Eilen näin Maijaa pk-kentällä. Ilma oli edelleen hirveä, kova tuuli jäädytti pystyyn. Lykyn puin jälleen mantteliin. Ensin tehtiin häiriötreeniä, molemmat omiaan yhtä aikaa kentällä. Lykkyä seuruutin eri tempoissa ja eri kuvioita tiuhaan palkaten. Jääviä harjoittelimme myös, yrittäen luoda niihin jännitettä.
Paikalla makuutin hyvin lyhyesti kylmyyden takia. Ensin sellainen, että Lykky makasi ja Maija kutsui omansa luokse x 2. Ekalla kerralla, kun Maija heitti pallon palkaksi omalleen, Lykyllä nousi kyynärät, muttei liikkunut. Muuten se pysyi hyvin. Toinen paikkamakuu tehtiin parakkirakennuksen edessä. Kävelin itse kulman taakse ja Maija kuljetti omaansa hihnassa ohi pari kertaa. Ei se koiraani kiinnostanut.
Tänään leikitin molempia koiria pellolla. Molemmilla oli omat narulelut. Jätin Lykyn hetkeksi paikkamakuuseen, samaan aikaan leikitin Lystiä. Ennen lelun antamista haukutin Lystin. Samaan aikaan kajahti kaksi hau:ta, koska Lykkykin paikkamakuusta käskystä haukahti. :) Hyvin se kesti aloillaan Lystin riekutukset.
Illalla kasvoi sarvi otsaani. Tiet ovat jäässä ja kevyen liikenteen väylä vajaa 2 metriä leveä. Näin jo kaukaa vaikeuksia olevan tulossa. Joku nuori uraäiti talutti 5-kiloista terrieriä fleksissä puhuen samalla kännykkään. Pyysin koirani vasemmalle puolelleni "nätisti"-käskyn alle. 30 metriä ennen kohtaamista terrieri löi maihin, aloittaen intensiivisen tuijotuksen ja valmistautuen kohdallamme hyökkäykseen. Nainen piti fleksiä löysällä puhuen edelleen. 5 metriä ennen kohtaamista korotin ääneni: "Kun tuo sinun koirasi tuolta hyökkää, niin nämä antavat sitten takaisin." Vakuudeksi minulla oli hihnassa 50 kiloa koiria, jotka yhä pysyivät sivulla, mutta alkoivat katsella, että mikäs se siellä tuijottaa. Sai muija kerittyä hihnaa kireämmälle. Ensi kerralla pysähdyn ja sanon, että ole hyvä, raahaa sinä vuorostasi koirasi tästä ohi, minä pidän näitä löysällä hihnalla tässä.
Illalla kasvoi sarvi otsaani. Tiet ovat jäässä ja kevyen liikenteen väylä vajaa 2 metriä leveä. Näin jo kaukaa vaikeuksia olevan tulossa. Joku nuori uraäiti talutti 5-kiloista terrieriä fleksissä puhuen samalla kännykkään. Pyysin koirani vasemmalle puolelleni "nätisti"-käskyn alle. 30 metriä ennen kohtaamista terrieri löi maihin, aloittaen intensiivisen tuijotuksen ja valmistautuen kohdallamme hyökkäykseen. Nainen piti fleksiä löysällä puhuen edelleen. 5 metriä ennen kohtaamista korotin ääneni: "Kun tuo sinun koirasi tuolta hyökkää, niin nämä antavat sitten takaisin." Vakuudeksi minulla oli hihnassa 50 kiloa koiria, jotka yhä pysyivät sivulla, mutta alkoivat katsella, että mikäs se siellä tuijottaa. Sai muija kerittyä hihnaa kireämmälle. Ensi kerralla pysähdyn ja sanon, että ole hyvä, raahaa sinä vuorostasi koirasi tästä ohi, minä pidän näitä löysällä hihnalla tässä.
6 kommenttia:
Moikka! Ja kiitosta kovasti blogistasi, kirjoituksesi ovat sopivasti hauskoja ja jotenkin niin ihanan realistisia kaunistelematta liikoja. :)
Ihmisten lenkkikäyttäytyminen koiriensa kanssa on pöyristyttävää: en itse ole mikään niuhottaja, mutta pari päivää sitten lenkillä ollessani pysähdyin juttelemaan tuttavan kanssa tien poskeen. Ohi käveli mies ajokoiransa kanssa ja päästi metrien päästä fleksissä olevan koiransa haistelemaan omaani... Onneksi koirani rakastaa jokaista, tosin villiintyy tuollaisesta ja hihna käyttäytyminen katoaa aina pitkäksiaikaa.
Noista leluista tuli mieleeni eräs asia, jota olen kovasti pohtinut uteliaana; jotta koirien innostaminen ja esimerkiksi palkkaaminen onnistuu mahdollisimman hyvin leluilla, onko esimerkiksi teillä leluja kotona vapaasti koirien ulottuvilla vai tuleeko ne vain ihmisen kautta? En muista oletko koskaan kertonut tarkemmin koiriesi palkkaustavoista...
Mukavaa kevättä teille! :)
Ole hyvä ja kiitos mukavasta palautteesta!
Kiva olisi koira, joka rakastaisi jokaista. Luulisin omieni antavan takaisin tilanteessa, jossa joku oikeasti hyökkää päälle, kuten illalla oli käydä. (Yritän suojella omiani sellaisilta tilanteilta.) Tuossa ei ollut tilaa väistää ja 5-kiloiselle olisi käynyt huonosti, jos olisi kiinni päässyt - eihän 5 x isomman tarvitse kuin vähän näpäyttää.
Palkkaamisesta: Kun Lysti oli vielä ainut koira, leluja oli lattioilla ja monesti leikittiin koiran aloitteesta. Kun nykyään on kaksi koiraa, leluja ei ole, jottei tule kiistaa. 2 isoa hirvennahkaluuta löytyy lattialta. Yleensä nakertavat silti yhtä ja samaa vuorotellen, mutta antavat rauhan nakerteluvuorossa olevalle. Nykyisin lelupalkka tulee siis vain treeneissä tai ulkona leikkiessä. - Sisällä ei oikein mahdukaan leikkimään.
Argh! Ihan ärsyttää lukeakin tuollaisesta kanssaulkoilijasta. Meitäkin vastaan tulee toisinaan noita "maihinheittäytyjiä". Kerran olin huonolla tuulella ja pysähdyin ennen tätiä ja maassa makaavaa tuijottavaa koiraansa ja huikkasin "jos se hyökkää, niin tämä [iso] hyökkää sitten myös". Jännästi sai tätinsä kerittyä koiransa liikkeelle ja ohitti meidät niin hienosti tien laitaa pitkin.
En vaan kehtaisi olla samanlainen, kun lopputulos on varmasti tiedossa. Sitten vielä pitkä fleksi. Argh.
Täällä myös yksi joka inhoaa noita maassa makaavia ja sieltä hyökkääviä piskejä, argh!
Olen monesti miettinyt, mitä sellaisten omistajien päässä ihan oikeasti liikkuu.
Lähetä kommentti