Oli ekstra-ryhmätreenit. Ensimmäinen kierros meni vähän tahmeasti, oli eriparinen olo Lystin kanssa. A:lla piti ottaa etäisyyttä ja tämä vain korosti ongelmaamme alastulokontaktilla. Näkyi selkeästi, kuinka itse kiirehdin jännityksissäni uuden kouluttajan edessä ja vedin Lystin mukaani. Kunnon käskytys auttoi kontaktin ottoon tällä kertaa.
Kepeille viennistä varoitettiin, vieressä oli houkuttelemassa 2 putkea ja puomi. Lystikki haki ja pujotteli kepit niin varmasti kuin ikinä, vaikka lähetykseni oli mitä oli. Putkia oli A:n ja puomin alla ja kuin ihmeen kautta koira oli aina oikealla esteellä. Tämä osio oli keväällä vielä aivan hakusessa. Yhdellä esteellä kokeilin ohjausta, jonka nimeä en muista, joku vastakäännöksen tapainen juttu se oli. Pyöritys tepsi paremmin.
Toiselle kierrokselle tsemppasin itseni ja se näkyi heti yhteistyössä. Kuminauhafiilis palasi ja silloin agility tuntuu ihanalta. Tunne on sekoitus oikeaa ajoitusta, intoa, nopeutta ja helpon rentoa menemistä. Tuntuu että radalla ei edes voi mennä mikään pieleen.
Sitten siirryimme isäni luokse nauttimaan isosta nurmikosta, rannasta ja vieraanvaraisuudesta. Lykky suhtautui kaikkeen uuteen uteliaasti. Se saa ajoittain hirmuisia hellyyspuuskia ja kiipeää syliin korvat luimussa häntä vispaten kohteenaan kaulat ja korvien takuset. :)
Alla on pari kuvaa kotipihalta.
 |
| Pystykorvainen nokkaeläin |
P.S. Lisäys: Tänään on viimeinen kesälomapäiväni. Kuin tekisin pientä kuolemaa. Päässäni soi Tove Janssonin Syyslaulua: "Kas, pimeähän saa sitä ajattelemaan, mitä muuten ei muistaisi kai lainkaan. Nyt muistan miten paljon mä tehdä tahdoinkaan, miten vähän siitä aikaan mä sainkaan. ./. Kiirehdi rakkain jos rakkaus kutsuu, päivän ei hetket niin pitkiä lie. Suo valon syttyä, yö kohta saapuu, pois kesän kukkaset syksy vie."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti