Tottele tai kuole

Lystin vuoro oli tänään. Tassun nahka näytti sen verran vahvalta, että uskalsin lähteä sen kanssa kisaamaan eikä se rikki mennyt.

Eka oli Salme Mujusen agilityrata. Muuten meni kivasti, mutta koira syöksyi putkesta toiseen vaikka olin ihan toisessa reunassa pyytämässä muualle. Ehkä olin myöhässä tai jotakin, mutta voisi Lysti joskus kuunnellakin. Se menee jokaiseen putkeen, mistä näkee vilahduksenkin, oli ohjaus mitä tahansa. Oikeasti tekisi mieli saada joskus synninpäästö ikuisesta huonosta ohjaamisesta.

Toisella radalla se hiipi lähdöstä, palautin takaisin ja vielä kerran käskin maihin. Tämäkin rata meni muuten hyvin, mutta yhdessä kohtaa oli hypyllä päällejuoksun paikka, mistä jatkettiin eteenpäin seuraavalle hypylle. Näkemykseni keskellä rataa olleesta pätkästä on tuossa alla. Olin kakkosesteellä mielestäni oikeassa kohtaa taaimmaisen siivekkeen kohdalla, rintamasuunta, liike, kaikki näytti kohti kolmosta. Ja eikö Lysti luikahtanut takaani putkeen. 

Näkemykseni Mujusen radasta

Hyvää kontaktiradoilla oli onnistuneet kontaktit.

Hyppäri oli jäljellä. Asenteeni oli noussut tasolle "tottele tai kuole". Olin valmis lopettamaan radan heti alkuunsa, jos koira yhtään nousee lähdössä. Ehkä sen kanssa kisaaminen sellaisen asenteen vaatii, koska se siellä pysyi. Radalla oli monta ansaputkea, mm. tällaisen näköinen kukka:

Näkemykseni Salme Mujusenn hyppärin yhdestä kohdasta.

Lysti "the putkihullu, joka ei ohjauksesta välitä" oli oiva seuralainen tuohonkin sykeröön. Heh-heh. Nappasin sen aina kahteen käteen ja huusin nimeltä. Koira tuli ohjaukseen ja päästiin nollalla maaliin. Etenemä oli 4.18 m/s ja sijoitus 5. Onnistuminen teki terää.

Jälkikäteen ja jo kisan aikana mietin, miten kiva olisi kisata koiralla (koirilla), jotka olisivat nöyrempiä. Katsoin eilen ja tänään muitakin belgejä ja kyllä sellaisen ohjaaminen vaatii masokistin. Poikkeuksia tietysti löytyy, ettei nyt joku vedä hernettä nenäänsä. Mutta yleistyksenä: Jos ei kantapäät kopise ja asenne ole *piip* otsassa, koira menee just minne sitä huvittaa. Eikä riitä, että leikkii tomeraa. Pitää olla vitivarma siitä, että se on just nyt elämän ja kuoleman asia tämä kisa. Mustavalkoisuus on vietävä äärimmilleen. Jos siis belgin ohjaaja näyttää myrskyn merkiltä, se on pakon sanelema juttu - tai koira huitelee missä sattuu perskarvat pölisten.

Pohjettani koristaa massiivinen turvotus. Mustelmaa ja turvotusta on valunut säären etupuoleltakin nilkkaan, että jotakin säikeitä siellä on katki. Mutta ihmeen hyvin koivella kärsi juosta. Käärin siihen kylmää lisää.