Lystin kanssa oli privaatisti ryhmäagia. Tasan 12 viikkoa sitten oltiin viimeksi samassa paikassa. Sattui vielä sama koutsikin. Lysti oli innoissaan, olisi varastanut lähdössä, haukkui ja komensi, räiski kontaktit. Asettui seuruutuksella ja maahanmenolla.
Ensin oli agilityrata. Tärkeimmät jutut:
- Pyöritys ei ollutkaan niin helppoa kuin ennen taukoa. Vastakkaisen käden avulla onnistui.
- Valssi on edelleen käyttökelpoinen ja vie kätevästi ansan ohi.
- Lysti osaa merkkaukset.
- A:lla ei minun tartte himmata ennen ylösmenoa, voin juosta Lystin ohi, se huolehtii kontaktit. Olisi parasta juosta mahdollisimman tasaisesti ilman kiihdytyksiä, Lystiinkään ei ohjautuisi riehuenergiaa.
- Kepeillä koiruus kestää sivuttaisloittonemisen.
- Pelottava päällejuoksu oli myös, pidin huolen että ehdin alta pois. :)
- Puomi ongelmaton.
- Hirtossa ole tarkka, Lysti kääntyy hyvin, nyt sain sen ohjattu putken ohi hypylle! Ehkä oli käskytyskin hukassa.
- Takaakierto-valssilla se kääntyy kaunihisti.
Toinen rata oli hyppäri. Siitäkin päällimmäiset:
- Uutena flippi, se pitää muistaa tehdä ajoissa. Erinomainen ohjaus - käyttöön!
- Sellaisia ohjauksia, jotka muistuttavat päällejuoksua, mutta ollaan edempänä ja koira tulee minun ja esteen ulkopuolelle ulkokäteeni. Hirvitti vähän, mutta Lysti tuli aina oikeaan paikkaan. Näitä tehdessä tuntee itsensä oikeaksi agility-ohjaajaksi.
- Samanlainen kohta tuli kepeille lähettämisessä, missä nilkka meni viimeksi. Tästä tuli erityismaininta, että kiiruhda ettet juokse koiran eteen. Ekalla kerralla en ehtinyt ja luovutin suosiolla. Ihminen oppii. Toisella oli hyvä.
- Putkesta tullessa oli merkkauskohta, jos liikahdin, Lysti hyppäsi ekan tarjoutuvan hypyn. Jos pysyin paikallani, tuli luokse. Lysti olisi kuulemma hyvä leijeröintikoira - on ominaisuus. :) Kotimatkalla tuumin, että olisi ollut putkijarrun käytön paikka. Ensi kerralla sitten.
Parasta oli fiilis. Pystyin juoksemaan normaalisti ilman nilkkakipuja ja yhdistelmä sidos & nilkkatuki ei haittaa juoksua. Tuli sellainen olo kuin muinaisina pikajuoksuaikoina, kun hallikauden jälkeen pääsi ulos stadionille. Tuntui ettei juoksemisella ollut mitään rajaa. Ensimmäistä kertaa olin tuolla myös ilman Neurontineja, ne oikeasti vaikuttavat ajatuksenkulkuun ja nopeuteen. Oli kepeää ilman niitä. Vaikka radat vilisivät mahdollisia törmäyskohtia, uskalsin ne silti juosta eikä mitään käynyt.
Viimeisimpänä paras juttu. Sain jälleen kokea Lystin kanssa kuminauhafiiliksen. Olihan niitä virhekohtia, mutta päällimmäisenä jäi ihan älyttömän hyvä olo. Välillä olen ehtinyt miettiä, mikä siitä agilitysta muka niin kivaa tekee. Ihan turhaan olen sellaista pohtinut, siinä on vaan sitä jotakin. Ihan kuin tähän pimeyteen olisi syttynyt valot.
Vertauskuvannollinen video, valitettavasti ei alkuperäiskielellä. Nyt olen tuolla pylvään päässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti