Tänään ajoin agi-hallille. Siellä oli rata valmiina. Lysti hyppäsi taas ensimmäisen puomin alastulon huolettoman kepeänä vongahtaen. Siitä torumista ja osaaminen palasi. Harkitsen vakavasti hankinko seuraavissa kisoissa tuomarin puhuttelun kiroilemalla, jos sillä kontaktiongelma poistuisi. Kepit tuli radalla eri kulmista, voin jäädä kauas ja Lysti pujotteli varman oloisesti. Sen tekemisen iloa on mahtavaa katsella!
Lykkyä en uskaltanut halliin viedä. Yläantura on parantunut, mutta ei mikään tassu kestä rajua revittelyä luistavalla keinonurmella. Tottistelin sen kanssa pihalla. Seuruussa se edisti hirveästi, pysähtyessäni korjasi ja kaartaessani vasemmalle joutui pyörähtämään etukautta ympäri. Vaihdoin palkan paikan olkapäälle, koiran asento parani, pitkät pätkät ja käännökset kesti hyvänä. Luoksetulossa se tuli suoraan. Tätä on näköjään ihan turha hinkata sisällä, missä koira vääntyy vinoon. "Pitkästä" matkasta eli noin 10 metristä se törmäsi kahdesti tai siis liukui niin, että etutassut tulivat kenkieni päälle. Näistä ei palkkaa ja koira oppi jarruttamaan alustan liukkauden huomioiden. Heitin palkan vasemmalta vasemmalle varmuuden vuoksi, jotta taipumukselle kääntyä oikealle puolelleni olisi joku vastamagneetti.
Lysti tokoili. Pysähtymisen sijaan istui kahdesti, korjaantui sitten. Istumiset ok. Luoksetulon pysäytys ok, palkalle pääsi maahanmenon jälkeen.
Selkään iski eilen pahenemisvaihe, oli kintut tulessa niin etten voinut sohvalla katsoa elokuvaa, vaan piti kävellä. Ardinexia oli otettava 2 yöksi. Aamulla herättyäni luulin Lykyn olevan polvien välissä, mutta ei ollutkaan. Oli vähän tunto hukassa. Varpaat sentään liikkuivat ja tuntokin palasi. Taas yksi Ardinex, parit surkeuskyyneleet ja koirien kanssa agihallille. Liikkuminen helpotti särkyä, mutta lääkkeistä tuli hirveä kuvotus.
Ystävien suhteen on tapahtunut mielenkiintoisia muutoksia. Muutama tosiystäväksi luulemani on kadonnut, kaikki eivät näköjään kestä toisen luokan kansalaiseksi tipahtaneita kavereita. Onneksi tilalle on tullut uusia: pari työkaveria, mutta lisäksi erityisesti koirakavereita, jotka jaksavat pitää yhteyttä, kuunnella ja kysellä mukaansa vaikka usein joutuisinkin kieltäytymään.
Tämä Kieslowskin Sininen -elokuvan loppu vangitsi tänään: *klik*. Minussa täytyy virrata puolalaista synkkyysverta. Loppuun laitan vielä kuvan perjantaisesta halo-ilmiöstä:
4 kommenttia:
ÄLÄ IKINÄ ajattele noin - toisenluokankansalainen! Kukaan meistä ei ole virheetön, ja moiset turhat "ystävät" joutavatkin kadota matkasta. Nautin suunnattomasti teidän(kin) tarinoiden seuraamisesta ja myötäelän vointisi kanssa. Paljon mukavia hetkiä koiruuksien kanssa toivottelee eräs "koiramummo".
Voi, kiitos kommentistasi. Tässä ihan herkistyn.
Minäkin mietin kirjoitustasi, kun olin äsken lenkillä: Topi, Mörkö ja minä ei taideta olla ihan parasta A-ryhmää. Topilla on kakkavaiva+peräpukamia tai lihasvenähdys tai autoimmuuni SLE tai kasvain tai välilevytyrä sekä kuurous; Mörköllä on syringomyelia ja hurja luonto. Minä taas kävelin ihan tönkkönä pullukkana... Aamulla kun hoitelin Topin peräosastoa rektaalivoiteella, läheisyyskammoinen otus väisteli niin, että kumarruin juuri sopivaan kulmaan noidannuolen iskeä. Ei voi kuin ihailla, miten jaksat selkäsi kanssa.
Kiitos Satu. Selkäni ei onneksi ole yhtä vihlovan kipeä kuin akuutti noidannuoli, tämä on erilaista, "tasaisen tappavaa" kipua, ja kurja eniten siksi ettei parane.
Ehkä sairastaminen on hyvä keino selvittää kenellä on ns. sydämen sivistystä ja kenellä ei?
Toivon mahdollisimman lievää diagnoosia Topille, ja toipumista tai hyvää vointia sinne itse kullekin.
Lähetä kommentti