Ihan aluksi sattui hauskasti. Kaverini koira treenasi lämppäriesteillä A:ta, kun astuin Lystin kanssa halliin. Entinen seurakoutsini oli vieressä. Lysti näki koiran ja vonkaisi. Totesin: "Lysti oikein vonkuu, kun näkee A:n." Ex-koutsi: "Joo, että kohta päästään taas hyppimään." Näiden kahden miehen kanssa viimeksi sadateltiin koiriemme kisakontakteja.
Ensimmäisellä agiradalla ohjasin itse putki-puomi-erottelussa hartioillani voimakkaasti, jottei koira olisi sujahtanut putkeen. Ei juossut putkeen, muttei puomillekaan vaan sitä seuraavalle hypylle. Sitten muistin, että se lukee hartialinjaani tosi hyvin. Hylkäys siis siinä vaiheessa. Jatkoimme rataa, puomin kontakti ok. A:n kontakti oli liikaa, joten ulos.
Seuraava rata oli hyppäri, jolle ei ollut minkäänlaisia paineita, koska hyppärinolla löytyy kisakirjasta jo kaksin kappalein. Helppo oli siis luukuttaa menemään. Yhden hypyn ympärillä kierrettiin useampi sekunti, mutta sen mallinen rinkula ettei kieltoa tullut. "Maltoit pyörittää koiran oikein", totesi kisakaveri. En muistaakseni ennen kisoissa ole taiteillut päällejuoksua persjätöllä ja saksalaista, mutta nyt olen. Nolla siis, aika -9.20, nopeus 4.36 m/s ja sijoitus toinen.
Kolmas oli agilityrata. Siinä Lysti irtosi sellaisille esteille, jonne tosissaan oli matkaa. Turha enää rimpuilla, olisi pitänyt ohjata napakammin. Koira otti kaikki kontaktit ja keinukin oli jälleen reipas, jihuu! Mutta nauroin radalla ääneen - mitä siinä voi muutakaan, kun koira ottaa ilon irti. Palkkasin maalissa reippaasti.
Jonkin sortin yhteenveto: Kolme starttia on liikaa, jos väli on 1,5 tuntia. Oman ohjaukseni pitää olla skarpimpaa, jos Lystikillä on meno päällä. Kontakteilla pidän linjani, mutta vaikka Lysti lauantaina toisella radalla kuunteli kontaktit, taika ei kantanut seuraavana päivänä kuin ekalle kontaktille saakka. Lähdössä hiipimistäkin esiintyy. Pitkää ratatreeniä pitää saada. Siitä on ollut pitkä tauko ja sen huomaa. En tiedä miten koira etenee, mikä vaikeuttaa ohjaamisesta.
Äsken kävin Lykyn kanssa ulkona. Pyörätiellä treenattiin pysähtymisiä. Jos ei seisahtunut napakasti, sanoin "hupsis". Koira tosi jämäkästi stoppasin tämän jälkeen. Kestoakin otin jonniin verran. Toisena juttuna sisällä tunnarikapulan haku ja pito. Aika lailla puljaa kapulaa suussaan. Lopettaa heti, kun silitän rauhallisesti kuonoa. Ehkä pitäisi otata oikealla kapulalla välillä. En itsekään imisi neliskanttista puuta.
2 kommenttia:
Onnea nollasta!
No kiitos! Kiva oli pitkästä aikaa tulla pois oikein tehdyltä radalta. :) Eikä taas tunnu siltä, että ollaan arpajaisista voitettu lippu kakkosiin.
Lähetä kommentti