Päkiöille!

Savikon Seppo tuli kouluttamaan naapuriseuraan. Pääsin sinne kuokkimaan Lystin kanssa. 

Koulutus keskittyi ohjaajan liikkeeseen ja asentoon. Aluksi Seppo ohjasi lämmittelyn. Rataantutustumisessa hän painotti ohjaajan vartalon asentoa, liikehdintää ja päkiöillä oloa. Ensimmäistä kertaa törmäsin tällaiseen agilitykoulutuksessa. Lämmittelyliikkeet ja päkiäasennot ovat minulle tuttuja aiemman urheiluhistoriani perusteella, mutta en vaan ole agilityyn niitä tullut soveltaneeksi. 

Radalla ei ollut ihmeellisiä kommervenkkejä. Suoran päätteeksi sain Lystin väärälle esteelle eli renkaalle nron 20 sijaan, minkä seurauksena repesin jostakin syystä nauruun palkaten samalla koiraa. Tämä huvitti valmentajaakin. Ohjauksellisesti hän huomautti minulle seikasta, josta ei olla aikoihin sanottu: Ei pidä kumarrella ja kyykistellä vaan ohjata pystymmässä, jolloin pääsee helpommin liikkeelle ja koira pystyy lukemaan suuntia. Tämä olikin yllättävän helppo muuttaa, kun siihen olen aikoinaan joutunut kiinnittämään huomiota.

Eli ekalla yrityksellä Lysti päätyi putken sijaan renkaalle, mutta lopulta tehtiin virheettömiä vetoja. Seppo kehotti vielä tekemään radan koko ajan päkiöillä itseäni kannatellen ja kun en kulmissakaan kyykistellyt, jotakin aukeni. Ohjaukseni muuttui kevyeksi, ilmavaksi - just se tunne, milloin ohjaus on parhaimmillaan. Pystyin reagoimaan ja liikkumaan nopeammin, mikä näkyi välittömästi Lystin pienempinä kaarroksina ja valmentajan silmiin vaivattomana menona. Jos tuon tunteen saan palautettua lihaksiini seuraavissa kisoissa, olen iloinen. 

Minulle treeni teki hyvää. Ennen lähtöä väsytti ja mietin perumista, mutta valmennuksen jälkeen kävelin hallista ulos, jos en suorastaan valaistuneena, niin ainakin iloisesti hymyillen.