Elämäni kevät!

Pitkästä aikaa päivitän selästäni. Etätöiden alettua elokuussa olen työskennellyt mahallani. Tämä on rauhoittanut selkääni mukavasti. Päivät menevät niin, että olen töissä 4 tuntia osa-aikaisen kuntoutustuen turvin. Poika käyttää koirat aamulla. Töiden jälkeen treenaan tai ulkoilutan koirat 2-3 kertaa, väliajat olen mahallani koneella tai puuhastelen kotiaskareiden parissa. Kyynärpäiden alle hankin K-Raudasta lattiatyöntekijöiden polvisuojat. ;) Yleensä joka yö herään hermosärkyyn joksikin aikaa. 1-2 kipulääkettä menee yöksi. Dopinglistalla se on valmiste, joka "kuuluu seurannan kohteena oleviin aineisiin, joita tutkitaan kilpailujen yhteydessä otetuista dopingnäytteistä. Käyttö on kuitenkin vuonna 2013 sallittu, eikä positiivista testitulosta pidetä dopingrikkomuksena eikä siitä määrätä seuraamuksia." Pahinta on paikoillaan seisominen, liian hidas kävely tai istuminen. Näistä tulee pakotus ja hermosärky alaraajoihin. Ne väsyvät, jolloin on päästävä mahalleen. Joskus tuntuu voimakasta vihlomista. Tuntohäiriöitä ilmaantuu ajoittain, esim. ihan kuin reiden ulkosyrjä olisi kastunut, tuntuu lämpimältä ja märältä, mutta sormin tunnustelen farkut ovatkin kuivat. Tai suihkussa en tunne veden valuvan jalkojani pitkin. Parasta on mahallaan olo, reipas kävely tai juoksu. Autoilun selkä sietää toistaiseksi, kopkopkop.

Marraskuussa fysiatrian pkl:n kontrollissa tuli taas surkea olo. Pottuvarpaiden voimat olivat heikentyneet, ne siis urheasti nousivat pystyyn, mutta eivät jaksaneet vastustaa voimaa. Selän liikkuvuus oli heikkoa, mutta selän "kuuluukin" jäykistyä. Fysiatrian poliklinikalta tehtiin lausunto toistaiseksi osatyökyvyttömyyttä eli osatyökyvyttömyyseläkettä varten. 

Eläkevakuutuslaitos halusi selkäortopedin kannan, joten kävin tänään kirran polilla. Pelkäsin, että ortopedi haluaa leikata pottuvarpaiden voimien hiipumisen takia. Kerroin elämästäni, kuten yllä olen sen kuvannut. Kolmesti olen käynyt elokuvissakin 2½ vuoden aikana enkä ole lähtenyt kesken pois, joten periaatteessa pystyn, kröhm, istumaankin. Agilitysta mainitsin - ja siitä, kuinka eilen rämmin kolme varttia pellolla hangessa ilman katkokävelyn oireita. Hän tutki ja piti pottuvarpaita vielä "ihan napakoina". Onneksi ortopedi oli samaa mieltä kuin minäkin: selkää ei vielä leikata. Saan tehdä kaikkea niin paljon kuin pystyn ja leikkausta lykätään niin pitkälle kuin mahdollista. Toisaalta kuntoon selkä ei tule, rappeuma etenee. Ehdotin hänelle, että kuntoutustukea jatkettaisiin 1-2 vuodella. Hän oli sitä mieltä, että toistaiseksi. Jää nähtäväksi, mitä eläkevakuutuslaitos päättää.

Kysyin joskus tulevasta leikkauksesta, loppuuko siihen elämä. Leikkauksen ajankohtaa on vaikea ennustaa, mutta aikaa voi olla jopa 5-10 vuotta. Minulla on pahiten ahtautunut alin lanneselän nikamaväli, missä selkäydinkanava on ihan litteä, kun pitäisi olla pyöreä. Välilevy on sieltä ihan tuhoutunut jo. Tätä väliä ja sivulla olevia ahtaita hermoaukkoja avarrettaisiin. Todennäköisesti metallia selkään ei tarvittaisi, koska luonto on selän todennäköisesti jo luuduttanut jäykäksi. Parhaat leikkaustulokset tulevat juuri heillä, joilla on yksi paha väli, kuten minulla. Apua saavat he, joilla on paha katkokävelyoire, 70 % hyötyy. Leikkauksessa on kuitenkin riskinsä ja 30 % ei hyödy tai vika pahenee, 10 % leikataan uudelleen. Siksi kohdallani odotetaan vielä.

Olen tosi helpottunut! Välillä jo mietin, minne koirat laitan siksi aikaa, kun toivun isosta leikkauksesta, miten agilityn käy ja yleensäkin koiraharrastuksen. Nyt näyttää siltä, että minulla on edessäni vielä vuosia harrastusaikaa. Jes! Kepeä on askel tänään.