Päivällä oli Lystin vuoro uida. Jonkin aikaa polskittuamme huomasin hituloita harvakseltaan vedessä. Viimeksi sinilevätestin tehtyäni vastaava löydös oli sinilevää. Huuhtelin koiran kotiin tultua. Voihan pihkura! Just kun vesi olisi lämmintä, pitää levienkin riehaantua.
Illemmalla tottistelin Lykyn kanssa.
- Seuruutin, otin jäävät kävelystä ja juoksusta, juoksusta tosin vain maahanmenon ja pysähtymisen. En hinkannut niitä, koska olivat hyviä. Seuruussa suoritin myös sivuaskelia ja paikallaan kääntymisiä.
- Luoksetuloon pyysin ensin suoraan takapalkan kera. Lykky pysähtyi kerran. Se näköjään ennakoi, jos jätän takapalkan. Etupalkalla se pysähtyi hyvin. Kolmannella käskin Lykyn luoksetulosta maihin, siinä se oli nopea.
- Viimeisimpänä oli vuorossa eteenmeno. Vietiin palkka yhdessä, hienosti Lykky eteni.
- Autossa olisi ollut noutokapula, mutta motivaationi ei ylittänyt sisäisen vastustamiseni kynnystä.
***
Jos olet herkkä, älä lue seuraavaa. Sinua on varoitettu. :)
Kuten olette huomanneet, taannun ajoittain kakka-asteelle. Oli taas sen aika. Torstai-iltana tai perjantaiaamuna olohuoneen matolta löytyi urheilusukan jalkaosa. Varsi oli kadonnut. Perjantaipäivänä Lykky jäi kyykkimään kakkimisen jälkeen. Takapuolesta tuli jotakin tummaa ruohonkorren näköistä. Vedin ruohoa varovasti kakkapussilla. Sitä riitti 20 cm, kunnes tulo toppasi. Tässä kohtaa laskin ruohosta irti, jolloin se kimmoisasti räpsähti Lykky-paran persuuksille. "Ruoho" olikin kuminauhaa. Voi äimistys sentään!
Ynnäsin mielessäni, kuinka Lykyn on täytynyt niellä urheilusukan varren kuminauhaa metritolkulla ja takapuolesta narusta kiskomalla olen niputtanut sen sisuskalut mahalaukusta lähtien yhteen sykkyrään ja viiltänyt suoliston halki. Kipitin äkkiä Lykyn kanssa kotiin katkaistakseni kuminarun siltä matkalta, mitä sitä ulos roikkui. Lähestyin saksikädelläni hännän alapuolta, mutta naru oli kadonnut. Koira oli pumpannut sen takaisin sisuksiinsa.
Soimasin itseäni ja vaimensin olkapäälläni syyttävää Samu-Sirkkaa syöttämällä Lykylle paalillisen ruohoa ja puoli purkkia tankoparsaa. Luin internetistä tositarinoita kohtalokkaista narujen nielemisistä ja huoleni kasvoi. En soittanut eläinlääkäriin, en keksinyt mitä tämä olisi terveen oloiselle koiralle tehnyt. Sieluni silmin näin, kuinka Lykky yöllä romahtaa, kannan sen juosten eläinlääkärille, joka ei mahda sinetöidylle kohtalolle enää mitään.
Uni ei tullut, joten lähdin yöllä viimeiselle kävelylle pirteän Lykyn kanssa. Sellaisia koirat ovat - eivät näytä kipujaan, vaikka ovat sairastuneet kriittisesti. Ujon kuminauhan ilmestymisen varalta tungin taskuuni siivoushanskan ja sakset. Kuuntelin lintujen laulua ja katselin valoisaa yötä. Jonkin aikaa kuljettuamme Lykky kävi kyykkyasentoon. Ihme, etteivät silmälasini huurtuneet, kun laskeuduin tarkkailemaan, mitä syntyy. Sieltä tuli sukan varsi! Sukkaa, jonka varsi oli järsitty niin, että yhtenäistä kuminauharimpsua riitti 20 cm. Huokaus. Oli helppoa olla onnellinen.
3 kommenttia:
Onnea kakasta! Luin jutun tässä kahvia juodessani. Itse olin kerran kadun varressa vetämässä kakkapussin turvin Hukan takapuolesta pitkää heinää (jota se ei itse saanut äkistettyä ulos) kun yksi tuttuni pyöräili vastaan. Tervehdin iloisesti. En tiedä, näkikö hän tilanteessa mitään outoa.
Onneksi sukka tuli ulos ihan itsekseen, eikä eläinlääkäriä tarvittu :)
Pitää tosiaan kiskoa kaikki ylimääräinen yhden käden otteella koiran takapuolesta, jotta toinen käsi jää naapureiden ja muiden tuttujen tervehtimistä varten. :)
Joo Hanna, oli aika tukalat hetket.
Lähetä kommentti