Harvinaisen rohkea

Olimme jälleen baby-kurssilla. Lysti ei ollut pujottelemassa, koska hieroessa sen olka- ja hartiaseudut olivat juntturassa. Tällä kertaa oli ohjelmassa putki-hyppy, hyppy-putki, hyppy-putki-hyppy ja pussi. Lykky osasi hienosti istua ja odottaa lähtölupaa, lisäksi se mallasi nätisti askeleensa minihypyille (5 cm). Pussi aloitettiin suuta raottaen ja lopulta Lykky meni pussin vaikka kangas oli kokonaan maassa. "Harvinaisen rohkea", totesi pentukurssin kokenut vetäjä. Oli yhdellä ihmisellä suu messingillä. :) (Samalla lisi paineet siitä, että jos se on noin rohkea, niin sen kanssa olisi syytä joskus pärjätä.) Ensi perjantain kurssi jätetään väliin, koska viikonloppu vietetään agilityn parissa muutenkin.

Lykyn rajuudesta kommentoi toinen kurssilainen. Ensimmäisellä kerralla Lykky osui tervehtiessään hänen vasempaan lantioonsa. Nyt nainen kertoi nauraen kotona ihmetelleensä kipeää lonkkaansa. Sitten oli muistanut yhden koiranpennun osuman. Yritän tosissani panostaa Lykyn tervehtimisiin.

En ehkä ole tänne kirjoittanut, kuinka kesäkuussa neuvottelimme poikani kanssa ja sovimme keskenämme pennulle epävirallisen 2 viikon "koeajan". Silloin molemmat olivat sen saalistamiseen ja sisälle pissimiseen kohtalaisen kyllästyneitä. Kun edes vaatteita ei saanut päälle ilman että niistä roikkui 10 kg malinoisia. Tuntui että pennun oikea koti olisi mondioring-harrastajalla, oma osaamiseni/mme ei tuntunut riittävän. Tämän jälkeen terästäydyimme, koska emme halunneet luovuttaa - olihan pennussa hirmuisesti hyvää, juuri sitä mitä oltiin haettu, ja rasittava sen kuului ollakin. Lisäksi se oli tuntunut omalta jo pikkupennusta alkaen. Apua tuli kasvattajalta ja Maijalta. Sittemmin yhteinen sävel alkoi löytyä, autojen jahtaus jäi ja sisäsiisteys alkoi. Eihän saalisvietti ole minnekään kadonnut ja se on haluttu ominaisuus. Ei kait kukaan malinoisia muuten hanki? Se vietti on vaan sekalinjaiseen belgiin tai ainakin Lystiin tottuneelle melkoisen voimakas. Esimerkiksi tänään Lykky vonkui ja haukkui takana olleen auton liikkuvia tuulilasinpyyhkimiä (ja vahvemmin tietysti oman autoni pyyhkimiä). Lenkillä se syöksyisi ohi juosseiden lenkkeilijöiden perään, ei aggressiotaan vaan saalistamisen himosta (tämänkin eteen teen töitä - lenkkeilijästä olisi varmaan ihan sama, purisiko sitä koira saaliina vai vihan kohteena). Ym. Mutta jo nyt ammennetaan saalisvietin ja rohkeuden hyviä puolia. Ja naatitaan niistä. :D

Selästäni vielä. Istumatyö ei kerta kaikkiaan sovi. Teen osasairauspäivärahalla 5-tuntista päivää ja seison niin paljon kuin pystyn, mm. kaikki kokoukset. Töiden jälkeen (ja töissä) pakottaa takareisiä, pottuvarpaasta menee tunto ja eilen vihloi takareiteen niin kovaa etten pystynyt kävelemään normaalisti. Pakotus heijastuu yöuniin, en saa illalla nukahdettua, hyvää asentoa ei löydy ja herään klo 5 jälkeen, koska koskee. En illalla uskalla ottaa toista Neurontinia, koska se tekee aamuväsymystä, mikä ei vastuullisessa työssä ole suotavaa, toisaalta samaa tekee surkeat yöunet. Keskiviikkona nukuin pommiin, torstaina nukuin päiväunet klo 16-18.20 (olisi pitänyt olla klo 17.30 agi-hallilla) ja tänään kävin suihkussa ennen töihinmenoa, jotta uni olisi karissut silmistä. Ei karissut. Asiantuntijalääkärille on varattu aika.

Lisäykset la-aamuna: Luovuin torstain nykyisestä ryhmäpaikasta, kokeillaan toista ryhmää. Lysti sai torstai-iltana Frontlinet niskaansa. Pentu menee vähän eri tahdissa punkkimömmön suhteen.