Tänään oli Lystin vuoro kisata kahdella agilityradalla. Vaihdoin kontaktitaktiikkaa. Kontaktiongelmia voi lähestyä monesta suunnasta ja yksi on se, että omalla hidastamisella ei paineisteta koiraa. Treeneissä kovassakin vireessä (tätä ei usko kukaan meidät kisoissa nähnyt) Lysti pysähtyy ja jää jälkeeni odottamaan 98 % varmuudella, vaikka juoksen täysiä alastulon ohi. Tänään päätin kokeilla samaa kisoissa, koska se joillakin koirilla oikeasti tepsii.
Eka radalla oli kaikki kontaktit, juoksin hidastamatta enkä heti ensimmäisestä loikasta hätkähtänyt. Lysti otti kaiken ilon irti. Häntä vaan pyöri, kun se loikki yli alastulojen. Treenien varmuus oli haavetta vain. Kun en voinut yhtään ennustaa, miten koira tulee kontaktilta, jatkon ohjaaminen oli liian haastavaa. Jossakin kohtaa hylkäännyttiin ja se siitä sitten. Voi sitä häpeää, kun kaikki katsovat, että arpajaisistako nuo ovat hommanneet pääsylipun kolmosiin.
Toiselle radalle vaihdoin roolini takaisin omimmaksi eli ilkeäksi vanhaksi noita-akaksi. Lähdössä koira nousi, istui, käveli, meni käskystä maihin ja siitä sain kutsuttua. Kontaktit Lysti-hirviö otti, kun tarpeeksi karjuin ja olin kuin myrskyn merkki. Että siinä sitä on koiraurheilua ja yhteistyötä parhaimmillaan, kun kisataan kumman raivostuskuola lentää pidemmälle. Rata itsessään oli lyhyen kisahistoriani hankalin sisäistettävä. Rataantutustuminen meni siihen, että opettelin, missä järjestyksessä esteet suoritetaan. Kaikki ongelmapaikat jäi skannaamatta, kun en ehtinyt. Viidentenä startattiin radalle ja jossakin kohtaa Lysti meni väärään putkeen. Sinänsä tästä radasta jäi positiivinen mieli, että kontaktit nyt otettiin ja koira oli kuulolla. Autolla sain syöttää ja juottaa tyytyväistä kisakumppaniani hyvillä mielin.
Lähdin kisoista pois, kun yli 40 koirakosta oli 6 jäljellä. Yksi 10 vp:n tulos oli sillä hetkellä, kaikki muut hylkyratoja, joten ei me ainoita oltu. Se lohduttaa ihanasti joka kerta. :D
Kotimatkalla mietin jälleen syntyjä syviä ja eniten sitä, että Lystin kanssa ei tulla ikinä saavuttamaan mitään tulosvarmuutta. Joko sen pelot rajoittavat, esim. keinulla en voi haaveillakaan takana leikkaamisesta, mikä tänäänkin olisi pelastanut yhden pulmapaikan. Lisäksi Lystillä menee välillä niin yli, että siihen ei saa mitään yhteyttä. Parhaimmassa kisavireessään se on vietissään sen verran kova, että vähät välittää huutamisestani. Tuomarien silmien alla en saa edes kiroilla, joten äkkiäkö se eron keksii. En ihmettele, että lajin valtaa bortsut, jotka pysyvät nöyrinä kiihkeässä työmoodissaankin tai ainakaan eivät tarvitse jatkuvaa muistuttelua. Belgialaisteni kanssa jokaisen radan suunnittelu alkaa siitä, että jos/kun se ei ota kontaktia, mitäs sitten tehdään.
No onpahan nyt testattu tuokin kontaktitapa. Hyvät jutut, ettei jää paha mieli: keppien haku, pujottelu itsessään, rimavarmuus ja käytös kisapaikalla.
En yritä selvitä tästä ongelmavyyhdestäni yksin. Toukokuulle olen varannut kolme agilityvalmennusta. Kjäh-kjäh, koirat.
4 kommenttia:
Tuli vain mieleen, meidän seurassa on nyt juuri järkätty muutama Vappu Alatalon motivointi kurssi. Kurssilla on kuulemani mukaan keskitytty paljon koiriin jolla vire aivan liian korkealla, eli koirilla on mennyt treenit ja kisat melko piloille kun koira on liian korkeessa vireessä eikä opi ns. mitään. Eli täälaisiin ongelmiin mm. siellä on keskitytty.
Ei huono kurssin aihe, ylikuumuvat koirat.
Lystillä tosiaan menee välillä yli. Siksi yritän namittaa sen niin pitkälle kuin voin eli miltei lähtöalueelle saakka. Lisäksi Lystin optimaalinen virealue on tosi kapea, liian alhaalla se pelkää, sitten on kapea viiru, missä se on kuulolla, muttei pelkää ja siitä on karvan verran matkaa ylimenoon, jolloin koko koira on aivan sekaisin. Sellaisten kisojen jälkeen mietin, miten eettistä koko touhu on.
Lykyllä on leveämpi toiminta-alue, mutta herkästi pistän senkin treenien lomassa maihin, jotta oppisi rauhoittumaan. Rauhaa on harjoiteltu kotona ihan erikseen, ja siihen vähän liittyy se vieheleikkijuttukin, mutta ihan kisan reunamille tyyneys ei vielä kanna. Sen verran kiihdyttävä laji on katsojalleenkin.
Tuo optimaalisen toiminta-alueen löytäminen on kyllä vaikeaa erityiskoirien kanssa! Onneksi Lykyllä on leveämpi toiminta-alue. Sen saaminen siihen ei ole ihan niin hienovaraista säätämistä.
Aivan!
Lähetä kommentti