Poika kysyi, onko minuun iskenyt himo pukea koiria. Ei tosiaankaan ole, mutta Lysti-paran tassut ovat suutuksissa. Se niitä järsisi, joten tossut on pidettävä sisälläkin. Lykky puolestaan kulkee housuissa. Jos ei lasketa Lykyn kaukokäskyharjoituksia olohuoneen matolla, ollaan vain oltu. Olen nauttinut aikatauluttomasta vapaa-ajasta.
Tänään lähdin puolen päivän jälkeen molempien kanssa kävelylle. Etenimme sankan metsän siimeksessä puron vartta pitkin, veden solinaa kuunnellen. Solina voimistui kohinaksi. Näin kaukana vesihöyryä, jota puiden läpi siivilöitynyt auringonvalo valaisi. Oli lämmintä ja olo kuin viidakossa, liaanit vain puuttuivat. Kohina lisi ja kohta olin noin metrisen vesiputouksen vierellä. Voi viude! Sinne on käveltävä uudelleen kameran kanssa. Paluumatkalla Lykky kahlasi kirkkaassa purovedessä ja joi virtaavaa vettä. Pohja oli hiekkaa ja hioutunutta kiveä. Lysti piehtaroi sammalissa. Oli aivan ihanaa. En tiedä, mikä symbioosi koiriin iski paluumatkalla, mutta ne kävelivät vieri vieressä. :)
Jatkossakin elämää on rytmitettävä niin, että pitkät kävelyt ovat useammin mahdollisia. Tekee hyvää jokaiselle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti