Naapuripitäjän palveluskoirayhdistys järjesti koulutuksen käyttäytymiskokeeseen halajaville koirineen, joten ajoin sinne Lykky seuranain. Tässä välillä olen treenannut paikkamakuuta niin, että Lykky on ollut paikoillaan ja olen leikittänyt toista koiraa. Koska se siinä pysyy, tunnen oloni varmemmaksi. (Kiitos Sarianne ideasta.) Olen myös treenannut jääviä normaalityyliin sekä harjoitellut paikkamakuuta lenkkien yhteydessä.
Aluksi tuomari piti tuhdin paketin kokeen teoriasta ja kysyi sitten, kellä on koira matkassa. Minulla oli, ja toinenkin käsi nousi pystyyn. Autolle kävellessä toisen koiran omistaja mietti ääneen, mitä räpellyksestä mahtaa tulla, kun koira on vähän kesken. Autosta hyppäsi ulos tuplasti Lykyn kokoinen jykeväleukainen uroskoira. Kylmä hiki kihosi otsalleni.
Ulkona tehtiin sirun tarkastus, sujui hyvin. Lykky tuijotti vain hallin ovea. Sisällä esittäydyttiin, missä rotikka sai lisäohjeita, koska oli vähän vallaton. Pelotti ja harkitsin koko jutun perumista. Vein ensin koirani paikkamakuuseen. Lykky loikkasi minua kohti, kun laitoin hihnan taskuuni. Luuli varmaan palkan nousevan taskustani. Asettui sitten viereeni, maihin ekalla ja pysyi siellä koko ajan nätisti. Kilpapari kiinnostui Lykystä hihnakävelyn lyhyellä sakaralla ja ohjaajansa sai tuomarilta ohjeet tehdä sakaran vapaana seuraamisessa lyhyempänä. Pelotti olla selin, joten kuikuilin pontevasti takaviistoon starttivalmiudessa. Tuomari sijoittautui järkevästi Lykyn ja toisen koiran väliin.
Lykyn oma suoritusvuoro meni tosi hyvin. Virheitä en huomannut missään kohtaa, edes jäävissä. No, luoksetulossa se tuli vähän vinoon. Henkilöryhmä oli täysin vieraista ihmisistä, mutta ei se haitannut. Vire ja kontakti kesti hyvin, vaikka koepari nousi suorituksemme aikana ja käskytettiin maihin uudelleen. Kerran Lykky vonkaisi oikealle käännöksessä ja tuomari loppupuheessaan varoittikin kehumasta koiraani liikkeiden välissä liian innokkaasti, jottei se nouse liikaa. Sinänsä outo ja uusi ongelma minulle. Muuten hän tykkäsi suorituksestamme.
Palkkasin Lykyn vasta autolla - sekin siis kisamaisesti. Bailasimme jonkin aikaa parkkipaikalla ja ajoin kotiin taikaviittani kanssa. Lykyllä on musta talvitakki, mistä nimitys.
Huomenna käyn palauttamassa sen uskon palkan tuloon.
Lopuksi vielä pahoittelen. Katsoin tänään blogini kommentteja ja huomasin siellä pari sellaista, joita en ole ajallaan hoksannut. Lyhensin nyt aikaa, jolloin kommentit tulevat tarkastettavakseni, jotteivat jää huomioimatta. Minusta on tosi kiva saada niitä, pidän niitä arvokkaina, siksi haluan niihin vastata. Olen myös sen verran vanhan kansan ihminen, että vastaaminen kuuluu mielestäni myös hyviin tapoihin. :)
11 kommenttia:
Ole hyvä. Kiva, että treenit meni hyvin! :) Meillä Aksun takin nimi on taikatakki. Ihan vain siksi, että se päällä Aksu "ei voi" liikkua sisällä, mutta ulkona kyllä voi.
Voi Aksua!
Hienosti meni! Minua pelottaa tuo paikkamakuu tokossa ja tottiksessa: mitä jos toinen koira käy kimppuun? Vaikka Viiru ei aina pysy paikallaan, se tulee aina minun luokseni.
Ai niin, ja mihinhän olen hukannut Lykyn onnitteluviestin? Onnea, Lykky, myöhästyneesti! Ihmettelin myös sitä, eikö voi olla montaa "elämäni koiraa", eri tavoin ainutlaatuista ja tärkeää.
Hei Satu!
Et ollut hukannut onnitteluviestiäsi - se löytyi kommenttilootani kätköistä.
Lainaan sieltä oman vastaukseni "elämäni koira" -pohdintaan. "Tuo loppu tuli siitä, että moni kirjoittaa koirien muistokirjoituksiin, että koira oli sellainen, joka sattuu vain kerran elämässä kohdalle. Olen sellaisen kirjoituksen ymmärtänyt silloin niin, että kyseinen koira on ollut jotenkin erityisen erityinen.
En tiedä ajatko samaa takaa, mutta omassa kirjoituksessani tavoittelin sitä, että vaikka Lysti on tietyllä tavalla erityinen koira, joka on sattunut kohdalleni, niin niin on Lykkykin. Voiko sellaisia koiria edes olla, jotka eivät tuntuisi erityisiltä, jos niiden kanssa elää?"
P.S. Oikeasti alkoi paikkamakuu pelottaa taas, varsinkin kun olen kuullut kahdesta muusta (!) koirasta, jotka eivät pysy paikoillaan ja ovat tyrkyllä kokeeseen. :/
Unohtui. Kiitos onnitteluista!
Paikkamakuut on jännittäviä, kun ei koskaan voi tietää niistä muiden koirista. Meillä ei vielä ole varmuutta paikkiksessa, mutta koira tulee AINA luokseni jos lähtee paikalta. Mutta jänniä tilanteita on, varsinkin kun on nähnyt niitä tokokokeita jossa 2-5 koiraa kirmaa peräkkäin kehässä eikä ohjaajat saa koiria hanskaan.
Lysti ei myöskään tokourallaan aina kestänyt paikoillaan, mutta ei häirinnyt muita. Katastrofikokeita olen nähnyt pelottavan paljon ja kuullut paikkamakuun piilossa "ei se ikinä pysy" -kommentteja liian usein.
Minäkään en tykkää jos kommentteihin ei reagoida mitenkään. Jos itse kommentoin jollekin useamman kerran eikä hän reagoi niihin mitenkään niin mitä sinne enää kommentoimaan. :P Tulee olo, että puhuu kuuroille korville.. Minä ainakin pidän siitä, että ihmiset kommentoivat. :)
Eeva, "elämäni koirista" tarkoitin juuri tuota.
Hyvä Satu, olemme sitten tulleet ymmärretyiksi ja samoilla linjoilla. :)
Eeva, kommentteihin liittyen. Jos yksi kommenttini jää joskus huomioimatta, en mieti sitä tarkemmin. Mutta jos toinen kommenttinikin jätetään huomioimatta, ajattelen, etten taida olla haluttua lukijakuntaa - ja jätän "häiriköinnin" siihen. Mitäs sitä itseään tuputtamaan.
Lähetä kommentti