Eilen piti olla kaverini kanssa treffit pk-kentällä. Otin Lystin mukaani häiriökoiraksi, en halunnut Lykkyä jäädyttää eikä pieni tottistelu Lystillekään pahaa tee. Tuuli kylmästi, kenttä oli auraamatta, auto piti jättää ajotielle ja jalkani kastuivat hangessa kahlatessa. Lysti oli innoissaan. Seuruutin, teetin liikkeestä maahanmenon ja luoksetulon pysäytyksineen voittajaluokan tyyliin. Kun Lykky palkan kanssa hyppää vasten, Lysti lähti häntä pystyssä lippahivoon ja nautti hippaleikistä.
Viimeksi olen Lystin kanssa kahdestaan tokoillut ties milloin. Oli aika jännä fiilis. Yhdessä Pablo Nerudan runossa on yksi tähän sopiva kohta: "Me, silloiset, emme ole samat enää." Olen runoa joskus lukenut ihan muuhun tarkoitukseen, on oiva runo erotuskiin. En tiedä onko jopa jonkinlaista rienausta lainata sieltä säe koiratreeniä kuvaamaan.* Mutta tuo kursivoimani lause sopii Lystiin ja minuun monessa suhteessa.
Takaisin kentälle - märkine nilkkoineni ja kangistuneine sormineni toivoin, ettei kaverini ilmaannu myöhässä. Soitin hänelle autostani umpijäässä, yrittäen samalla grillata istuimen vastuksilla takapuoltani sulaksi. Hän oli unohtanut, mikä oli suuri pelastus. Ajoin kotiin.
Lykyn tottiksista on taas vierähtänyt aikaa, joten tänään tottistelin auratulla kevyen liikenteen väylällä. Ensin varmistelin nätisti-käskyä ja hihnakäytöstä. Sitten seuruutin hyödyntäen ohikulkijat häiriönä. Yksi kännykkään puhunut iso murrosikäinen poika ei ensin tajunnut mitä tapahtui, joten kääntyi ohituksen jälkeen meitä katsomaan. Olin huikata, että otetaanko uusiksi. :) Sitten testasin kaikki jäävät toko-tyyliin, Lykky teki ne erehtymättä. Lopuksi teetin paikkamakuun: koira makaamaan ja heittelin narupalloa takaa kuonon ohi. Hyvin pysyi. Sitten leikittiin pitkään.
*Löysin tuon Pablo Nerudan runon "Tänä yönä voin kirjoittaa surullisimmat säkeeni" Youtubesta. Se on lausuttuna tässä: *KLIK*.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti