Appelsiini poikineen

Olen ehkä jättänyt kertomatta, kuinka minut kerrankin onni kohtasi. Täytin koulutuspäivillä arpalipun. Muutaman päivän kuluttua minulle soitti firman edustaja onnitellen päävoitosta. Bahaman matka siinsi mielessäin, tunsin ihollani trooppisen lämmön ja näin edessäni turkoosin meren kimmeltävän, kun innosta väristen kysyin, milloin on lähtö mitä olen voittanut. "60 kg appelsiineja", oli vastaus. Oli pakko kysäistä uudelleen. Totta se oli. Niitä oli ilmoittamani painon verran. Sellaisesta appelsiinimäärästä ei suoranaisesti ilahdu, sama määrä säilykepersikoita tai pastöroitua tuoremehua menisi, mutta tuoreet appelsiinit! 

Sovin firman edustajan kanssa appelsiinien luovutuspäivän. Hän tuli farmarillaan luokseni ja takakonttiini kannettiin 3 laatikollista appelsiineja. Olin puhunut yhden laatikon päiväkotiin ja toisen sairaalan osastolle, koska uumoilin määrän olevan liian iso kotieväiksi. Kotona katsoin kolmatta laatikkoa. Kyljessä luki 15 kg. Laatikoita olisi kuulunut olla neljä. Joku, en tiedä vieläkään kuka, oli välistä vienyt 15 kg appelsiineja. Pettymysten pettymys! En ilennyt minnekään soittaa, että minun piti saada 60 kg appelsiineja, nyt niitä on vain 45 kg. Ehkä armo kävi oikeudesta. Oli 15 kilossakin vuputtamista. - Jos teistä joku työskentelee jonkin firman markkinoinnissa, uhratkaa pari ajatusta arpajaispalkinnolle! 

Opin jotakin. En ikinä täytä arpajaislappua ennen kuin varmistan mikä on palkinto. Aika surullista, etten ole ikinä voittanut mitään muuta. Tosin tämä hedelmäteema kulkee suvussamme. Äitini voitti aikoinaan arpajaisista hedelmillä koristellun täytekakun ja siskoni Jaffa-kanootin. Täytekakulle kävi huonosti, harmistunut kanssakilpailija työnsi siihen sormensa(!), ja kanootti oli niin kiikkerä, että se myytiin pois.

Tämä liittyy tähän päivään ohuen, lankamaisen aasinsillan avulla. Ehkä tiedätte olon, mikä on mahataudissa ennen ensimmäistä yrjöä? Minulle iski se tänään, kun hain poikaa harjoituksista, matkalla ruokakauppaan. Liukuovista kävellessämme kysyin jälkeläiseltäni, onko hänellä kakkapussia taskussaan. Ei ollut. Appelsiinivoitostani on monta vuotta, joten ostin pitkästä aikaa niitä itselleni. Samalla mietin kumpaa kauppa haluaa: tilata maitohyllyn eteen kiireellisen siivouksen vai samat tuotokset hedelmäpussiin pakattuna. Arvelin kassatädin ja lapsiperheiden arvostavan jälkimmäistä, joten otin hedelmätiskiltä varapussin koriin. Sitä ei onneksi tarvittu. 

Kotona söin appelsiinin ja kävin pitkäkseni. Poika halusi tehdä koirille kurretempun, missä ne nousevat takajaloilleen ja ottavat kädestä herkun. Lystin kohdalla hän sanoi hellästi: "Tässä on meidän kurreorava." Lykystä: "Tästä tulee kyllä enemmän mieleen raptori." :) Ykäoloni hävisi appelsiinit syötyäni. Hyvä.