Konstit hukassa

Tänään olin Lystin kanssa kisaamassa. Aikataulu oli ihana, kaikki maksikolmosten luokat olivat peräkkäin, joten kisoissa ei kauan nokka tuhissut. Varsinkaan, kun ilmoittauduttiin vain kahdelle radalle. Lisäksi oli nautittavan hiljaista, kun porukkaa oli vain yhden kokoluokan verran. Johanna Nyberg tuomaroi. Radat olivat taas sellaisia, mistä pidän. Loogisia ja sujuvia ratoja, jonne mahtuu itsekin väliin juoksemaan.

Eka oli agilityrata. Ennakolta tiesin j-putken hankalaksi. Hyppy syötti just väärään koukkupäähän. Jos koiran olisi vekannut, se olisi pitänyt kierrättää ihan siivekettä pitkin, jotta olisi nähnyt vilauksen oikeasta putkensuusta. Pelkäsin näin ohjaavani sen takaakiertoon tai pahimmillaan sinne väärään putkenpäähän suoraan. Kokeilin siis erittäin aikaista valssia huomiosanoineen ja jämäkän vartalonkielen kera. Ei auttanut. Kun Lysti näkee putken, se menee sinne. Harmi, muuten rata oli nolla. Lähtö hyvä, kontaktit ok, pujottelu virheetön. Lysti irtosi sopivasti ja poimi ne esteet, mille sen lähetin. Selvittiin suoran putken jälkeisestä takaakierrostakin. Mutta hyl mikä hyl.

Mättäkää minua huolella tunti turpaan, jos en ensi kerralla vekkaa vastaavassa tilanteessa, oli miten kummallinen kulma tahansa. Lysti ei kerta kaikkiaan kisoissa tule minkäänlaiseen ohjaukseen putken edessä, vaikka harjoitusvireessä tulisi.

Toinen oli hyppäri. Siellä taas oli pommi suorasta putkesta tullessa eli hyppy, jota ei pitänyt hypätä, vaan kaartaa sivulle pujotteluun. Unohdin putkijarrun - en tosin muista kisoja, joissa olisin sitä ikinä muistanutkaan - ja Lysti oli väärällä hypyllä. Sääli, koska muuten mentiin nollan arvoisesti. Alun hyppysuorakin oli luksusta, kun Lysti pysyi niin hyvin lähdössä.

Mitäs mä sanoisin, tasapeli. Eka rata meni Lystin jääräpäisyyden piikkiin, toka rata minun piikkiini. Otsikko taasen liittyy siihen, että juttelin ratojen jälkeen parin kanssakisaajan kanssa. Sanoin, että tiedänpä nykyään ainakin, missä hylky tulee, mutta konstit puuttuvat niiden välttämiseksi.

***

Selkäkipujen kannalta kuuluu hyvää. Uusi kipulääke tepsii edelleen ja saan nukuttua aamuun saakka. On ihan outoa, kun ajatus kulkee päivälläkin. En horjahtele ja törmäile joka paikkaan, puhu mitä sattuu ja odota iltapäiväunia. Olen ihan virkeä, kunnes on aika lähteä oikeasti nukkumaan. Nyt tosin taidan kiskoa iltapäivätirsat, mutta tämä on poikkeuspäivä.

P.S. Kiviharjun Johanna ikuisti meidät. Kiitos!

Hyppärin alkusuoralla

Viskileikkaus/takana leikkaaminen