Rannalla. Nousuvesi.

Fysiatrian poliklinikalla. Ensin tutki fysioterapeutti. Hän oli juuri testaamassa hermon kireyttä oikeasta eli paremmasta jalastani, kun itse lääkäri tuli huoneeseen sanoen jotakin tämän tapaista: "Ai se ottaa noin kiinni." - "Tämä on se parempi puoli", vastasi fysioterapeutti. Vuoden takaisissa magneettikuvissa selkäni on kuin vanhuksella kulumineen ja ahtaumineen.

2 kuukautta uudenlaista fysioterapiaa: Töihin jäitä, retkipatjan lisäksi uudeksi kaverikseni 65-senttinen jumppapallo. Töiden välissä matolle selälleen, jäitä selän alle, hyvin kevyttä liikettä ja rentoutusta. Uimahalliin polskimaan fysioterapeutin opastuksella. "Voidaan sitten sanoa, että on yritetty."

Töissä en selkääni rakenteellisesti saa pahemmaksi, joten siellä voi olla, mutta selkä voi kipeytyä, jolloin sairauslomaa. Saan syödä niitä lääkkeitä mitkä auttaa, nythän en syö mitään. 6 tunnin työpäivää pyrin lyhentämään 4-5 tuntiin joulukuun alusta, koska selkä ei nykytahtia kestä. Kontrolli helmikuussa. Jos 2 kk tehokuuri ei riitä tai selkä kipeytyy aiemmin, lähetetään uusiin magneettikuviin. Ja sitten ortopedille leikkausharkintaan. Se tietäisi nikaman aukkojen poraamista laajemmaksi hermoja varten tai nikaman osan poistoa. "Sen jälkeen ei juosta tai kumarrella" totesin puoliksi kysyvästi. "Voi olla", vastasi lekuri. Kerro minulle miltä tuntuu unelmoida ilman tulevaisuutta. Tosin hän lohdutti että nuorilta 40-50-vuotiailta ei tällaisia selkiä ortopedit suostu leikkaamaan. Agilitya ei kielletty.

Hoipuin sairaalasta pois. Voin henkisesti niin pahoin, että olin oksentaa. Ei tämä ole kuolemantuomio. Mutta siltä se on tänä päivänä tuntunut. Rankani ei paremmaksi muutu ja se on juuri niin huono kuin lausunnossa lukee. Kun viette minulta liikunnan, viette kaiken. Kaikki hiekka on nyt pohjalla.

Chris Cornell "Time", osittain lainatut sanat samassa linkissä, jos kuuntelet Youtuben kautta.