Jostakin syystä pitää jauhaa tätä samaa. Lystin kontakteja olen opettanut 2o2o:na alastulolle paitsi keinulle, jonne se ei uskalla jäädä yksin. Kisoissa vaatimus luisuu. Kun näen, että tassu on osumassa kontaktille, jatketaan menoa. On säälittänyt iso koira, jonka pitää kovasta vauhdista jumpsauttaa itsensä pysähdyksiin, joten olen vähän armahtanut. Plus nopeudessa hävitään jo pujottelussa ja keinussa, joten mielellään säästäisin jossakin aikaa. Parasta olisi ollut opettaa alusta saakka juoksukontakti, mutta pihaa ei ole tarpeeksi.
Kahdenkeskisissä treeneissä Lysti osaa alastulon. Mutta auta armias, vireen noustessa tarpeeksi ovat korvat luimussa ja kontaktit haavetta. Se ei todennäköisesti kovemmassa vireessä niitä osaa. Tähän on tarjottu ja kokeiltu vireen laskemista kontaktin päällä (ei onnistu), namiläpyskää alastulon alla (kiihdyksissään koira ei edes muista namien olemassaoloa, vaikka on ehdollistunut niin, että kuolaamattomalla koiralla kuola valuu puomin päällä), "ei anneta koiralle painetta" eli ohitetaan kontaktin ylitys minimaalisesti ja kiltisti (ei tepsi mitenkään) ja nyt viimeksi sitä, että kontakti otetaan aina uusiksi ja jatkan juoksemista. Tähän viimeisimpäänkään en pohdintojeni jälkeen usko. Ensinnäkin koiran vire laskee toistoilla, jolloin tilanne on ihan eri kuin ensimmäisellä kerralla. Toiseksi Lysti palkkaa itseään muutenkin puomin ja A:n päällä juoksentelemalla, joten tuossa metodissa koira oikein palkataan siitä ettei ota kontaktia. Pyöräytin rulettipöydällä uudet lukemat ja kävin niitä kokeilemassa. Tai ei nyt aivan uudet, mutta testasin ensimmäistä kertaa.
Ensin opetin Lystiä tokoliikkeenä peruuttamaan A:n alastulolle. Aluksi se peruutti itsensä linkkuun kuin kaksiosaisen perävaunun, jotteivat takajalat olisi rapisseet ja kumisseet kontaktilla. Toistoilla ja lihapullilla ongelma ohitettiin ja Lysti hoksasi juonen. Kun se oli 2o2o:ssa, sanoin "osu", kehuin ja palkkasin lisää. Näitä muutama. Sitten otin narupalloinnostuksen jälkeen parin hypyn kautta vauhti-A:n, jolloin koira pysähtyi vasta kontaktin jälkeen. Bassoäänellä mörisin ja lampsin koiraa kohti: "Höh! Ei!" Lysti kauhistui, väisti liehakoiden ja kävi makuulle. Hämmentyneenä moisesta säikähdysreaktiosta kävelin viereen ja nätisti peruututin kontaktille, koira teki työtä käskettyä, 2o2o:ssa sanoin "nooiin hyvä", rapsutin rinnasta, vapautin enkä muuten palkannut. Sitten uusiksi alusta saakka. Koira pysähtyi, jolloin sai palkan ja riemukehut. Näitä muutama. Toisesta suunnasta piti kerran mörähtää ja peruututtaa. Pidän nyt tämän linjan ja yritän toteuttaa sen seuraavissa treeneissä ja kisoissa.
Kentältä tultua vaihdoin koiraa ja kävin Lykyn kanssa metsälenkillä. Kiva oli. Se muuten oppi eilen poseeraamaan. Tämä kävisi nimenomaan passikuvasta:
7 kommenttia:
Nyt kuulostaa hyvältä! Itse olen sitä mieltä, että määrätietoisuus ja mustavalkoisuus on hyvästä. Se, että luistelee ja välillä vaatii ei ole mielestäni hyvää. Se tekee koirasta epävarman.
Mutta minä olen erinomainen muuttamaan päätäni, joten peiliin tässä katson kun tätä kirjoitan..hävettää suorastaan..
Kiitos suunnitelmien hyväksymisestä. :D Siis on maailman tyhmintä seilata vaatimustensa kanssa ja karmeaa huomata toistavansa virheitään yhä uudelleen.
Kontakteilla mietin tokon luoksetulon pysäytyksen opetusten hyväksikäyttöä, siinä toimi takapalkka. Agissa se ei oikein toimi - kait? Mutta en nyt muuta päätäni. Katsotaan tätä systeemiä - ööh - pari kuukautta?
Teidän kontaktiongelmat kuulostaa samalta, kuin meidän taannoinen agilityongelma (nyt koputan äkkiä puuta *kopkopkopkop*!!!). Aksuhan siis lähti etenkin alkuvuodesta vielä ihan täysin käsistä agiradalle päästyään. Mistään hallinnasta ei ollut tietoakaan ja se arpoi esteet haluamassaan järjestyksessä ja porsasteli minkä ehti. No, tämä siis tuli mieleen siksi, että radan keskeyttäminen sikailusta ei meinannut aluksi toimia, kun en saanut koiraa seuruuttamalla ulos radalta ilman, että se palkkaa!! itseään pomppimalla matkalla olevia esteitä. Päädyin kantamaan sen ulos radalta. Saatiin paritkin naurut osaksemme, kun koppasin Aksun 26kg syliin ja retuutin sen ulos radalta. Varmaan se koomiselta näytti. Sitä en kiellä.
Nykyään ei sikailla niin pahasti. Eiköhän Lystilläkin tuo peruuttaminen toimi. Esteen uudelleen ottaminen on tosiaan jo palkka tälläisille.. intoräyhille.
Ja niin, Lykkyä piti vielä kehaista. Sillä on ihan hillitön ryhti!
Oletan, että nykymenolla Lysti ei ole edes tiennyt tehneensä virhettä kisoissa (kahdesti olen keskeyttänyt, mutta niin ärsyttävän epäloogisesti).
Lykyn hillittömään ryhtiin saattaa olla selitys kuva-alueen yläpuolelle jääneessä alueessa... :)
Varmasti hyvä idea tavallaan aloittaa alusta ja lähteä rakentamaan sitä tekniikkaa huolella pohjalle. Namialustan kanssa koirat harvemmin ihan oikeasti miettivät, mitä tekevät – sheippaamisella tai edes kosketusalustalla niillä alkaa hoksottimet (toivon mukaan) kilkattaa. Susulle on opetettu kontaktit ihan alussa namipalkalla, vähän luotu sitä tekniikkaa alle mutta sitten heti nostettu se niin korkeaan vireeseen kuin mahdollista. Tehty vieläpä kaikkein vaikein variaatio eli avustaja on heiluvan lelun kanssa viiden metrin päässä kontaktista ja koiran pitäisi silti malttaa tehdä kontakti. Vähän yritetään luoda vastaavanlaista tilannetta kuin kisoissa – hirveä imu eteenpäin, ajatukset vähän solmussa ja saalisvietti päällä. Usein tulee ongelmia, kun koira on opetettu treeneissä "namivietillä" (ruuanhankinta) kontakteille ja sitten siltä kisoissa / pidemmillä radoilla vaaditaan sujuvaa viettialueen vaihtoa eli yleensä just sinne saalisviettiin niin, että tekniikka kuitenkin säilyy. Vaikeat nämä kontaktit kyllä, saakohan sitä koskaan opetettua just sellaisia joista haaveilee... Voih.
Ihana Lykky :)
Sirkku just tuosta on ollut kyse, te olette älynneet ottaa aikaisessa vaiheessa korkean vireen mukaan, minä en. Tänään rata keskeytettiin eka kontaktista ja se tepsi. Kirjoitan sen tarkemmin tämän päivän tekstiin.
Lähetä kommentti