Selkä on mietteissäni, koska kaksi toisistaan tietämätöntä ihmistä on tällä viikolla kysynyt minulta: "Eikö sille tosiaankaan voi tehdä mitään?" Olin juuri selittänyt näistä toiselle, työkaverilleni, että hermoille on tilaa 30 % siitä mitä pitäisi, etten voi istua tai seisoa paikallani pitkään, koska muuten tulee hermosärky. Työkaverini ihmetteli kävelenkö aina kotonani. Vastasin "en", ja jatkoin "yleensä makaan mahallani olohuoneen matolla". Parissa vuodessa siihen tottuu. Olen esimerkiksi viimeksi syönyt kotonani ruokapöydän ääressä toissajouluna, silloinkin satulatuolissa, mikä sittemmin osoittautui epäsopivaksi. Onneksi voin ajaa autolla, siinä asennon saan passeliksi. Tuskin saan päähäni polkaista Lappiin, mutta tuollaiset pari tuntia käy.
Mutta tilanne etenee. Parina yönä olen herännyt oikean alaraajani tunnottomuuteen. Se ei ole tavallista puutumista. Liikkumalla menee ohi. Tämän päivän on kiskonut vasemman pakaran läpi takareiteen. Mutta huomenna on paremmin. On N-L Linnan agikoulutus ja menen sinne Lykyn kanssa.
Pointtini tähän kirjoitukseen: Töissä joudun miettimään ajoittain aika syvällisiä. Siihen liittyen ostin kesällä kaksi Eckhart Tollen kirjaa. Kaikki tietävät elä hetkessä -kliseen. Nuo kirjat lukemalla oivalsin jotakin. Näin Tollen tekstit päässäni muotoilin:
Ensinnäkin olen osa maailmankaikkeutta. Kokeilin kirjan yllyttämänä ajatusleikkiä. Ajattelin maapallon ja itseni avaruudessa. Sitä tuumiessani näin itseni mahallani pallon pinnalla. Mietin seuraavaksi missä maapallo on. Mitä on planeettojen, tähtien välissä? - Avaruutta. Heti tuli ihan erilainen näkemys ja olo, tyhjyys muuttui aineeksi. Oma osuuteni sai mukavasti perspektiiviä.
Toisena aikakäsitykseen: Historia on mennyttä enkä sille mahda mitään. Tulevaisuudesta en tiedä. Se hetki mitä elän on tämä hetki, juuri tämä sadasosasekunti. Kun iskee ahdistus, todennäköisesti mietin jotakin menneisyyden menetystä tai tulevaisuutta, joka ei ruusuiselta näytä. Nimim. Epäonnistunutta selkäleikkausta sairaalabakteereineen odotellessa
Mutta juuri tämä hetki, mitä nyt hengitän. Onko just nyt hätä? - Ei ole. Onko just nyt hyvä? - No on. Minuun ei just nyt koske paljon ja koirat ovat vieressäni tyytyväisinä. Jos haluan nauttia olemisestani ja elää tietoisena joka hetken, keskityn tähän sadasosasekuntiin. Yhdessä tutkimuksessa saattohoitopotilailta kysyttiin mitä he kaipaavat eniten. He kaipasivat tavallista arkea. Ja se tavallinen arki menee ohi, jos miettii aina menneisyyttä tai ennustamattoman tulevaisuuden asioita.
Tämä Tollen ajatus kolahti: Saan päättää haluanko pitää nykyhetkeä ystävänä vai vihollisena. Voin myrkyttää oloni pitämällä häntä vihollisena. Mutta koska aion pitää häntä ystävänä, olen tyytyväisempi ja luottavaisempi. Saan hänestä muotoiltua henkilön, jolla on piirteitä edesmenneistä läheisistäni. Nyt makaan matolla, ei paljon koske, koirat nukkuvat, kuuntelen selkäni takana olevaa televisiota hajamielisesti ja kirjoitan tätä. Luotettava uusi ystäväni valvoo vierelläni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti