoavan. Koko päätä särkee. Tuolla kävi niin. Olin jopa jättää viimeisimmän radan menemättä, mutta toivoin vaivan olevan vain psyykkistä (?!) ja kisasin. Koiria oli 50-60 per lähtö, suurimman osan ajasta odottelin ulkona. Kilpailut vielä venyivät yli tunnin aikataulustaan, joten paluumatka myöhästyi kaavailemastani aikataulusta.

Migreeni on aikoinaan sulostuttanut elämääni säännöllisesti, mutta Lystin ottamisen jälkeen harventunut merkittävästi. Ehkä myös vahvat selkälääkkeet ovat pitäneet migreenin poissa. Kun syksyllä aloitettiin uudet selkälääkkeet, olen vähentänyt hiljalleen vahvan särkylääkkeen määrää. 

Ehkä kaiken tämän yhteisvaikutuksena päänsärky alkoi muistuttaa migreeniä. On kivaa ajaa pimeällä, kun kaikki vastaantulijoiden valot ja tienvarren heijastimet ottavat silmiin. Pysähdyin vartin ajon jälkeen ensimmäisen kerran P-paikalle, koska olo oli kamala. Huilasin vähän aikaa silmät kiinni, millä pahin meni ohi. Ajoin vähän matkaa, mutta olon uudelleen pahentuessa pysähdyin uudelleen huoltoaseman parkkiin. Laitoin pojalle viestiä, että paluumatka kestää. Kaikki kiire oli poissa. Mietin, jäänkö johonkin hotelliin yöksi vai etsinkö päivystävän apteekin. Sain onneksi nukuttua, millä olo helpotti. Lopulta olin kuin olinkin kotona.

Poika sanoi Lykyn odottaneen minua koko illan. Se oli hiljaa vahtinut ikkunassa, milloin tullaan kotiin ja auton tulon tunnistettuaan juoksi ovelle odottamaan.