Lykky on lenkeillä aika itsenäisen oloinen koira. Se joko haistelee tai kävelee ylväänä ja tarkkaavaisena ympäristöä seuraten. Eilen iltalenkillä Lysti haisteli ruohomättäitä ja Lykky käveli toisella puolellani rauhallisesti. Yhtäkkiä se tökkäsi kuonollaan minua kylkeen. Ei se sellaista ole ennen tehnyt. Katsahdin siihen sanoen: "Mitä tyttö?" Lykky hyppäsi kahdelle jalalle, varovasti asetteli etujalkansa mahaani ja kylkeäni vasten, jolloin kiedoin käteni sen kaulan ympärille pörröttäen samalla kaulakarvoista. Pian se laskeutui alas. Lysti jatkoi haisteluaan. Lykky kääntyi eteeni kävelemään ja hetken päästä se vilkaisi minua salaperäisesti hymyillen. Ihminen olisi vastaavassa tilanteessa iskenyt silmää.
Tänäänkin vielä muistelen, miten sykähdyttävältä yhteys tuntui.
6 kommenttia:
Ihanaa :)
No niin oli! Sellainen "me ollaan ystäviä". Oikein tuli vedet silmiin.
Nuo ovat hienoja hetkiä :)
Nuo on mieleenpainuvia hetkiä. Tuskin ikinä unohdan sitä metsäretkeä Hannin kanssa, kun se tuijotti minua niinkuin vain wanha koira voi tuijottaa. Näistä pienistä hetkistä tulee niitä korvaamattomia muistoja!
(Poistin ylläolevan, tuli outo kirjoitusvirhe)
Tämä kerta jää tosiaan mieleeni. Vieläkin muistan, miltä kuonon tökkäys tuntui ja katse näytti.
Lähetä kommentti