”Tule”, sanoi Lysti ja katsoi Lykkyä vaivautuneena. Sitä harmitti ja huolestutti pennun mukaantulo. Koirat jatkoivat matkaansa, Lysti edellä, Lykky perässä. Tassut painuivat pehmeään neulasmattoon metsäpolulla. Oli jo myöhä, hämärä alkoi tummentaa maisemaa. Usva lepäsi notkoissa ja ilman viilenemisen huomasi selvästi. Lysti tiesi, että ruokaa ja lepopaikka oli löydyttävä ennen sydänyötä.
”Kuules”, kuiskasi Lysti pennulle ja lisäsi ”sinulla on sitä saalisviettiä”. ”Niin”, vastasi pentu hiljaa. ”Jos hoitelisit ruuan – minä jään väijyyn”, ehdotti Lysti. Se ei uskaltanut paljastaa kuinka sitä hirvitti vieras seutu outoine varjoineen ja äänineen. Se painui kallion seinämää vasten ison kiven taakse. Pentu haisteli ilmaa ja otti vainun. Lysti katsoi varovasti kolmiokorvat kiven takaa pilkistäen, kuinka pentu ravasi kuusen oksan alta niin, että neulaset heilahtivat. Tuli aivan hiljaista. Lysti ei pennun seuraa kotona ollut arvostanut, mutta nyt siitä olikin seuraa ja hyötyä.
Lysti oli päivällä ollut pihalla, kun yhtäkkiä alkoi kuulua kovia pamauksia lähistön rakennustyömaalta. Lysti säikähti ja karkasi pihalta kiitäen ääniä karkuun niin lujaa kuin pääsi. Pentu oli nähnyt Lystin loikan piha-aidan yli, luikerrellut perään aidan ja terassin välisestä raosta ja nelistänyt perään. Lysti oli jo pitkällä, kun pentu sen vihdoin tavoitti. Pentu oli silloin niin uuvahtanut, että sen oli nukuttava väsymys pois. Lysti tiesi kodin olevan niin kaukana, ettei parivaljakko ehtisi takaisin enää saman päivän aikana, siksi ne Lykyn nokosten jälkeen olivat jatkaneet vaellustaan.
Lysti havahtui – kaukaa kuului Lykyn ärinää ja oudon eläimen vongahduksia. Pitkän ajan kuluttua Lysti tunnisti pennun tassutuksen, läähätyksen ja laahausta. Lysti meni vastaan ja ilahtui. Lykky oli saalistanut ärvö-önkiäisen, josta riittäisi syötävää niille molemmille. Normaalisti Lysti ei pentua halunnut samalle aterialle, mutta nyt pentu oli haluttu ateriointikaveri. Lykky pyysi Lystin viereensä syömään. Yhä hämärtyvässä illassa saattoi kuulla maiskutusta ja louskutusta.
Aterian loputtua oli jo miltei pimeää. Lysti oli Lykkyä odotellessaan tutkinut kalliota ja löytänyt sieltä sopivan oloisen luolan. Se pyysi Lykyn mukaansa katsomaan nukkumapaikkaa. Luolan suuaukko oli pieni, kiviröykkiön osin peittämä. Kivien takana oli juuri hyvän kokoinen pesäpaikka, jonka pohjalla oli sammalta, lehtiä ja havunneulasia. Pentu pyörähti siellä ympäri, kävi makuulle ja nukahti. Lysti katsoi sen rauhallisesti nousevaa ja laskevaa kylkeä ja mietti kuinka karsasti kotona pennun uniseuraa. Nyt Lystiä edelleen pelotti ja se tiesi pennun olevan sikeässä unessa. Lysti hiipi hiljaa lämpimän pennun viereen. Kun Lysti oli asettunut ja huokaissut syvään, pentu raotti silmäänsä, hymyili pientä pentuhymyään ja jatkoi uniaan.
Utelias kuu kiipesi taivaalle ja halusi nähdä metsän öiset vieraat. Muinoin rantana hioutuneet kivet eivät liikahtaneet vaan suojasivat koirat kuunsäteiltä. ”Annetaan silkkiturkkien nukkua rauhassa”, ne kuiskivat kuulle. Kuu hymyili niille ymmärtäväisenä ja jatkoi kiipeämistään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti